Kun katseli Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden väittelyä, kiinnitti erityisesti huomiota puheenjohtajan väritön rauhallisuus. Ehdokkaat saivat aina sanoa sanottavansa rauhassa loppuun, puheenjohtaja ei keskeyttänyt eikä hoputtanut. Ehdokkaat olivat loistavia puhujia ja pysyvät annetuissa rajoissa, jotka olivat vapauttavan väljät. Meillä on vakiintunut puheenjohtajien korostunut, arrogantti ja ylimielinen rooli, jossa tärkeintä on mestaroida ja poikkaista puheita. Puheenjohtajat tahtovat itse päähenkilöiksi, kuin luokan opettajat, jotka armosta sallivat keskustelijoiden hönkäistä muutamia lauseita ennen kuin taas katkovat. Ikään kuin meillä kaikilla olisi hirveä kiire eikä kukaan todella tahtoisi kuulla, mitä ehdokkaat ajattelevat.

Katsotaanpa taas huomeniltana Jan Anderssonin ylhäistä hahmoa, joka pyrkii paitsi ruumiillisesti myös shown sisällöllisenä ohjaajana muita päätä pitemmäksi.

Eduskunnassa saavat sentään puhua kohtuullisen pitkään. Keskustan Tiilikainen pääsi paalupaikalta pitämään kunnon poliittisen palopuheen, jota kuunteli mielikseen. Lisää väkevää retoriikkaa! Kuivaa asiatekstiä on kuultu kylliksi. Keskusta nousee vielä, ihme olisi ellei noin hyvistä asemista sataisi laariin ääniäkin. Nyt ratkaisee, kuka parhaiten puolustaa lähipalveluja ja kuntien kohtuullista kokoa ja toimivaa itsenäisyyttä.

Kuka haluaa nähdä aitoa, ihmeen luontevaa, samalla riipaisevaa näyttelemistä, menköön Lilla Teaterniin. Milja Sarkola kohautti viime vuonna Perheenjäsen-näytelmällään Takomossa, nyt on vuorossa dramatisointi ja ohjaus Johanna Thydellin romaanista I taket lyser stjärnorna Lillanissa.

Aivan erinomainen esitys, niin keskeltä nuorten maailmaa, ettei sitä uskoisi kirjoitetuksi tai näytellyksi saati ohjatuksi. Silti on juuri ohjauksen ansiota, uskoisin, että jokainen hetki vangitsee, että nuoret ovat niin tosia ja koskettavia. Iida Kuningas Jennan roolissa eläytyy joka liikkeellään, ilmeellään, eleellään. Jessica Grabowsky on hurmaava parissa roolissaan ja Lidia Bäck saa hienosti esiin seksikkään Ulliksen muutoksen. He ovat vasta Teatterikorkeassa tai juuri valmistuneita, uusia puhtaita kasvoja. Koko pieni monihahmoinen kaarti on mainio ja tasavahva. Miten vaivattomasti juttu kulki joka metrillä. Ja loppu oli kuin olikin positiivinen kaiken murheen jälkeen, elämänuskoa vahvistava. Katsomossa oli paljon teini-ikäisiä, jotka lopussa taputtaa jymistivät lujasti. Tunsivat varmasti jutun omakseen.