Marjan syntymäpäivän kunniaksi lounaalla Stockan vintillä, tavattiin kaunis kaksoissisarensa Sirkku. Sitten päivään liittyvillä ostoksilla, jolloin törmättiin Tyyli-Turkiksessa juuri sattuneeseen ryöstöön: venäläisseurue vienyt keskellä päivää puolet turkeista, osa saatiin kai takaisin ja joku jopa kiinni. Mutta järkyttynyttä oli kaupan väki. Tyttö yksin tiskillä, sidottu ja vaiennettu. Tää alkaa olla aika villiä meininkiä.

Tilanne sai lisää vahvistusta toisessa liikkeessä, missä omistaja sanoi ryöstöyritysten kuuluvan arkipäivään. Joka viikko tai ainakin kerran kahdessa viikossa joku ulkomaalainen porukka yrittää, usein juuri ennen laivojen lähtöä. Puolustautumisen keinot ovat vähissä, kiitos nerokkaiden lainsäästäjien, joiden suurin huoli tuntuu olevan rikollisten suojelu. Ennen EU:ta ja rajojen avaamista vallitsi turvallinen idylli, sai vaikka liikkeen jättää hetkeksi vartioimatta ja käydä kahvilla. Nyt saa kuulemamme mukaan olla kaiken aikaa varuillaan.

EU ja vapaa liikkuminen ovat totisesti rikastuttaneet ennen niin umpioitunutta suomalaista kulttuuria, kiitos siitä.

Ostoksemme sinänsä onnistui, nyt on rouva onnellinen ja pärjää talven tuiskuja vastaan, kelpaa hänen kanssaan kulkea.

Illalla nähtiin kovan teatterikiertueen päätteeksi vielä ikituttu Viulunsoittaja katolla Kaupunginteatterissa. Komeaa menoa, hiottu esitys, loistoa ja liikuntaa, kaunista musiikkia. Mutta puuttuiko jotain? Sisäinen henki ja kosketus?

Näin suomalaisen kantaesityksen keväällä1965 Vanhalla ylioppilastalolla, nuoren Kurt Nuotion ohjaus, vankat Uljas Kandolin ja Eila Rinne päärooleissa. Jarno Hiilloskorpi hillittömän hauska Motel. Ensimmäinen kokemus jää usein ylittämättömäksi. Sitä henkeä, mikä sydämellisenä hyrisi silloin vaikkapa lauludialogissa ”Mua rakastatko”, eivät mielestäni Esko Roine ja Riitta Havukainen saaneet esiin. Ehkä tämä on subjektiivinen kokemus. Esko oli sinänsä sopiva Tevje ja lauloi yllättävänkin hyvin. Nuoret miehet komeita ja leiskuvia, tyttäret suloisia. Mutta se jokin? Mikähän se on.

Näistä puheltiin jatkoilla Rossossa Eeva-Liisa ja parin tutun teatteriveteraanin Suvalon ja Siitosen kanssa. Tuomion ääniä kuului. Mutta teki mieli jo väittää vastaan. Kuinka Viulunsoittaja sitten pitäisi tänään tehdä? Ajan henki on toinen kuin 1960-luvulla. Tulihan tässä sanoma ainakin selväksi, perinteiden murtuminen, vainojen alku, jälleen kerran.

Kuulimme että Sylvi ja Anita (jota siis muut olivat katsomassa) jatkaa vielä maaliskuulle, nyt olisi jo paikkoja vapaanakin, joten sinne vaan. 80 esitystä tulee kunniakkaasti täyteen.