Viimeinen museokierros, onneksi muistimme vielä Writers’ Museumin, kiva vanha kerroshuoneisto täynnä Burnsia, Scottia ja Stevensonia. Waverleyn ja muutaman muun ensipainokset. Burnsilla oma palvontahuone. Stevensonin vaiheet Samoalla yllättivät, hautakin siellä. Täällä todella kunnioitetaan omia kirjailijoita, monumentit puhuvat puolestaan ja tämän kiinnostava museo.

Katselin vielä viikinkinäyttelyn Kansallismuseossa, antoi suorastaan herätteitä. Jospa kirjoittaisin joskus viikinkiromaanin, kun vaikutusalue ulottui hyvinkin Lounais-Suomeen ja siitä laajalti Venäjälle saakka.

Muuten kuka haluaa kerrankin mehukkaan ja maukkaan pihvin, oikean Sirloin Steakin, mars Princes Streetin päähän Kyloe-nimiseen ruokalaan, jonka ikkunasta yksi nauta hyökkää puoilksi ulos; erinomaisen suositeltava paikka.

Ja sitten hyväksi lopuksi vielä Nukkekotiin, Skotlannin Kansallisteatterin ja Lyceum Theatren yhteistuotantoon: jäntevä, älykäs tulkinta Ibsenin vanhasta draamasta, jota oli tuoreutettu siirtämällä tapahtumat Englannin poliittiseen todellisuuteen. Torvald oli Thomas Vaughan, kabinetin ministeri, ja Krogstad sivuraiteelle joutunut entinen ministeri. En rakasta kirjailijain tekstien muuttelemista, mutta kieltämättä tämä antoi draamalle uutta potkua ja läheisyyttä. Nora Vaughan oli täällä puolensa pitävä, sensuelli eikä juurikaan naiivi edustusrouva, jonka silmät lopussa aukeavat. Jännä tulkinta, erittäin intensiivinen esitys, ohjaaja Graham McLaren.

Bailiessa vielä viiden hengen yhtye soitteli ja tumma nainen lauloi ikivihreitä. Hyvästeltävä haikeana kotoisa kulmapub.

Niin alkaa matka olla paketissa. Huomenna enää pakkaillaan ja ehkä vähän kuljeskellaan, fiilistellään tutuiksi käyneissä paikoissa.

Voisi luulla, että tämä on ollut pelkkää turismia ja huvittelua, mutta jokaisena arjen aamupäivänä olen tunnollisesti kirjoittanut: koossa 51 sivua toivottavasti kelvollista romaania. Walter Scottin kaupunki on ohjannut historiallisen aiheen äärelle. Onhan ainakin kivijalka mistä jatkaa.

Lisäksi tutkittu Olavi Paavolaisen nykyaikaa, jota karttuu ajan myötä aina lisää: mistä leikkauksesta hän siis nykyaikansa löysi. Hyvin toisenlaisen kuin vaikkapa Chaplinin Nykyaika. Millainen on meidän nykyaikamme? OP tuskin osasi uneksia ihan tällaisesta tietotekniiikan ja kommunikaation hyökyaallosta. Entä onko hänen ihannoimansa julkinen alastomuus jo kokonaan kulutettu ja profanoitu? Mutta nämä ovat jo muita juttuja, jotka sitten kotona odottavat jatkoa ja kehittelyä.

Nämä tilitän nyt satona ja kuittauksena residenssin käytöstä, mutta pääasia taisi sittenkin olla erilaisten kaupunkielämysten huumaus, joka esti jopa matkailemasta muualle ylämaille. Edinburghissa olisi riittämiin tutkimista kolminkertaista oleskelua varten. Kiitolliset olemme ja lupaamme vielä kerran palata.

Thank you and Goodbye Great Scotland!