Alkuviikko kirjoittelua, eilen illalla saunomista nuorten elokuvantekijöiden kanssa (Olli Horttana ja apulaisensa Vilma ja Vilja), myöhäiseen venähti, mutta silti aamulla baanalle ja Helsinkiin. Iltapäivä keskitettiin WSOY:n kirjailijapäivän puheenvuoroille.

Eniten pysähdytti uuden toimitusjohtajan Timo Julkusen esittämä kiekko, josta ilmeni että 2 % kansastamme ostaa parikymmentä kirjaa vuodessa, alle 10 % ostaa 4-5 kirjaa lähinnä lahjoiksi, sitten on laajempi rengas Dan Brownin ostajia: kirjan vuodessa – ja neljännes, 25 % ei osta koskaan yhtäkään kirjaa eikä myöskään lue. Joka neljäs vastaantulija!

Tässähän ei ole kirjasto mukana yleisen lukuharrastuksen kannalta, mutta silti ja samalla ihmetyttää, kuinka isot kustantamot yleensä pysyvät pystyssä näin kapean ostavan asiakaskunnan varassa.

Kuultiin kumminkin monia toivorikkaita ja valaisevia puheenvuoroja kustantajan eri osastojen edustajilta; ehkä parasta antia olikin, että kirjailijat saivat nähdä ja kohdata kustantajaansa koko leveydeltä ja kuulla mitä kukin siellä askartelee.

Saku Tuominen toi provokatorisia terveisiä suuresta muuttuvasta maailmasta, jonka rattailta kömpelö ja kielipuoli kansamme on kuulemma jo auttamattomasti pudonnut. Digitekniikka avaa huikaisevia mahdollisuuksia (jokainen voi perustaa itselleen oman kustannusyhtiön), mutta tämä puhe oli vain välineistä eikä vähääkään tärkeimmästä eli sanottavasta, itse viestistä, tarinasta, jonka kertominen on kirjailijan tehtävä – ei sittenkään välineillä pelaaminen. Se jääköön bisnesveijareiden ikiomaksi leikkikehäksi. Sanoma ei muutu, vaikka sitä levittävät välineet leijailisivat avaruuden sfääreissä. Kysymys on perimmältään siitä, onko sanottavaa ja osaako sen kirjoittaa.

Saatiin tarjoilua, tapailtiin kollegoja, oli illalla jo välitöntä ja rattoisaa. Markku Envallin kanssa tiivis keskustelu ajankohtaisista aiheista. Hänen myönteinen kommenttinsa Lavatähti-kirjastani oli eräs ratkaiseva ja rohkaiseva palaute