Vahvoja taiteilijakuvia, sekä Puccinista että nuoresta Strindbergistä. Anteliasta tv-tarjontaa.

Peter Birron kirjoittama Strindberg poikkeaa aika selvästi Olof Lagercrantzin elämäkerran antamasta kuvauksesta kronologian ja tosiasioiden tasolla, mutta tulkitsee hienosti saman hengen. Jonas Karlsson on loistava, vakava, tuliperäinen, arvaamaton Strindberg. Miehen sisällä kuohuu, vaikka ilmeet eivät sitä paljasta. Todellista näyttelijäntaidetta. Nähty ennen, pakko katsoa uudelleen. Strindbergin juhlavuosi (100 kuolemasta) lähenee loppua, hyvän kun täällä ehdittiin tämänkin verran mukaan.

Samalla surettaa, että Suomessa ei ole varaa eikä tahtoa koota kykyjä lähellekään samantasoisia epookkikuvauksia. Mitäs kun ei edes halpaan aamu-tv:n sohvaistuntoon ole rahaa! Aiheita olisi vaikka kuinka, minäkin tuosta kirjoittaisin heti kuusi kirjailijakuvaa, mutta kukaan ei niitä tilaa.

Oma kirjallinen työ lähtikin heti uuteen vaiheeseen. Tapaninpäivän haudonta tuotti innoituksen. Mutta hankala on julkisesti kertoa, mitä mieli nyt askartelee. Tulee tunne kuin aihe kuolisi pois, haalistuisi, varastettaisiin. Silti kaikki vinkit olisivat tarpeen. Kolme sivua tänään. Ei muuta kuin jatkamaan.