Panu Rajala

Puhekierros jatkui Tampereella Mummon kammariin, joka on aina lämmin kohtauspaikka, fiksuja lukeneita naisia. Aukesi näkökulma, jota en Huovista tutkiessani huomannut: Pojan kuolemassa siteeratut runot, joita Huovinen luuli poikansa kirjoittamiksi, ovatkin Einari Vuorelan kokoelmasta. Toiseen painokseen asia on korjattu. Olisi pitänyt huomata, vaikka asialla ei suurta merkitystä olekaan. En käsitellyt runoja.

Kaisa Paatela selvitti juurta jaksain kuntakirjan ideaa, joka on Hesarin lanseeraama. Löytänyt itse Urho Karhumäen Berliinin olympialaisten voittoromaanin Avoveteen Multian kuntakirjaksi. Miltei koko Huovisen tuotanto sopisi Sotkamon kuntakirjoiksi, samoin tietysti Sillanpään tuotanto Hämeenkyröön ja Kiven Nurmijärvelle.

Tutustuin Veijon mainioon keittiöön Arjan johdatuksella, paistetut silakat käsin perattuja kuin Savoyssa konsanaan. Herkullista.

Tiivis tv-ilta, kun Francon jälkeen ja Roba, nämä välttämättömät, tulevat peräjälkeen. Onko Robaan ahdettu jo liikaa käänteitä? Letkeä, rankan realistinen poliisin arjen kuvaus riittäisi sinälläänkin. Entä Liikenneviraston pääjohtajan ero, siitäkin varmaan tv-näytelmän saisi.

Onnea Pertti Alajalle, vanhalle norssille ja maajoukkuemolarille, Palloliiton uudelle puheenjohtajalle! Ihmetyö olisi nostaa Suomen jalkapalloilu tappio- ja tasapelikierteestä kerrankin kansainvälisiin mestaruuskisoihin.

Joutilas päivä. Niinpä luin Jussi K Niinenmaan kirjan Neljäs kuolemansynti (Kustannus HD 2012), ja se antoi oikeutuksen laiskottelulle. Jussi puolustaa leppoistamista ja vastustaa työpakkoa. Pamfletissa on hyvä veto, se on mietitty ja kertoo lukeneisuudesta. Eri mieltä saa olla. Mitä jos tämä taloudellisen kasvun pakkopaita tosiaan hellittäisi, ja alettaisiin suosia Jussin viittomaa laiskaa ja inhimillistä elämää. Kaikki hallitusohjelmat ja talouden suunnitelman pantaisiin uusiksi. Kilpailukyvystä ei kukaan enää puhuisi. Taitaa olla utopiaa, mutta virkistävää luettavaa yhtä kaikki.

Hannu Lehtipuun kanssa pohdimme ennen kirjakahvilan alkua, missä määrin Luther tosiaan oli kovan työmoraalin kantaisä. Hannu epäili, että Martin niskoille on kasattu ylimääräistäkin painolastia. Hän oli Jussin kirjan puolivälissä ja vaikutti positiivisesti huvittuneelta.

Kirjakahvila sujui leppoisasti, kun haastattelijana oli alan mies, Matti Pitko. Vaikutti kuin hän olisi suorastaan valmistautunut tähän haasteelliseen tehtävään. Aiheenamme oli huumorin syvin olemus ja Veikko Huovinen. Kaikenlaista siitä kääntelimme esiin. Matti oli tutkinut kirjaani perusteellisesti ja kehui sitä parhaakseni. Mutta mihin huumori perustuu? Esitimme yhdeksi sytykkeeksi yllätystä. Totunnainen ajatus käännetään ylösalaisin näennäisen loogisesti. Sehän naurattaa. Matti uskoo, ettei huumoria voi selittää. Tunsin itsekin tehtävän vaikeuden. Kysyin Matilta, mikä vitsi hänen pakinansa lopussa viimeksi oli. Eipä osannut poika selittää.

Yleisöä oli paljon, näitä vannoutuneita lukijoita, ja kirjaa myytiinkin melkein koko mukaan ottamani satsi. Illalla katselin merkillisen tanskalaisen elokuvan poliisista, joka oli karkotettu Jyllannin viheliäiseen kyläpahaseen. Etäinen yhteys taannoin näkemääni itäsaksalaiskuvaukseen Barbara.

Haavikkoa mukaillen: kun EU saa rauhan Nobelin, kuka sen silloin saa?

