Panu Rajala

Ei suurta huolta vaalista enää, eiköhän kaikki ole jo sanottu. Tellervo Koiviston kanssa samaa mieltä, että näihin alkaa kyllästyä. Mutta hyvä oli huomata, että Niinistö terästyy, alkaa ottaa tosissaan. Ennakkosuosikki saattoi vähän passata alkukierroksia. Tätähän eivät tiukat dosentit ja kommentaattorit ota huomioon. On eri asia olla haastajana kuin suosikkina.

Onko pakko muuten riidellä ja ottaa eroja, jollei niitä erityisesti ole? Nyt elämme niin yliherkässä korrektisuusyhteiskunnassa, että on kaikki syy kaihtaa irtiottoja. Niistä tulee vaan lunta tupaan. Ihmiset eivät enää kestä suoraa, pelkistettyä, kärjistettyä puhetta. Ne puretaan nimettömästi nettiin, kun julkinen kenttä on pakko pitää puhtaana. Väittele siinä sitten kieli keskellä suuta jotain sanallista nyrkkeilymatsia.

Miksi muuten toimittajilla on aina kiire hoppuilla aiheesta toiseen? Tämä toimittaja Skön voisi keksiä jo muun ylimenon kuin

Mauno Koivistolla on edelleen huumorintajunsa: nyt peruutti katumuksensa valtaoikeuksien rajoituksesta nähtyään vaalituloksen. Helppo tulkita tunnelmansa. Suora valinta houkuttaa jos minkälaiseen karnevalismiin. Kevyt ehdokas voi nousta korkeuksiin, painavin pudota.

Eikö Mikael Jungner luvannut heittää tuolit syrjään ja ottaa mehulasit käteen ja porukan lattialle päättämään asioista. Ei ihan toiminut tämä vaalistrategia. Pitäisi kohdata myös äänestäjiä eikä vain työtovereita. Muodikkaat johtamisen oppaat sopivat firmoihin, heikommin vaalikentille. Ihmisjoukot ovat arvaamattomia.

Kun katseli postiin tullutta vertailua kahden ehdokkaan urasta, taustasta ja ansioista, tulos näyttää musertavaa ylivoimaa Niinistölle. Mutta asiaperusteet eivät ratkaise. Ihmiset valitsevat intuitiolla ja tunteella, ja hyvin usein äänestetään jotain vastaan, ei niinkään puolesta. Nyt vapaamieliset joukot rynnistävät liikemaailmaa, rikkaita, juridiikkaa, kaikenlaista asiapohjaa, otsanrypistystä, talouden kylmiä realiteetteja vastaan. On kuvitelma, että jossain on pehmeämpi maailma ja sen tuo meille vihreä kandidaatti, joka syleilee koko globusta.

Muuten kun kaikki pitävät koulutusta tärkeänä ja Suomea koulutuksen mallimaana, näissä vaaliasioissa sillä ei näytä olevan mitään merkitystä. Peräti kolme ehdokasta yritti ponnistaa korkeimpaan virkaan ylioppilaspohjalta. Eikö opintojen jättäminen todista jotakin luonteen lepsuudesta? Ellei sitten boheemista itseluottamuksesta. Tai sitten kiireestä eli ahneudesta työn ääreen. Nykyinen presidentti on usein vedonnut juristin koulutukseensa, laillisuutta hän heti virkansa alussa korosti yhtenä kolmesta peruspilareistaan. Kyllä uusikin presidentti hyötyisi juristin kokemuksesta enemmän kuin kiertelystä Afrikan kapinapäälliköitä toppuuttamassa. Puhumatta talouden reaalisesta tajuamisesta.

Parhaat hiihtokelit jatkuvat, sauna ja sahti lenkin päälle maittavat. Sitten rauhaisa ilta radion äärellä. Chopinia, Savikangasta, Janáčekia. Oli virtuoosimainen pianisti, sitten modernia natinaa ja värinää ja lopuksi jylhää kuolemansoittoa. Tein kokeen: silmäilin Gogolin Taras Bulbaa Janáčekin säestyksellä, mutta vaikea on äkkiä tavoittaa yhtymäkohtia tarinan ja musiikin väliltä. Tunnelmat joka tapauksessa yhteneväiset.

Kaikenlaisia alkuvaikeuksia. Pieni vesivahinko pannuhuoneessa, omaa huolimattomuutta. Sitä sitten kuivateltava. Yritän säädellä pattereita. Lehdet luettava. Lumityöt odottavat.

