Pitkon suuret syntymäpäivät menivät kohdaltani aivan pommiin. Jonot olivat niin pitkät sankarin signeeraukseen, että huolella valmistamani henkevä ja muotopuhdas puhe jäi pitämättä. En ole armeijan hernesoppatykkien jälkeen missään jonottanut näin pitkään. Kaiken päätteeksi Plevnan näyttävästi mainostettu ”väitöstilaisuus” täyttyi, joten oli käännyttävä ovelta sateiselle kadulle.

Lohduksi on todettava, että sankarin saavutuksista jäi sittenkin puuttumaan rankkarikisan kiertopalkinto tänä vuonna. Ehkä tappio toimii kuin se muinainen orja Caesarin triumfirattailla, jonka tehtävänä oli kuiskia valloittajan korvaan: ”Muista että olet vain ihminen.”

Käynnistä Tampereelle oli kuitenkin se hyöty, että kävin lehtisalissa lukemassa oululaisen Kalevan, jonka kritiikistä olin saanut hälytyksen. Enpä olekaan pitkiin aikoihin lukenut mitään niin raivokasta ja henkilöön käyvää hyökkäystä kuin Eero Marttisen purkaus Huovis-kirjastani (10.9.). Se vaikutti suorastaan virkistävästi. Surku tuli kuitenkin siitä, jos kirjani on Eeroon noin kovasti sattunut. Näytäpä nyt omalla kirjallasi mikä on oikea kuva Huovisesta.

Sinänsä kiintoisaa, jos sama kirja synnyttää pohjoisessa niinkin vastakkaiset kritiikit kuin tämä Hirmuinen humoristi ensin Kainuun Sanomissa ja nyt Kalevassa. Ikään kuin eivät käsittelisi samaa kirjaa ollenkaan. Siellä taitaa edelleen olla omia kuumaverisiä kuppikuntia ja kynäniekkoja, joita ei etelästä käsin voi tulkita saati ymmärtää.

Tapasin myös poikani V:n ja kuulin tuoreimmat kuulumiset. Sekä kävin Komisario Palmun divarissa, jossa on alennusmyynti. Kotiin palattua oli hajotettava vanhat hyvin palvelleet vaatekaapit, kun vaimo on tilannut uudet. Senkin hävitystyön tein nurkumatta, mutta mieliala ei kaikista päivän koettelemuksista johtuen kohonnut kovin korkealle.