Mikä olikaan sopivampi paikka pohjustaa Nobel-uutista kuin Kyröskosken seurakuntasali. Tässä lähistöllä pidettiin ainoat kotimaan Nobel-juhlat 1939, kun Sillanpään tytär Helmi tarjosi korvikekahvit lottatovereilleen Sain taas muistuttaa kuulijoille ainoan Nobelimme taustasta, joka ei liittynyt pelkästään maailmanpolitiikkaan, palkintohan päätettiin kauan ennen talvisodan syttymistä. Muuten oli puhe huumorin olemuksesta ja tietysti Huovisesta.

Vai että Mo Yan. Tunnen tuotantoaan heikosti, totta puhuen en ole miehestä kuullutkaan. Ihan pihalla oli radiossa myös vakiotietäjä Nalle Nyberg, kunnes löytyikin muutama tietäjä. Akatemian äijät yllättivät jälleen. Varmaankin kyvykäs kirjailija, suomennoksia tulossa, pitäisi kai lukea.

Pitkästä aikaa TTT:n päänäyttämöllä, Liz katsastettavana. Kun oli matalahkot odotukset, esitys yllätti myönteisesti. Ei se nyt niin hirveä hupailu ollut kuin Lauri Meri taannoin maalaili Hesarissa. Ehkä sitä oli vähän korjailtu, en huomannut mitään ex-miesten letkajenkkaa. Muutenhan niitä siellä vilisi. Ohjaaja Brännare on erikoistunut pintaa pitkin liukasteleviin tähtikuviin, eikä tästä kukaan syvyyttä odotakaan, ulkoinen säihke ja prameus riittävät sekä tutut laulunumerot. Katsoja voi täydentää lyhyitä väläyksiä omilla muistikuvillaan, menettelee sekin. Maria Lund ja Sinikka Sokka ovat hyviä, Kietäväinenkin pörhisteli Burtonina kohtuullisesti. Laimean kiitollista yleisöä sali täpötäynnä.