Sitten on koneella yksi haastattelu, jota yritän korjata. Ei niitä koskaan saa oman tyylisekseen, kun on ensin varomattomasti pulissut niitä näitä. Toimittaja ne valikoi ja suodattaa ja painottaa. Pitäisi noudattaa Tyyrin linjaa, joka ei antanut haastatteluja: jos on asiaa, kirjoitan itse. Sehän olisi taloudellisestikin järkevämpää. Toisaalta on vaikea kieltäytyä, kun virkeät tytöt haluavat tavata.

Aikaa kuluu ennen kuin pääsen työhön. Ja sitten huomaan, että tärkeä muistiinpanovihkoni on jäänyt kaiketi Kansalliskirjastoon! Marja sitä kävi kiltisti etsimässä uintimatkallaan, mutta tyhjin toimin. Jos joku löytää pienen mustakantisen vihkon, jonka sisus on kansista irronnut, viekää please vaksille. Persana soikoon! Kirjoitettava toistaiseksi muistin varaisesti ja katso: se käy suorastaan sujuvammin.

Juuri kun viimein alkaa tulla vire päälle, auringon punerva suunnikas heijastuu seinään. Hitto, nousee upea talvipäivä. Ei muuta kuin hiihtämään. Valkea lumi on kertynyt kuusten oksille, latukin peittynyt ohuesti pehmeään lumeen, mutta hiljalleen kun hiihtelee, nautinto kasvaa.

Sainhan sitten jotain aikaankin, kävin yhden luvun läpi. Ja palkitsin itseni illan suussa uudella hiihtolenkillä. Taivaallista.

Hauskan Joanna Lumleyn Niilin matkakertomus on ollut hienoa seurattavaa. Lisää persoonallisia retkiä ihmeellisille seuduille! Ja Kekkosen valtiovierailut vasta huvittavilta näyttävät nyt jälkikäteen. Silloin oli leikki kaukana. Siellä Sylvi tepsutteli ja Anitakin vilahteli, oli poliittista eliittiä rivissä Karjalaisesta ja Väyrysestä alkaen, vakavia naamoja. Juhani Suomi teki taustalla alustavia muistiinpanoja elämäkertaan. Kirgisiassa UK kiitteli kuinka luonto on tehokkaasti alistettu palvelemaan talouselämää. Vihreä liike oli vielä tuntematon, kestävästä kehityksestä ei kuultukaan. Mitä ukko tuumaisi Haavistosta virkansa mahdollisena perijänä?

Hautautuneena hankien keskelle. Juuri pääsin kahlaamaan ulkorapuille. Reipasta lumentuloa Pirkanmaalla. Huomenna lumitöitä.

Vaalien jälkipyykkiä. Nyt vasta Haaviston joukot innostuvatkin. Puheltiin poikani kanssa Tampereella Napoli-pizzeriassa aiheista ennen kuin jatkoin Kyröön. Saan tuntumaa mitä nuorten päissä liikkuu, lisäksi hyviä vinkkejä keskusteluihin ja haastatteluihin, kun olen kankea liikkumaan netissä.

Uskottava kuitenkin, että Niinistön etumatka kestää kovankin rynnistyksen. Halonen näytti virnuilevan uutisissa siihen malliin, että ääni menee Haavistolle. Tuskin olisi vahva suositus. Globaali pehmoilu presidentin perintönä jatkuisi. Niinistö toisi muutoksen, uutta jämäkkyyttä.

Jatkakoot loputtomia keskusteluja, mä käärin hihani ja ryhdyn yläkerrassa omiin töihin. Onhan työ Niinistön vaalislogan.

Vaalikävelyllä Eliaksen koulun kautta Kaivarin rannoille. Hiljaista oli äänestyspaikassa vielä yhdentoista jälkeen. Tapasimme Matti Klingen, joka ulkoili jälkeläisineen ja kommentoi viileän tyynesti vaaleja: – Pintaväreilyä, lehdistön juhlaa.

No tähän väreilyyn kumminkin väkisin tempauduimme. Nautimme blinejä Kappelissa ja käväisimme kahvilla vielä Niinistö Caf

Tein vertailevan vaalikokeen.

