Panu Rajala

Lisää hyviä kritiikkejä Kauppalehdessä ja Kirkossa ja kaupungissa. Tämähän ylittää odotukset. Edellisessä on lennokas arvio itse asiasta, jälkimmäisessä lempeä ja kaunis kiitos näyttelijöille. Kylläpä ilahduttaa. Sylvi ja Anita on käytännössä loppuunmyyty koko kevään.

Matti Mäkelä tekee ihan hirveitä: rohkenee Hesarin kolumnissaan horjuttaa Aki Kaurismäen pyhää asemaa filmitaivaalla. Vertailu Le Havren ja Varaston väliltä tuntuu raikkaalta, vaikka meiltä on molemmat vieläkin häpeä kyllä näkemättä. Korjattakoon aukko.

Hukuttautuminen arkiston papereihin on sopivaa kiljuvan pakkaspäivän ajankulua. Kirjastossa tarjottiin Lainan päivän kunniaksi kahvit. Ravintola Qulmassa sai kyllikseen kuumaa soppaa.

Mutta uutiset tarjoavat illalla todella kylmää kyytiä: yli 3000 työpaikkaa vähenee, väkeä säälimättä maantielle ja puolustuskyky samalla romuksi tai ainakin heikommaksi. Kunnat ahdetaan puolipakolla möhkälemäisiksi kollektiiveiksi vailla omaa identiteettiä. Suomesta tulee kertaheitolla ikävämpi maa asua. Jos nämä nimittäin toteutuvat. Vielä saadaan ennen kuntavaaleja reippaat rähinät. Paavo Väyrynen jo kiertää kenttää kuin kiljuva jalopeura. Paljon hauskaa tiedossa, elleivät ajat olisi noin synkät monille.

Arvosteluja tippuu enemmänkin. Hufvudstadsbladetissa ja Uutispäivä Demarissa laajahkot, paneutuneet, viileän kriittiset, silti arvostavat arviot. Sellaisia lukee mielellään. Sylvi ja Anita on otettu todesta, tehty mietittyjä analyysejä, vaikkei kaikkiin yhtyisi. Maakunnissa (Turku, Ilkka) näkyy asenne selvemmin läpi. Aamulehteä vielä odottelen.

Valtiopäivät avattiin. Heinäluoma yllätti hyvällä puheella, viljeli jopa kirjallista ja raamatullista sitaattia, sillä lailla. Halosen kohdalla aina kummastuttaa, miksei hän kohdista vaan lukee lopottaa suoraan paperista. Ajatukset entisiä, hyvin toistettuja.

Muuten kokonainen arkistopäivä. Vanhassa kunnon Savannassa on korealainen ruokala, enpä taida käydä toiseen kertaan. Televisio piti otteessa koko illan. Tallenteilta kelattu pari viimeisintä Francoa, taas ollaan ajan tasalla. Tosiaan Alcantaran perheen pienessä kirjastossa on Carloksen mukaan

Toipumista matkasta ja vaalista. Uuden aikakauden orastavia tunnelmia.

Suomalaiselle Klubille päättämään kirjoituskilpailun palkinnoista. Vaikka presidentiksi valittiin pitkästä aikaa klubin jäsen, voitonriemu paikalla hyvin hillittyä. Nuorten kirjoitukset erinomaisia, oikeastaan hämmentävää kuinka kypsästi ja tyylikkäästi kärkipää maan lukioissa osaa ilmaista itseään. Saatiin parhaimmisto sopuisasti oikeaan järjestykseen. Tulokset julkistetaan Kalevalanpäivänä, näistä silloin lähemmin.

Kirjaillassa samassa paikassa esitelmöin vielä kerran nuorsuomalaisesta Juhani Ahosta. Aluksi kuultiin intialaista meditaatiomusiikkia. Kuvatikku ei ihan päässyt rytmiin mukaan, mutta muuten meni vanhasta muistista ja kirjoja ostettiin koko laatikollinen. Aktiivisia lukijoita ovat klubin jäsenet, joita avec paikalla täysi sali.

