Myllykolun näyttelijöiden ensimmäinen kokous, aiheena ensi kesän Ihmiselon ihanuus ja kurjuus. Paikalla toistakymmentä, sekä vankkoja veteraaneja että uutta nuorta voimaa. Kyllä se siitä alkaa kehittyä. Vielä mahtuu, henkilöitä kaikkiaan kolmisenkymmentä. Puheenjohtaja Jussi avasi ja ohjaaja Marko Saario esittäytyi ja kertoi ideoitaan, minä vähän alkuteosta ja sovitustani esittelin. Kyseessä on Sillanpään viimeinen romaani (1945) ja samalla viimeinen, jota ei vielä ole Myllykoluun sovitettu. Kahvia ja pullaa saatiin, kiitos Hätösen perheen. Jäädäänpä odottelulle.

Illalla sitten se Anna Krogeruksen Kuin ensimmäistä päivää TT-Frenckellissä. Sain kokouksesta Sirpan mukaani, kun Marja on Tarvasjoella veteraanihautajaisissa asianomaisen toimikunnan ex-puheenjohtajana. Hyvä ja tarpeellinen näytelmä, heti sanottava. Puhuu kerrankin tärkeää asiaa, näyttää vanhusten hoidon kapeikot ja vaikeudet, valaisee hoitohenkilökunnan ongelmia mahdottoman työtaakan alla. Jokaisen päättäjän pitäisi tämä nähdä. Vaalien alla aihe on entistä polttavampi ja toivottavasti puhuttelee kauan vaalien jälkeenkin.

On siinä kyllä joitain harhaiskuja ja epäuskottavia kohtauksia. Tuskin vastuullinen hoitaja jättäisi kuolleen vanhuksen lattialle lojumaan ja menisi vetämään kossua toisen vanhuksen luo ja nukahtaisi tämän sänkyyn, vaikka kuinka ahdistaisi. Testamenttijuttu aiheettomine epäilyksineen sen sijaan taitaa olla hyvinkin tyypillinen ja pohjaa tositapauksiin. Känniset bileet eivät tuoneet mitään uutta henkilöiden suhteisiin. Sivarit olivat mainioita, samoin mamu Adam ja tragikoomiset vanhukset, Eila Roine kärjessä. Tosin Taimin kaari katkesi oudon äkkiä ja Eino Grönin tupsahdus mukaan aivan kummallinen. Liikaa aiheita keräiltiin muutenkin, draamallinen keskitys olisi tehokkaampi. Paikoin hyvin osuva, paikoin horjuva ohjaus Marika Vapaavuoren.

Mutta Marjut Sariola on kehunsa ansainnut, vetoavan henkilökuvan teki tästä kaikkia auttavasta Ritvasta, jollaista helposti poljetaan kuten tässäkin. Kirsimarja Järvinen oli hyytävän hyvä vastavoimansa. Mutta loppu hei, ymmärsin idean riisua näytelmä yltä ja hypätä suoraan todellisuuteen, mutta tällainen suora saarna laimentaa ja vesittää ilman muuta teoksen tehoa. Silti tästä tuli kaiken kaikkiaan hyvä joskin ahdistava mieli. Kuinka ne siellä kestävät, hoitajat ja heidän hoidettavansa? Eikö nyt tällaista asiaa jumakauta saataisi järjestykseen tässä upporikkaassa maassa. Minä vaikka ne hallituksen perustamat turhat ajatushautomorahat 200 miljoonaa pistäisin arvelematta vanhusten hoitoon. Kaikenkarvaista tutkimusta on muutenkin liikaa, tekoja puuttuu. Huippu-urheilun tukeakin voisi suunnata hoitajille, kunnes asiat kohenevat.