Sen verran katselin Sofi Oksasen romaania Kun kyyhkyset katosivat, että tiheästi, imevästi on alun sotakuvaus kirjoitettu. Henkilöihin ei heti saa otetta, se taitaa olla tarkoituskin. Kokonaisuus rakentuu hiljalleen.
Kirjan mahtipontinen julkistaminen Tallinnassa herättää mietteitä. Vastaava tilaisuus olisi tarjoutunut Mika Waltarille 1953, kun Sinuhen Hollywood-spektaakkeli valmistui ja kirjailijaa tahdottiin mukaan sen mainoskampanjaan Amerikkaan. Waltari kieltäytyi. Häntä kauhistutti tällainen rummutus ja kohina, mieluummin hän keskittyi tekeillä olevaan uuteen teokseen. Itse romaani kiipesi bestselleriksi ilman mitään ulkoisia kohotuksia ja pysyi Amerikan myyntilistalla puoli vuotta. Sofi Oksanen on uudemman ajan markkina-airut, mutta tapahtuman tyyli on tuttu ja kopioitu lähinnä suuresta lännestä.
Meillä kirjailijakunta on vierastanut kaikkea kaupallisuutta ja silti tarvinnut tehokasta markkinointia. Tästähän Anna Baijars puhui kesällä Sastamalassa. On ylhäinen koulukunta, joka tuomitsee julkisen esiintymisen ja tahtoo kirjan elävän vain omalla sanottavallaan. Markku Envall on viimeksi esseessään kirjassa Toinen jalka maassa vastustanut kirjailijan osallistumista kirjan markkinointiin. Juha Seppälä on ääriesimerkki syrjässä pysymisen taiteesta. On sitten aivan vastakkaisia tyyppejä, jotka hilluvat esillä vaikka mitään kirjaa ei olisikaan julkistettavana.
Eikö ole kuitenkin hyvä, että tässä kiihtyvässä kaupan ja show-bisneksen maailmassa kirjakin voi nousta tällaisen metelin aiheeksi. Että suomalaista kirjaa jonotetaan yöllä kirjakaupan ovella. Että ainakin osaksi suomalainen kirjailija saa heti kansainvälisen lehdistön liikkeelle. Että nuoriso, joka katsoo pop-idoleihin kuin yököt aurinkoon, huomaa ehkä kirjan ja kirjailijankin keskeltä samantapaista mellakkaa. No ei nyt ihan, mutta samaan suuntaan ollaan menossa.
Onkin kiintoisaa seurata, yltyvätkö kustantajat ja kaupan tahot meillä nyt vastaaviin ponnistuksiin jatkossakin. Mistä löytyy seuraavaksi kirja, jonka ympärille kannattaisi rakentaa näyttävä valoshow. Tuskin tyhjää kirjaa voi pumpata menestykseksi, vaikka kaikki ulkoiset keinot koottaisiin. Jotakin siinä täytyy olla sisälläkin. Katsotaan rauhassa, millä tavoin Oksasen kirja todella vastaa valtavaan mainoskampanjaansa.
Ruotsi-Suomi matseissa on jotain liikuttavaa intoa edelleen, sitä tuli katsotuksi, vaikka yleisurheilu muuten on pudonnut tunnettuun alhoonsa. Miksi juuri keihäänheitto on suomalaisten leipälaji? Pitkät perinteet. Miksi juuri kuulantyöntö on pudonnut? Pitkien matkojen juoksut ovat yhtä kärsimystä. Paralympialaisissa Leo-Pekka Tähti näyttää mallia pikajuoksijoille. Ihailtava kaveri, voitonjuhlat ansaitsee. On silti jotain erikoista siinä, että teräväsanainen kirjailija riemunkirjavan tukkalaitteensa alla saa jo liki suuremman huomion kuin harvalukuiset huippu-urheilijat.