Veikko Sonninen tarjosi iltapalan, bliniä ja nieriää. Vilkkaaseen jälkipuintiin osallistui myös Yrjö Larmola, jolle vein aikoinaan Ylioppilaslehteen juttujani nuorena skribenttinä. Aloitin Jorma Cantellin aikana 1966, joten kohta voisin viettää 50-vuotisarvostelijajuhlaa, hehheh. Kaikenlaista muisteltiin, Yrjö varsinkin sattumuksia kunnallispoliittisen uransa vaiheilta. Guggenheim ei meiltä saanut kovaa kannatusta.

Mikä hohtavan valkea pakkasaamu, kun äänestämisen jälkeen jaloittelimme Eiran rannassa. Juhlapäivä kaikessa sydäntalvisessa komeudessaan.

Lähdettiin junalla Turkuun ristiäisiin. Älkää herran tähden matkustako junalla ainakaan talvella, ellei ole ihan pakko. Menomatkalla kolkutettiin vanhalla varalle vaihdetulla pikajunalla, joka oli lämmitetty saunaksi. Myöhässä vain 45 minuuttia. Paluumatkalla veturi hajosi kohta Kupittaan jälkeen, odoteltiin seuraavaa junaa toista tuntia ja harpattiin kiskoilta siihen. Myöhästymistä kertyi tunti ja vartti.

Pääasiat saatiin kuitenkin hoidetuksi. Kastetilaisuus Tuomiokirkossa herkkä ja liikuttava, Sallan ja Herkon toinen lapsi otettiin kristikunnan piiriin. Meidän Aino oli Saima Ulla Albertan sylikummi, Heidi luki tekstiä. Saiman nimellä komeat perinteet sekä Snellmanin lehdestä että Nyströmin suvusta: yksi esiäideistä Suomen ensimmäinen Saima. Marja jäi sinne kahvittelemaan ja lapsia hoitelemaan, kun minä porhalsin pikaisesti takaisin junalle edellä kerrotuin seuraamuksin.

Mutta ehdinpä viimein poiketa asemalta Finlandia-taloon kuulostelemaan ja katselemaan uuden presidentin juhlintaa. Junaan sain prosentteja tekstiviesteinä, selvä peli alusta saakka. Niinistön ylivoima oli koko ajan odotettua luokkaa, eikä monien toivomia yllätyksiä tapahtunut, ellei yllätys ollut suuri se, ettei yllätystä tullut. Tyyni tyydytys valtasi mieleni. Sauli Niinistö on paras, varmin, lujin ja harkitsevin presidentti mitä ajatella saattaa.

Sitten on kommentaattorien vuoro pulista mitä mielessään kehittelevät, mutta pääasiaa eivät voi muuksi muuttaa. Kansa valitsi viisaasti. Uusi kiinnostava aika koittaa tasavallassa.

Viimein odotettu Sylvin ja Anitan ensi-ilta.

En nyt ryhdy arvioimaan esitystä (joka oli hieno), mutta katsojien kommentit tietysti kiinnostivat. Ehkä merkittävin oli Tellervo Koiviston kiitos, jonka Asko Sarkola välitti: näytelmä on totuudellinen, ja presidentin rouva (joka yhtä ja toista tietää) piti siitä. Myös toinen sisäpiirien konkari Paavo Väyrynen myönsi, että näytelmä on hyvä. Siinäpä parhaat asiantuntijat

Kiihtyvää ennakkohuomiota Sylviä ja Anitaa kohtaan. Vieläkin nämä mainiot naiset Eeva-Liisa ja Heidi jaksavat niin aamun tv:ssä kuin illalla uutisissa, lisäksi Eevassa upea juttu Eeviksestä. Näyttelijöiden juhlaa, niin toivomme. Ensi-iltaan tulossa kiintoisaa katsojajoukkoa.

Purevassa viimassa lampsin arkistoon, mutta illalla jo tarkkailtiin toivon mukaan liki viimeisiä väittelyitä. Niinistö alkaa vasta vertyä ja päästä parhaaseen vetoonsa. Suoritus sinänsä lapsekkaasta korttipelistä osoitti huomattavaa verbaalista starttivalmiutta. Myös Haavisto pärjää tasaisesti. Yhdyn Alexis Kourosin näkemykseen: kaksi herrasmiestä, joilla tasapainoinen maailmankäsitys. Ei meidän tässä hullusti käy.

