Johan syntyi liikettä Niinistön puheesta. Ei pelkkiä sanoja, vaan peräti tekoja. Tämä on jo harvinaista, viimeksi sattunut kai Kekkosen aikoina. UK näytti esimerkkiä kuntoilussa, Niinistö vyön kiristyksessä. Voisi kuvitella, että eduskunnassa ei ole pelkästään hymyileviä naamoja. Ensin tämä juristi simputti edustajien järjestyksenpitoa ja nyt jo alentaa heidän palkkojaan. Kansaa arvatenkin ilahduttaa.

Rasismista ei täällä Hämeenkyrössä ole kunnon kokemuksia. Silloin kun täällä oli majoitettuna Kosovon albaaneja, heitä kohdeltiin ylimpinä ystävinä. Pelattiin futismatseja Kosovo-Kyröspohja ja semmoista. Mutta uskottava on, että muunlaista esiintyy, kun kiukkuinen toimittaja sunnuntain Hesarissa kertoi kokemuksistaan. Siitä nyt puhetta piisaa. Meillä aina puututaan asioihin kiivaasti.

En silti ymmärtänyt Annamari Sipilän kolumnin ideaa Hesarissa: että olisi nyt opeteltava olemaan kylmiä ja välinpitämättömiä ja kohauteltava vain olkaa esim. telakan työttömyydelle. Kaiketi myös rasismille? Mitähän semmoisellakin asenteella voitettaisiin.

Seulottuani pyhinä kirjapinoa takerruin lukemaan kunnolla Heidi Köngäksen (Könkään?) romaania Dora, Dora. Onpa ihmeen hyvin kirjoitettu ja vetää mukaansa Lapin kairoille ja Petsamoon, jään ja sodan ja tappion tunnelmiin. Albert Speerin ympärillä kiristyvä hyytävä ilmakehä tavoitettu erinomaisesti. Jatkan hiljalleen.

Islannin talousihmettä esitteli kiintoisa tv-dokumentti. Harvassa maassa kai niin rivakasti on ensin rikastuttu ja sitten puhdistettu kansa ja pankit tyhjiksi. Silti elämä jatkuu. Meillä ollaan sentään paremmissa asemissa. Luovutaan vain minun puolestani viidenneksestä, kun tuolla satujen saarella meni monelta kaikki.