Aika hauska Kantelettaren runo mietelauseena virkisti aamua. Punertuen loimuava itätaivas tervehti lenkkeilijää meren rannalla.

Suomalaisella Klubilla jaoimme kirjoituskilpailun palkinnot nuorille lahjakkaille lukiolaisille. Sini Ekroos Lahdesta voitti, toiseksi tuli Sanna Takalampi Nurmosta ja kolmanneksi Erik Immonen Helsingin SYK:sta. Kolme kunniamainintaakin jaettiin. Lähemmät perustelut ja parhaat jutut löytyvät netistä Klubin sivuilta. Suomen Kuvalehti julkaisee voittajan kirjoituksen otsikolla ”Arvokas elämäni”. Raadin puheenjohtajuus on hyvin mieluisa tehtävä ja sujuu aina hyvässä yhteistyössä toisten raatilaisten kanssa. Vanha RUK:n punkkakaverini Pekka Rapila tätä hommaa vetää. Saamme näin tutustua kansakunnan varttuvaan älylliseen oraspeltoon.

Sain lisäksi kunnian istua palkintojenjakajan Jenni Haukion pöytäkavaljeerina Johannes Koroman, Tapani Ruokasen ja parhaiden palkittujen seurassa. Luonnollinen ja lämmin kuva presidentin puolisosta vain kasvaa. Puhuimme Turun kirjamessujen ensi syksyn näkymistä sekä mahdollisesta yhteistyöstä Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivien kanssa. Näistä tehtävistä runoilija Haukio on selvästi innostunut. Lupasin tulla taas Turkuun, jos kutsu käy. Toivomus jäi leijumaan, että hän ehtisi osallistua myös Sillanpään juhlavuoden päätapahtumaan. Kirjallisuuteen liittyvät edustukset ovat aina mieluisia, rouva Haukio vakuutti.

Illalla vielä Ateneumiin, missä tapasin tietysti Kirsti Mäkisen ja hänen suosiollisella avullaan sainkin vielä peruuntuneen pressilipun Akselin kantaesitykseen. Kannatti totisesti! Olihan muhkea tämä Jorma Hynnisen ”jäähyväinen” oopperataiteelle. Laulaja oli aivan valtavassa vedossa ja eläytyi ulkonäköä myöten suorastaan raivoisasti Gallén-Kallelan jyryyn hahmoon. Myös Kimmo Hakolan musiikki miellytti, siinä oli suorastaan tarttuvia melodisia aineksia. Monologi on vaativa laulaa eikä helppo johtaakaan: nouseva lahjakkuus Ville Matvejeff heilui tarkkana ja paita märkänä Avantin! kamarisoittajien kanssa maaliin. Kimmo Viskarin puulavastus sopi hienosti Ateneum-salin intiimiin tunnelmaan. Vilppu Kiljunen oli ohjannut, ehkä turhankin pateettisiin ponnistuksiin – oliko Akseli aina näin raivokkaalla päällä? Mutta komeaa yhtä kaikki. Ennustan monologille pitkää ikää. Ei Hynninen vielä lepoon pääse eikä vain jatkamaan taidettaan maalaustelineen äärelle.

Tarjosin Kirstille kiitokseksi lasillisen Vaakunan baarissa (Seurahuone remontissa), viivähdimme hetken nähtyä ja koettua mietiskellen. Yllätys molemmille näin väkevä elämys.