Rauhassa on hyvä elää. Pitkään aikaan ei ole ollut rauhanjunia eikä sodanvastaisia mielenosoituksia. Pasifismista ei keskustella. Totaalikieltäytyjien asema heikkenee. On siis rauha.

Made in Bangkok TT-Frenckellissä kohtalainen brittinäytelmä, kriittinen kuvaus seksiturismista. Kirjoittaja Anthony Minghella julkaissut mm. romaanin Englantilainen potilas. Yllättävän moralistinen kärki kohdistuu näytelmässä ilmiöön, joka on ollut jo vuosikymmeniä yleisessä tiedossa. Syntyykö mitään herätystä? Ikivanha ammatti ei mihinkään katoa, tarjonnan ja ansainnin ehdoissa on suuria vaihteluita.

Esityksen pelastaa Lari Halmeen hervoton hahmo, tulvillaan kekseliästä mimiikkaa ja gestiikkaa. Ilpo Hakalan hahmottama intellektuelli on vähin vedoin karakterisoitu, mutta loppukieppi seksiä ostavaksi homoksi ei ihan vakuuta. Kylmä kyynisyys hallitsee läntisiä matkailijoita. Johanna Freundlichin ohjaamassa esityksessä on kaiken resuamisen jälkeen kaunis loppu, jossa välähtää tuokioksi aito thai-atmosfääri.

Arja Arohonka tarjosi illallisen teatterin edessä olevassa Grillissä, aivan laatuisa paikka, suositeltava.

Joskus harrastajateatteri yllättää kerrassaan. Näin kävi Vammalan Teatterissa, missä Marko Saario on ohjannut ikitutun Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa.

Kävi sikäli hyvin, että Tv1 tarjosi päivällä klassikkoelokuvan (1938) samasta aiheesta. Kannatti kerrata Aku Korhosen ja Uuno Laakson mehevät tulkinnat. Sitä hämmästyttävämpää, että olivat Vammalassa löytäneet miltei yhtä rehevät hahmot päärooleihin. Ihalaisena nähtiin Harri Uusitalo ja Vatasena Ilkka Rantanen, aivan verrattomia äijänmöhkäleitä. Vielä on aitoja tyyppejä peruskansan uumenissa, lisäksi kursailemattomia esiintyjiä. Myös Kaisa Karhuttareen olivat saaneet riemastuttavan rehevän ja etevän Heli Heinisen. Tahvo Kenosenakin hyvä tyyppi, Jarkko Mäkipää. Tasaisen taidokkaita olivat muutkin, todellista näyttelemisen riemua. Lopussa ruvettiin nauramaan liikaa jo näyttämölläkin.

On onniteltava Vammalan Teatteria myös hienosti kunnostetusta talosta, jossa ovat toimineet jo viitisen vuotta. Ei ole vain tullut käydyksi. Muistan kun ohjasin Waltarin Noita palaa elämään siellä vanhalla Seukulla. Kyllä ovat olosuhteet siitä huimasti parantuneet.

Marko Saario on ohjannut kiitollisia henkilöitään tarkasti ja selvinnyt näppärillä tempuilla juonen kuljetuksesta raakapuun kehystämällä tyhjällä näyttämöllä. Ensi kesänä Saario ohjaa Myllykoluun Ihmiselon ihanuuden ja kurjuuden. Odotukset kasvoivat huomattavasti. Tähän mieheen luotamme.

Mikä olikaan sopivampi paikka pohjustaa Nobel-uutista kuin Kyröskosken seurakuntasali. Tässä lähistöllä pidettiin ainoat kotimaan Nobel-juhlat 1939, kun Sillanpään tytär Helmi tarjosi korvikekahvit lottatovereilleen Sain taas muistuttaa kuulijoille ainoan Nobelimme taustasta, joka ei liittynyt pelkästään maailmanpolitiikkaan, palkintohan päätettiin kauan ennen talvisodan syttymistä. Muuten oli puhe huumorin olemuksesta ja tietysti Huovisesta.

Vai että Mo Yan. Tunnen tuotantoaan heikosti, totta puhuen en ole miehestä kuullutkaan. Ihan pihalla oli radiossa myös vakiotietäjä Nalle Nyberg, kunnes löytyikin muutama tietäjä. Akatemian äijät yllättivät jälleen. Varmaankin kyvykäs kirjailija, suomennoksia tulossa, pitäisi kai lukea.

