Jälkihikeä valutettiin HIFK:n uudesta lätkähallista. Asiallisesti pohdittiin rakennusta monelta puolelta. Keskeinen kysymys, kuten Aki Riihilahti toisti, on lokaatio eli paikka. Nouseeko arvokkaalle tontille uusi urheilupömpeli (toki muutakin aktiviteettia siinä harjoitettaisiin). Paavo Lipposen jyrähdys barbariasta on perusteltu, jos ajatellaan arkkitehtuuria, ja sitähän pitää ajatella keskellä Helsinkiä. Muu on toisarvoista. Mitä halutaan kaupunkikuvasta? Ahtautta, ruuhkaa, rumuutta? Vai nykyistä avaraa näkymää Mäntymäen kupeella. Oopperan, Kisahallin ja Stadikan väliin en survoisi mitään uutta monumenttia.

Nyt myydään jo vanhaa TVH:ta eli Destiaa, luultavasti ulkomaille. Eikö myytäisi samantien maantiet Saksaan? Voitaisiin saada leveitä straadoja, joissa vallitsee Freie Fahrt. VR on kanssa raskas riippa, antaa mennä koko roska Italiaan kun Pendolinojakin sieltä tuotiin. Aikataulut voitaisiin painaa kotimaassa, kun niitä ei kuitenkaan noudateta.

Kun vallitsee täydellinen työrauha, voi tulla lamaannus. Saanko nyt varmasti jotain aikaan? Muutaman tunnin hyvä vire korvaa lopun päivän lorvailun.

Nyt tuli jo kolmas ”pakollinen” katsottava maanantai-iltoihin: tämä tanskalainen politiikkasarja, joka jatkuukin vaikka kuinka kauan. Alku oli aika hyvä, vaikka pääministeri narautettiin vanhanaikaisella ja uusi puhtoinen nainen pääsee aloittamaan puolivahingossa. Arvatenkin häntä aletaan kangeta sivuun yhtä krouvein keinoin kuin entinen syrjäytettiin.

Alcantaran perheen vaiheet ovat edelleen suosikkeja, ja Roban poliisit sinnittelevät monessa ristipaineessa. Poliisit joutuvat tutkimaan tilanteita, jotka vaikuttavat vähäisiltä ja joissa nousee toisaalta esiin useita motiiveja. Nämä tuntuvat edelleen hyvin todellisilta. Kenestäkään ei tehdä sankaria, ja pahimmillaan ohut raja erottaa poliisin konnasta. Molemmat tarvitsevat osin samoja keinoja, tuloksena havainnollisia koukutuksia.