Joskus harrastajateatteri yllättää kerrassaan. Näin kävi Vammalan Teatterissa, missä Marko Saario on ohjannut ikitutun Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa.

Kävi sikäli hyvin, että Tv1 tarjosi päivällä klassikkoelokuvan (1938) samasta aiheesta. Kannatti kerrata Aku Korhosen ja Uuno Laakson mehevät tulkinnat. Sitä hämmästyttävämpää, että olivat Vammalassa löytäneet miltei yhtä rehevät hahmot päärooleihin. Ihalaisena nähtiin Harri Uusitalo ja Vatasena Ilkka Rantanen, aivan verrattomia äijänmöhkäleitä. Vielä on aitoja tyyppejä peruskansan uumenissa, lisäksi kursailemattomia esiintyjiä. Myös Kaisa Karhuttareen olivat saaneet riemastuttavan rehevän ja etevän Heli Heinisen. Tahvo Kenosenakin hyvä tyyppi, Jarkko Mäkipää. Tasaisen taidokkaita olivat muutkin, todellista näyttelemisen riemua. Lopussa ruvettiin nauramaan liikaa jo näyttämölläkin.

On onniteltava Vammalan Teatteria myös hienosti kunnostetusta talosta, jossa ovat toimineet jo viitisen vuotta. Ei ole vain tullut käydyksi. Muistan kun ohjasin Waltarin Noita palaa elämään siellä vanhalla Seukulla. Kyllä ovat olosuhteet siitä huimasti parantuneet.

Marko Saario on ohjannut kiitollisia henkilöitään tarkasti ja selvinnyt näppärillä tempuilla juonen kuljetuksesta raakapuun kehystämällä tyhjällä näyttämöllä. Ensi kesänä Saario ohjaa Myllykoluun Ihmiselon ihanuuden ja kurjuuden. Odotukset kasvoivat huomattavasti. Tähän mieheen luotamme.