Pitkästä aikaa TTT:n päänäyttämöllä, Liz katsastettavana. Kun oli matalahkot odotukset, esitys yllätti myönteisesti. Ei se nyt niin hirveä hupailu ollut kuin Lauri Meri taannoin maalaili Hesarissa. Ehkä sitä oli vähän korjailtu, en huomannut mitään ex-miesten letkajenkkaa. Muutenhan niitä siellä vilisi. Ohjaaja Brännare on erikoistunut pintaa pitkin liukasteleviin tähtikuviin, eikä tästä kukaan syvyyttä odotakaan, ulkoinen säihke ja prameus riittävät sekä tutut laulunumerot. Katsoja voi täydentää lyhyitä väläyksiä omilla muistikuvillaan, menettelee sekin. Maria Lund ja Sinikka Sokka ovat hyviä, Kietäväinenkin pörhisteli Burtonina kohtuullisesti. Laimean kiitollista yleisöä sali täpötäynnä.

Mukavia Kiven mietteitä luetaan radiossa koko viikko. Tänään myös lauluja Kiven runoihin. Sopiva viritys kirjalliseen päivään.

Heitin Alman Vuosaaren satamaan, mistä laiva lähtee Gdyniaan. Sinne painui teatteriopiskelija reppuineen, mutta palannee jouluksi. Yhteydet Puolaan ovat heikentyneet, katsoin että lento Helsinki-Wroclaw välilaskuineen kestää 20 tuntia! Ryanair ei enää lennä sinne Tampereelta.

Iltapäivällä vierailu Kansallisten seniorien tilaisuuteen Töölönkadulle. Taas tupa täynnä, ennätysyleisö sanoivat, kuuluu jo tapoihin. Puhuin elämäkerroista yleensä ja omistani erityisesti. Varttuneet ovat fiksua lukevaa yleisöä, ei siinä mitään, käyvät ahkerasti teatterissa ja keskustelevat lukupiireissään. Ritva Santavuori siellä säkenöi ja sata muuta.

Jatkoin Bottalle Vanhan kirjallisuuden päivien vuosikokoukseen, missä uurastettiin pikkutarkasti sääntöuudistuksen kimpussa, Kari Rahiala aktiivisena. Ei mitenkään hehkuvin tapa viettää Kiven päivää, mutta tarpeellinen. En olisi ehtinytkään Avointen ovien laulumatineaan, josta oli vähän puhe. Vietimme kokouksen aluksi hiljaisen hetken ohjelmavaliokunnan jäsenen Jarmo Papinniemen muistolle.

Marja käynyt silakkamarkkinoilla, joten meillä herkuteltiin. Kirsi Kunnas sai Kiven palkinnon, kunnianarvoisa matriarkka. Jupisiko joku, että olisihan niitä luomisvoimaisiakin palkittaviksi. Kiven palkinto on raskaan sarjan elämäntyön sinetti, sikäli oikeaan kohteeseen. Kuulin hyvän haastattelunsa radiosta. Onnea vain Tampereelle.

Alumnit ovat aktiivisia. WSOY:n kirjakaupassa ihmeteltiin mikä ostopiikki yhtäkkiä iski Huovis-kirjaani. Lähtivät liikkeelle eilisen kohtaamisen innostamina. Saattaa vaikuttaa myös Joni Pyysalon oivaltava, myönteinen kritiikki SK:n viime numerossa.

Kirjan markkinointia ei kukaan (paitsi joku jurnuttaja) enää paheksu kuten vielä takavuosina, mutta hyvin leppoisaa ja pienimuotoista se meillä vielä on – tosin menossa kovempaan suuntaan Sofi Oksasen ja Riikka Pulkkisen esimerkin mukaan. Eikä siinäkään mitään pahaa, kilpailkoon kirja vapaasti monien turhempien hyödykkeiden kanssa.

Luen hiljalleen Eugen Rugen vasta suomennettua romaania Vähenevän valon aikaan – itäsaksalais-venäläisten sukupolvien kuvaus siinä keskiössä. Perhe- ja sukuromaanit ovat palaamassa kovalla ryskeellä, ajatellaan vaikka Jan Guilloun uutta toiseen osaan ehtinyttä sarjaa Ruotsissa. Suvustaan Sofikin ammentaa.

Finlandia-jakajalla ei tule olemaan helppoa, näin on jo ehditty todeta, eipä esiraadillakaan. Kirjasyksystä näyttää tulevan poikkeuksellisen tasokas. Pirjo Hassisen romaani populismista kiinnostaisi, samoin lukemattomat muut, tietokirjoista puhumattakaan. Mistä otat ajan ja rauhan lukemiseen? Uusi sukoilematon Dickens-sarja (tv1) anasti nytkin lukuaikaa ja vei voiton urheiluväittelystä. Tuleehan pyhät ja sitten joulu, pimenevät illat.

