Amerikkalainen vaalilaskenta oli aika rauhallista, miltei epädramaattista, ja tulos selvisi yllättävän nopeasti. CNN:n pääkommentaattori edusti turvallista pappaluokkaa, ikärasistista lasikattoa (Väyrysen termi) ei siellä selvästi tunneta. Helpottavaa on siellä sekin, että ehdokkaita ja heidän tukimiehiään ei haastatella, puolueiden kokouksissa käydään rajoitetusti, johto on studiossa ja ankkureilla. Rattoisa aamuyön puhde. Obama saakoon tilaisuutensa: seuraavat kaksi vuotta ratkaisevat mitä hän todella maassa muuttaa. Lupausten lunastaminen ei helposti onnistu. Ja taasen kiinnitti huomion kilpailijoiden loistava retorinen taito, niin kiitos- kuin luovutuspuheissa.

Tapasin Sarvessa lounaalla Jussi Snellmanin ja kuulin tarinoita Kyröskosken nousun ajoilta 1930-luvulta, salakuljetuksen ja hilpeän vaurastumisen vuosilta. Yhdeksänlapsisen perheen isä kuoli, kun Jussi oli 7-vuotias, siitä on vain noustu kulmakunnan johtavaksi trumpetistiksi ja Myllykolun näyttämön vakiohauskuuttajaksi. Jussi vähän styylasi kauniin serkkuni kanssa ja harmitteli vieläkin, että tämä sitten karkasi Helsinkiin ja jäikin sinne.

Yksinäinen saunailta. Kirjallinen työ sujuu, kun ei ole muuta tekemistä. Kyröskoskella oli monia persoonia, muitakin kuin Jussi: Danny kertoo Saska Snellmanin kirjassa juttuja Tappi Suojasesta, joka vieläkin röhisee hengissä. Hänet joskus (nyt jo palaneen) Suurlavan vaiheilla tapasin.

Lukulistalta vielä: vasta nyt luin yökirjana Pekka Hiltusen palkittua jännäriä Vilpittömästi sinun. Kansainvälistä tasoa tavoittelee, vähän Stieg Larssonin jälkiä astelee (naiset ratkaisevat ihmekyvyillään) ja totunnaiset on pahuuden lähteetkin: äärioikeisto, miesväkivalta ja latvialaisparittajat. Hivenen pitkitetty, mutta nousee loppuun hyvin, esikoiseksi kova rysäys. Uusi on jo ilmestynyt.