Kävin ensin Paavo Väyrysen vaalijuhlassa Finlandia-talossa. Mahtava tunnelma, väkeä sali ääriään täynnä, monet seisoivat. Vanhan ajan vaalijuhla lämmittelyineen (mm. Ilkka Herlinin hyvä puhe) , musiikkiesityksineen, maakuntalauluineen. Ja ehdokkaan kieltämättä loistelias, laajakaarinen, sopivasti pateettinen juhlapuhe. Jos joku ehdokkaista yleensä käsittelee maapallon ongelmia ja ekologiaa, niin sitten Väyrynen. Vuokkoa juhlittiin kovasti. Väki lämpeni ja veteli Maamme-laulua täysin palkein. Toista kierrosta pidettiin jo täysin varmana.

Puheltiin katsomossa Risto Volasen kanssa Alkiosta, joka viettää juhlavuottaan. Samoja teemoja tulee esiin kuin Aholla. Risto sanoi tunteneensa Paavon 40 vuotta ja silti hämmästyneensä miehen voimaa ja sitkeyttä. Kampanja on jo nyt ollut suuri menestys. Tuntui että historian siivet viuhahtivat.

Kun illalla poikkesin Apollo-teatteriin Sauli Niinistön vaalijuhlaan, tuntui kuin olisin tullut eri maahan. Täällä rokkasivat nuoret pukeutuneet jupit ja istuivat tyylikkäissä ryhmissä kuohuviinisyylareitten äärellä, näkyi kokoomuslaisia vaikuttajia, tunnettuja naamoja. Mutta ei mitään tungosta eikä kovin tiivistä tunnelmaakaan. Kun Väyrysellä oli tupa täynnä lämminhenkistä kansaa, täällä selvästi viileämpää, yksilöllisempää. Hyviä kannatuspuheita sentään, muiden muassa kirjailijat Arno Kotro ja Outi Pakkanen. Samaa mieltä kuin Outi: kyllä Niinistö on ehdokkaista selvästi paras kirjoittaja. Tärkeä suositus, Kekkosen ja Koiviston jälkeen ollutkin hiljaisempaa presidenttien kirjallisella rintamalla.

Kun ehdokas sitten saapui, hän tajusi tilanteen hyvin, otti rennosti, jutteli kevyesti kuin tottunut lavaesiintyjä (kahdeksas puhe tänään), mutta vakuutti myös uskottavasti sitoutuneisuuttaan tulevaan virkaan. Jenni Haukio kiskaistiin hiukan vaivautuneena lavalle. Siinä on nätillä runoilijalla kova tehtävä edessä, jos ja kun miehensä valitaan. Täällä vain jännitettiin, meneekö kerralla läpi.

Näistä nyt on valittava, molemmat todella kovia ja tavallaan tasaisia ehdokkaita, vaikka aivan erilaisia. Kummankin johdolla maa menestyisi. Kumpikin panisi itsensä täysillä peliin, Paavo vähän ylikin. Niinistö on kaikesta huolimatta varma voittaja, ja hyvä niin. Vaaka kallistuu

Tapahtumarikas päivä. Venäläinen lumipyry jatkuu, autot hukkuvat lumeen. Tuntuu kevyeltä kun oma kärry lepää suojassa Hämeenkyrössä.

Painelin aamusta Kaupunginteatteriin, missä kuvailtiin ja keskusteltiin ja sitten sain hivenen jännittyneenä seurata Sylvin ja Anitan toista läpimenoa. Jännittyneitä tunnustivat olevansa näyttelijätkin. Rentola nyt on rento poika ohjaajana, muukin työryhmä paikalla.

En voi kommentoida mitään julkisempaa, mutta yleinen vaikutelma oli ehdottomasti positiivinen. Pienestä kamarinäytelmästä näyttää kasvavan ihan kunnon ihmissuhdedraama. Esittäjiä Heidiä ja Eeva-Liisaa parempia hahmoja ei voisi näihin rooleihin löytää mistään. Hienoja tuokioita koimme. Käytiin jälkikeskustelu Rentolan johdolla, joitain kohtia tietysti tarkisteltava. Toiveet kumminkin nousevat, ensi-iltaan vajaat pari viikkoa. Ennakkomyynti on sekin yllättänyt positiivisesti. Tytöt antavat haastatteluja täyttä päätä, ja minäkin jotakin tokaisin tänään Kotilieteen. Mutta varjoonhan me jäämme näiden loistavien näyttelijöiden rinnalla, kuten Kari asiallisesti totesi, ja näin pitää olla.

