Valentine ollut ahkerana, tervehdyksiä lähetetty ja vastaanotettu. Paras oli sydämenmuotoinen tikkari yliopiston kuoressa.

Tavattu pari toimittajaa, pitkiä istuntoja Kosmoksessa ja Elitessä, innostaviakin. Siis minulle: innostun aina puhumaan enemmän kuin pitäisi. Mutta luotan fiksujen naisten kriittiseen arvostelukykyyn. Ja mitä tässä nyt enää pitäisi tärkeillä ja varjella. Ainoa huoli on aina se, että tulossa olevan kirja pumpataan tyhjiin jo ennen ilmestymistä. Tänään se lähti lopullisesti painoon, monet hienosäädöt matkassaan. Ainakin se on käynyt läpi tiheän ja ammattitaitoisen seulan, niin kustantajalla kuin alun perin täällä kotitarkkaamossa.

Kari Kaipainen kävi täällä kuvaamassa. Sama mies kuvasi Hämeenkyrössä tuoretta kihlaparia jo 1993, näin asiat kiertyvät umpeen. Sutjakka sessio, ei liikoja poseerailtu. Nimitin Karin kirjani kummisedäksi.

Illan suussa Kansalliskirjastoon, missä professori Heikki A. Reenpää esitteli ystävällisesti liki täydellistä Waltari-kokoelmaansa Mika Waltari -seuran jäsenille. Meidän piti aluksi hiukan filmata ja käydä professorin kanssa keskustelua esillä olevista kirjoista; se otettiin videokameralla talteen. Sen jälkeen keskustelu vapautui monipolviseksi. Reenpään kokoelma on siitä hieno, että sitä saavat tutkijat ja asioista harrastuneet käyttää, luvan perästä tietysti. Saimme Waltareiden lisäksi taas nähdäksemme ne neljä alkuperäistä vihkoa Seitsemää veljestä sekä Topeliuksen kauniisti kuvitettuja satuja alkuperäispainoksina. Kokoelmassa on yli 20 000 nidettä, Waltareitakin satakunta, monet omistuksin varustettuja, mukana numeroituja harvinaisuuksia.

Waltarin ja Paavolaisen suhde välähti esiin Ari Kallion toimesta; siinä riittäisi vielä tutkimista. Oliko Waltari sotien jälkeen Yleisradion pannassa? Asianosaisia olivat myös Hella Wuolijoki ja Matti Kurjensaari. Näistä asioista vielä kuulemme.