Alman kanssa lounaalla Asia1:ssä, tyttö lähtee taas Wroclawiin viimeistelemään teatteriopintonsa. Näkymiä töistä keväämmällä Turussa, iloisia uutisia. Oli nähnyt Sylvin ja Anitan lauantaina, kuulemma hyvä veto, yleisö lämpimästi messissä. Kumminsa Eeva-Liisan kanssa ollut eilen syömässä ja puhelemassa.

Vierailu Alumneissa, yliopiston Runeberg-sali täynnä tarkkaavaisia kuulijoita. Veikko Huovinen tuntui tätä ikäpolvea kiinnostavan, teokset monella hyvässä muistissa. Kirsti Mäkinen on palannut vetämään Alumneja tunnetulla taidollaan, koko kirjapiiri lopahti välillä kun hän yritti luopua hommasta. Keskustelussa tuli esiin uutinenkin Huovisen vierailusta Berliinissä lukemassa omaa teostaan! Reetta Meriläinen oli aamulla Jälkihiessä ja nyt täällä avaamassa Alumnien puheenjohtajana. Elsi Hetemäki eturivissä, Siukot takarivissä. Kirsti tarjosi katkarapuvoileivän ja iltaviinin Fazerilla. Puhuttiin Tuulan juhlista ja Nätti-Jussista, Lasse Lehtisen kirja ilmestymässä.

Roba pitää pintansa, sävy tosin synkkenee, kovia käänteitä. Alku kannattikin ottaa rennommin, nyt ollaan jo poliisin imevässä kierteessä. Varsin siekailematonta kuvausta.

Aamusta Turkuun, yhden päivän ohjelma kirjamessuilla. Upea syyssää jatkuu, sääli viettää se autossa ja messuhallissa. Sentään loistotie ajella.

Kiertelimme ja katselimme. Ensiesiintymiseni ruokalavalla, missä kokit valmistivat taidokkaasti lohta, minun tehtäväni oli kertoilla Huovisen ruoka- ja juomakuvauksista. Touko Siltalan kanssa kävimme asiallisen kirjakeskustelun Agricolan lavalla, muutamia kappaleita signeerasin, ei mitään ostoryntäystä. Divariosasto aina kiinnostavin.

Ryntäys oli sen sijaan auditorioon, missä Jörkka Donner haastatteli presidentti Niinistöä Euroopan tilanteesta. Ei toivoakaan päästä edes salin ovelle. Ensimmäiset Jenni Haukion (yhdessä veteraani Kettulan kanssa) junailemat messut taisivat onnistua nappiin, yleisöennätyksestä puhuttiin.

Pulkkisen lapset katsastettiin, sitten viiletin Helsinkiin, Marja jäi Turkuun mumminhommiin. Kun katselin vähän Borgioiden viihteellis-väkivaltaisia juonitteluja, oli todettava taas, ettei mitään uutta auringon alla. Katso päivän Hesari ja Vatikaanin uudemmat juonet ja murhat.

Helsinki on kauneimmillaan. Lenkki Kaivarin ympäri, kellanpunainen ruska hehkuu, aurinko kimmeltää meren laineisiin. Pulahdus Yrjönkadun altaaseen.

Tuula Uusi-Hallila juhli pyöreitä vuosia. Ensin tasokas konsertti SYK:ssa kenialaisen koulun hyväksi (huippulahjakkaita oppilaita soittajina, laulajina), lasien kohotus opettajainhuoneessa ja sitten riento Eliteen illallisille. Pöytäseurana Marjan ja Kirstin lisäksi itämerensuomalaisten kielten professori Riho Grünthal ja entinen kustannustoimittajani Päivi Vallisaari, sittemmin johtaja, nyt vapaa eläkeläinen, sekä Tarton viron kielen lehtori Kersti Lepajoe. Pöydässä myös Satu Grünthal ja Kaija Valkonen. Puhetta kielestä, Virosta, yliopiston kuulumisista, yksityiskoulun eduista.

Riitta Uosukainen piti kauniin kiitospuheen Tuulalle. Kova kulttuurimanageri, tietokirjailija, uusien kykyjen opettaja on Tuula, ja kaiken lisäksi maakunnan kuulu sisarensa kenkäkaupan näyteikkunoiden somistaja Ylivieskassa. Tärkeimpiä vaikuttajia ovat kyvykkäät, innostuneet äidinkielenopettajat.