Sieltä kiiruhtelin viimein illan suussa taas Päivälehden museoon, missä Nuorsuomalainen sanomalehtimiesyhdistys kokoontui sanan ja Ahon äärelle. Vetäisin runsaan kuukauden tauon jälkeen juttua Ahosta ihmeen sujuvasti sentään ja käytin kuvia apuna: ihan kohtuullinen luento, luulisin. Kiinnostusta ilmeni, kustantajan lahjoittamia kirjojakin arvottiin. Museoteatteri esitti eloisan mutta ylipitkän improvisoinnin Matin ja Liisan kaupunkimatkasta nykypäivän Helsinkiin.

Vähän uuvahtaneena kertoilin kokemuksia Marjalle ja hän puolestaan kertoi, että Sauli Niinistöä oli pidelty epäreilusti pahoin MTV:n tentissä, vaan eipä provosoitunut, pärjäsi hyvin. Tuolla näkyi jo vallan sulaneen Korkojen kera -ohjelmassa. Ainoa joka ei mennyt mukaan ja kutsunut juontajia linnaan, hyvä sekin. Nukahdin kesken Woody Allenin elokuvaa, joten ei siitä sen enempää.

Hienoja ehdokkaita, voihan olla että heitä tulee kohta ikävä. Kuinka ovatkin kestäneet pitkän prässit ja keskustelleet vilkkaasti. Tämäniltainen oli hyvin asiallinen ja kattava. Jokin kohta jäi silti uupumaan.

Kävin nimittäin hakemassa pohjaa Maanpuolustuskurssin tilaisuudesta, missä Martti Ahtisaari esitelmöi Suomen turvallisuuden pehmeistä ja kovista haasteista. Kokenut sovittelija tarkasteli maailmaa varsin monipuolisesti ja luetteli tuttuja uhkatekijöitä. Oli hänellä myös avaus henkilökohtaisen vastuun suuntaan itse kullekin koskien terveydenhuoltoa. Mutta jatkokeskustelussa Ahtisaari pamautti suorastaan kärsimättömän määrätietoisesti tunnetun Nato-kantansa pöytään ja ihmetteli, ettei näin selvää asiaa meillä ymmärretä tai tahdota tunnustaa: että Suomi kuuluu kaikkiin läntisen demokratian järjestöihin, myös Natoon. Sen syvempiä turvallisuuspoliittisia perusteluja ei saatu.

Sitten olivatkin tästä varsin kaukana kaikki ehdokkaat illalla keskustelussa. Väyrynen yrittää vieläkin vängällä pakkosyöttää Natoa Niinistön kurkusta alas. Keskustelu kulki niin toisella tasolla, että joutui ihmettelemään, tarkastelevatko entinen presidentti ja rauhan nobelisti sekä nämä ehdokkaat kuin myös valtaosa kansasta ylipäätään samaa maapalloa. Minähän en osaa sanoa tähän juuri mitään, mutta näin syvä kuilu kantojen välillä ihmetyttää.

Onko muuten havaittu, että näissä vaaleissa Tarja Halosen perintö näyttää kärsivän roiman tappion: sekä hänen poliittinen kotinsa demarit että sukupuolensa kiikkuvat kaikkien gallupien pohjilla. Toisaalta on arveltu, että Halosen suvaitsevaisuusperintö liukuukin pikkuhiljaa Haaviston laariin.

Oli toisaalta kiva huomata, että kokeneet kommentaattorit, niin poliittiset kuin Anja Snellmankin, noteerasivat Sari Essayahin vaalin positiiviseksi yllättäjäksi. Kun aluksi toimittajat rutiininomaisen ennakkoluulon vallassa ohittivat hänen fiksut ja eloisat puheenvuoronsa. Eihän nyt joltain kristityltä muijalta voi mitään odottaa. Samaa mieltä kuin Anja: Sarista vielä kuullaan.

Vaalit klonksukoot omalla painollaan. Koiviston ulostulo oli kiinnostava ja paikallaan, varmasti presidentin valtaoikeuksia taas uudestaan lähitarkastellaan, kun valitaan aktiivinen, asioihin puuttuva presidentti. Sitä odotellessa.

Mukavaa keinahtaa suoraa tietä bussilla kirkolta Helsinkiin. Tämän mahdollisuuden kekkasin aika myöhään, ennen tulin aina Tampereelle autolla ja sitten junalla. Nyt auto saa levätä rauhassa, eikä junista tiedä kuinka kulkevat. Alkumatkan voi lukea lehtiä, sitten torkahtaa ja Hämeenlinnasta eteenpäin Haanpään juttuja. Samaa soittoa koko matka.

