Kiitos Anna Simojoen ja Charlotta Hagforsin kuultiin aamulla J.H. Erkon hyviä syysrunoja. Edellinen viikko kului Rousseaun kasvatusvalistuksen hengessä. Rahapula tuottaa joskus hyviä tuloksia, mietelmien sivistävä taso on noussut.

Kansanradiosta kuului korvaan ohimennen eilen osuvia kannanottoja kuten usein tapahtuu. Nimimerkki Euroalamainen Väli-Suomesta osoitti analyyttisesti, että jääminen YK:n turvaneuvoston ulkopuolelle koituu maalle onneksi. Monesti tervejärkinen kansalainen kommentoi suorasukaisemmin kuin verkkoihinsa kääriytynyt poliitikko.

Alcantaran perheen muutto kotikorttelistaan huipensi taas jakson unohtumattomalla tavalla Francon jälkeen. Olihan tapahtumarikas joulu! Toiston uhallakin olen vaikuttunut tämän kestosarjan lämpimästä, tunteisiin vetoavasta elinvoimasta, poliittisen todellisuuden kosketuksia yleensä unohtamatta. Tämmöinen lähivuosikymmenien läpileikkaus tekisi suomalaiselle mielellekin todella hyvää kaikenkarvaisten nykyajan pintakoleuksien sijasta.

Niihin ei kuulu Roba, jonka rasismiteema punoutuu edelleen taidokkaasti, ketään osoittelematta poliisin kovaan arkeen. Tällaisen sarjan soisi jatkuvan loputtomasti samaan tahtiin kuin jotkut köykäiset päivittäissuosikit. Heartbeat olkoon kannustava esikuva. Poliisien toiminta jos mikä avaa ovia yhteiskunnan mätäpesäkkeisiin. Ajatellaan vaikka lastenvalvonnan jatkuvaa kriisiyhtymistä: kuka konkreettisemmin kuin poliisi näkee perhetragedioiden juuret ja pohjat. (Tuntee ne omakohtaisestikin kuten tämä naispoliisi.) Sarjan sanailu ei kätkeydy virkakieleen, vaan täräyttää asioita raikastavan siekailemattomasti. Myös työpaikan strategiat, hyvän ja varsinkin huonon johtamisen seuraukset tulevat esiin.

W. Somerset Maughamin romaanin perustuvan Kirjeenkin, kuivan elegantin rikosleffan, tulin toiseen kertaan katsoneeksi samaan vetoon, kun yksinäistä iltaa täällä maalla istuskelen, Marja mummeilee taas Turun puolessa.