Juhani Salokanteleen korkea päivä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasaliin tuli paljon virolaisia ja suomalaisia saattelemaan Jussia eläkkeelle, vaikka sää oli kurja. Näin Tuglas-seuran toiminnanjohtaja vaihtuu, ja Jussi vapautuu arvatenkin omiin kirjallisiin ja luoviin töihinsä. Hänen ansionsa tähänkin saakka ovat mykistävän monipuoliset ulottuen Gummeruksen kustannusyhtiöstä ja Parnasson päätoimittajuudesta Leinon seuran puheenjohtajuuteen ja tähän Tuglas-seuran johtoon. Lisänä laaja käännöstoiminta ja kaunokirjallinenkin tuotanto. Kaiken lisäksi mies soitti juhlassaan pianoa ja kanniskeli ylpeänä lapsenlastaan.

Jussi oli käynyt Tarton yliopistossa pitämässä Suomen itsenäisyysjuhlan puheen ja kertoi silmäilleensä Kekkosen tunnettua puhetta samalla paikalla vuodelta 1964. Tällöin presidentti vertasi Tarton juhlasalia tähän samaiseen SKS:n saliin, missä nyt seisoimme. Sääli vain, että salin entinen kodikkaan kirjallinen ilme on remontissa turmeltu nykyisen kaltaiseksi, paljaaksi ja kaikuvaksi. Pantiin merkille, että talon väkeä ei ollut juhlassa paikalla, mutta meillä muilla oli kyllin mukavaa. Kuultiin myös virolaista pianistia ja pari dialogia Jussin suomentamasta Tammsaaren Totuudesta ja oikeudesta – koko sarja valmistuu suomeksi keväällä. Suurtyö.

Keskustelua edelleen Matti Klingen muistelmista, joita Pekka Tarkka sanoi mielihyvin lukevansa – samaa aikakautta kun on elänyt. Muistettiin myös Klingen outo ja kohtuuton teilaus Salokanteleen hienosta Kross-kirjasta taannoin. Jokaisella on mustat katveensa ja ideologiset lähtökuoppansa. Taidan vielä palata asiaan, kun olen lukenut ensin Krossin muistelmat loppuun ja sitten sen Klingen. Vielä pitää hankkia Ulla-Lena Lundbergin Is, jota piirissämme myös kiihkeästi ylistettiin: enemmän kuin romaani!