Taas taapertelua täällä pakkasen kourissa: istun arkistossa, käyn kokouksessa, istun taas arkistossa ja painelen illan suussa esittelemään näytelmäämme Kaupunginteatterin lämpiöön. Ihmisiä tulee ihmeen paljon siihen nähden, että Sanomatalossa on joku kilpaileva tilaisuus. Presidenttiehdokkaat siellä tentattavina, meillä täällä entisen presidentin naiset puheenaiheina. UKK, Sylvi ja Anita tunnettiin tässä kuulijakunnassa hyvin, mutta näytelmän tarkoitus on näyttää heidän pinnanalaiset tunteensa. Pian nähdään kuinka onnistutaan.

Marja palannut Turusta, katsottu Downton Abbeyn todella raskasta ja suruntäyteistä tarinaa. Miten arvokasta on tämän rauhan aika, se toisinaan tuppaa unohtumaan.

Aamulla Eeva-Liisa ja Heidi vilkkaina tv:ssä, Vapautuneempia kuin perjantaina radiossa. Ehkä silloin hämääntyivät toimittajan ylevistä Haavikko-sitaateista.

Matkustuspäivä. Illalla katson läpi esityksen vainajan omaisten kanssa Kaupunginteatterissa, Ilahdun monella tavoin, siitäkin että yleisö nappaa hereästi esityksen melko hienovireisen komiikan. Näyttelijät kerrassaan ihailtavia! Joitain kohtauksia kohennettu. Lupaava tunnelma, ei syytä vielä mihinkään murheeseen. Kerätään rohkeutta torstain ensi-iltaan.

Vaali etenee omalla painollaan. Uskon Niinistön etumatkan kestävän, tuskin sitä tukikonsertit tai muut sosiaalipippalot enää horjuttavat. Haavisto-liike kiehuu etelän kaupungeissa, kansa äänestää oman päänsä mukaan. Kipakka pakkanen säestää tapahtumarikasta viikkoa.

Paras hiihtopäivä. Pari havaintoa:

Mikä murhe, että jäällä hiihtäminen on ollut vuosia estetty tehtaan mainion voimalaitoksen ansiosta. Sieltä pumpataan epäsäännöllisesti vettä tänne alavesistöön, niin että sitä on salakavalasti jään ja lumen välissä kovallakin pakkasella kuten nyt. Ei ole nautinto, kun suksi losahtaa lumen läpi äkkiä sulaan veteen. Hiihtoretki melkein pilalla, pirullista hinkata jäätyvää paakkua pois eikä kokonaan lähdekään. Mutta mitäpä emme uhraisi työn ja tekniikan hyväksi.

Toinen onkin iloinen havainto: taksvärkkitiellä oli hyvä latu ja rungot korjattu pois tieltä. Suurkiitos metsänomistajille siitä! Eilen hiihtelin lentokentän mailla Pirkan loistoladuilla, vähän jo liiankin ylellistä menoa. Vastaan porhalsi Ikaalisten Veikko Huuska lasit huurussa ja selvitti lyhyesti ajankohtaisia Titanic-tutkimuksiaan. Emme antaneet hien jäähtyä.

Aamulla ilahduin siitäkin, että Eeva-Liisasta on niin hieno ja tyylikäs juttu Aamulehdessä: siinä peilailee Sylvin roolissa Tamminiemessä. Kiitos innostavasta tekstistä Simopekka Virkkulalle. Näytelmämme ensi-ilta lähestyy peljättävää vauhtia. Huomenna pääsen minäkin katsomaan läpi

Katja Kettu on lupaava kirjailija (voi saada Runebergin palkinnon), mutta aloittaa Aamulehden kolumnistina vähemmän onnistuneesti. Miksi pitää jatkaa pilkkakirveiden iänikuista perinnettä ja tölväistä heti alkuun rumasti Jenni Haukiota? Tätä kaunista ja nuorta runoilijaa, kaiken lisäksi Ketun ikätoveria ja kollegaa. Jota todellakaan ei ole kierrätetty liikaa toreilla ja turuilla kuten Kettu yliolkaisesti heittää (