Valtava tuuli oli kaataa kumoon, kun kierrettiin linnan sivua Grassmarketille ja edelleen Kansallismuseoon. Aivan upottava paikka, suureksi osaksi uusittu, loistavasti järjestetty teemoittain kokoelmineen. Täällä kiertelisi koko viikon. Saimme yleiskuvia, varsinkin giljotiinin edeltäjä 1500-luvulta kiinnosti, vaikutti tehokkaalta mestauslaitteelta. Skotit olivat edellä fransmanneja.

Tämän kolkan historia näyttäytyi kymmenien tuhansien miljoonien (!) vuosien takaisista kalliomuodoista nykytekniikan keksintöihin, viikinkiaikaan, kuninkaisiin, luonnontieteeseen, kulttuurihistoriaan ja poliittiseen kehitykseen. Olimme äimistyneitä.

Syksyllä täällä äänestetään Skotlannin itsenäisyydestä. Tullessamme lentokentältä jo taksikuski murahti, että aloite on 300 vuotta myöhässä. Tuskin irtoaa tämä ylämaa emostaan kuningaskunnasta.

Nautimme kello viiden teen Ciao Romassa, joka olikin hieno ravintola, ihmiset tulivat sinne aterioimaan ennen oopperaa. Festival Theatressa 50-vuotias Scottish Opera esitti The Flying Dutchmanin. Loistava esitys! Ehkä paras ooppera minkä olen koskaan nähnyt. Vaikka tarina on sellainen kuin on, olivat saaneet siihen ihmeellistä eloa ja vetoa. Ohjaus joka kohdassa hallittu, elävä, rentokin, lopussa kiihkeä ja tunteikas. Lauloivat jumalallisesti, varsinkin Senta (Rachel Nicholls), jonka pitkä balladi jäi soimaan korvaan. Marja oli taas onnessaan. Olipa eroa lauantaiseen Carmeniin. Eroa myös vuosien takaiseen ulkoilmaesitykseen Turussa Aurajoen rannalla, missä esityksen intensiteetti ja osa laulantaa katosi taivaan tuuliin.

Puhelimme oopperan kahvilassa vanhan herran kanssa, joka kertoi nähneensä Carmenin sodan aikana Hollannissa flaamiksi ja myöhemmin Pariisissa, jossa näyttämöllä ravasi 11 elävää hevosta! Meidän yhden hevosen kokemuksemme täällä oli siis verraten vaatimaton.

Nostattavaa kävellä iltaisen jyrkkävarjoisesti valaistun Edinburghin halki Royal Cirkukselle, kun korvissa jylisivät vielä oopperan komeat loppukuorot.