Kun oma työ alkaa olla toimitusta ja hiomista vaille, aukeaa aikaa lukea muiden kirjoja. Matti Klingen muistelmat Kadonnutta aikaa löytämässä on luettava kirjoituspöydän ääressä, niin painava ja loistokas on opus ulkomuodoltaan. Eikä sisällössä valittamista. Olen päässyt vasta hartaaseen alkuun. En muista lukeneeni kirjaa, missä tekijä olisi niin ylettömän tyytyväinen ja ylpeä sukutaustastaan ja vanhemmistaan kuin tässä. Kaunis piirre sinänsä, joskus hiukan hymyilyttävä. Äiti ja Isä kirjoitetaan isoilla alkukirjaimilla.

Muistelmien kummit eivät ole vaatimattomia nekään: Montaigne, Proust, Goethe – vain muutamia mainitakseni. Kyllähän suomalainen muistelmakirjallisuus nousee tässä uudelle tasolle. Tulee miettineeksi mitä itse on vaiheistaan huolettomasti kirjoitellut, ei lähellekään tätä ambitiotasoa. Mutta kuluneeko kirja kansan käsissä?

Hirmuinen humoristi löytyy ilokseni sekä SK:n että Hesarin parhaiden kirjojen listalta. Elämäkerrat jylläävät muutenkin, Tarkka on siellä ja iltapäivällä oli Femmalla kiintoisa ohjelma Johan Wreden ajatuksista koskien Henrik Tikkasta. Siinäkin kirja (Tikkanens blick), joka odottaa rauhallista lukemista.

Jo toinen kerta, kun jouduimme jättämään Sillanpään Seuran joulukahvit Hämeenkyrössä väliin. Ilokseni luen terveisiä, joiden mukaan tilaisuus on onnistunut hyvin ja lämpimästi kuten ennenkin. On nautittu peräti ”Taatan tuikut” Tarja Auttilan ja Marja Lepolan valmistamasta Myllykolun omenaviinistä! Seuran kokouksessa Vilja Pylsy on nimetty viimein asianmukaisesti alkavan juhlavuoden ”projektivastaavaksi” ja Sirpa Eskelä-Haapanen kesäteatterin tuottajaksi. Nyt voi pitkän tuntemuksen perusteella sanoa, että tehtävät eivät voisi olla paremmissa käsissä. Rinta kaarella vain juhlia päin!

Vertigo kannattaa katsoa aina uudestaan milloin on tilaisuus. Hyvältä kuulosti myös tarinointi Nummisuutareista radiossa. Myrskysää, työn loppuvaihe ja lievä lamaannus estivät nytkin lähtemästä K50 discoon, mutta ensin vuonna otettava uusi startti tähän liikunnan ilostelevaan muotoon.