Istuin taas arkistossa ja kuuntelin hauskaa kirjailijahaastattelua. Sitten Kosmokseen, missä tapasin nousevan baritonin Valtteri Torikan; erittäin kiintoisa keskustelu oopperan ja Sillanpään vaiheilta. Johan alkavat nuoretkin huomata mitä mahdollisuuksia aihe tarjoilisi.

Vielä kipaisu Waltari-seuran tilaisuuteen Töölön kirjastoon. Professori Matti Kassila (88) oli vetreässä vedossa, kertoi tuttuja juttua Palmuistaan, mutta aina niitä kelpaa kuunnella. Tuon järjen kun säilyttäisi samaan ikään. Lisävaloa aiheeseen toivat Hasse Walli ja Sakari Warsell tarkastelemalla Kassilan elokuvien musiikkia, säveltäjiä, äänitekniikkaa jne. Istuttiin vähän vielä jatkoilla Janoisessa Lohessa. Hyvä ilta.

Ehdin kotona nähdä jälkihenkosia vaalikeskusteluista, melko virkeää näytti olevan. Laittomista lakoista intettiin. Mitäs sitten lakeja laaditaan, jos niiden rikkominen oin yhteiskunnallisesti hyvin suositeltavaa. Niinistön kannalla ja Aarnion, joka aiheesta kirjoitti ansiokkaasti Aamulehdessä. Ehdokkaita arvioidaan edelleen ulkoisen esiintymisen perusteella (onko pirteä, sanavalmis, uuvahtanut, aktiivinen, kuivakka, mairea jne.) ja hyvin harvoin heidän sanomistensa ja esittämiensä asioiden perusteella. Niitäkin sentään kuullaan. Mutta mehän elämme huomiokulttuurin ja pintajulkisuuden pääsemättömässä kehässä.

Kävin aamukahvilla Vepan baarissa, tapasin Pitkon ja muita jermuja, kunnon rovastinkin, puheita niitä sekä näitä. Pitkon kuvaama baari on puhdas fiktio paitsi että henkilöt ovat todellisia. Mitään ihmeitä siellä tuskin keksitään, mutta kaikenlaista pohditaan. Leppoisaa aamutörinää yhtä kaikki.

Päivä sen kuin parani: lääkäri Jari-Vesa Isokotamäki (sanokaa nopeasti) luetteli loistavia arvoja viime viikon verikokeista. Ihme juttu. Taidan laittaa arvot raamien väliin seinälle kuten kunnon tohtori kehotti. Niistä voi tulla vain alaspäin. Mutta vielä on virtaa ja kulkee henki kuulemma poikkeuksellisen vetreästi, tähän ikään vertailtuna.

Tällaisesta tulee ihmeen hyvä mieli, ja samaa todisti omasta puolestaan tohtorikin. Iltapäivällä kävivät toimittaja Meri Eskola ja kuvaaja Miguel puhuttamassa ja poseerauttamassa, pariinkin lehteen (Viva, Hymy) piti tehtämän juttua tulevan näytelmän Sylvi ja Anita vaiheilta ja vähän muistakin menossa olevista aikeista, joista en vielä paljon pukahda. Ihailivat taloamme eivätkä syyttä suotta.

Tapaamisemme eilen Jukka Gustafssonin kanssa pääsi oikein Hämeenkyrön Sanomien etusivulle, joten media on joka rintamalla valppaana. Kumpi nyt sitten edelle kirii kalkkiviivoilla, Väyrynen vai Haavisto. Veikkaan edellistä. On julmettu kampanja ollut Paavolla, ja sitä paitsi ilmoitti kirjalistalleen Unio Mystican, mikä ei ole mikään kevyt suositus. Nelosen tentti olikin nähdäkseni ottanut varteen Vanhasen netti-ideoita, koska kysymykset kohenivat.

Huvittavaa oli katsella illalla vanhoja vaalifilmejä porvarien säännönmukaisesti hävinneistä presidenttiehdokkaista: Tuomioja, Honka, Virkkunen, Holkeri. Surullista saattoa. Joten jokohan on aika porvarinkin voittaa. Huomiota kiinnitti, kuinka tarkoin vallinneen ulkopolitiikan mukaisesti Honka puhui ja muutenkin ytimekkäästi. Tarvittiin nootti ja Novosibirskin temppu Kekkoselta ennen kuin Honka kaadettiin. Muuten olisi todennäköisesti valittu. Hilkulla oli siinäkin isänmaan historia.

Muistelin Kekkosen sanoja myöhemmin pojalleen Matille: – Mitähän tästä kaikesta olisi tullut, ellei minua olisi ollut.