Testasin kirja-arvostelun. Kun Antti Majander kehui rutosti Riikka Ala-Harjan romaanin Maihinnousu, oikein ostin ja luin sen. Oikeassa oli Antti, erinomaisesti kirjoitettu, intensiivinen, imevä teos huolimatta ahdistavista aiheista: toisaalla Normandian maihinnousun muistot, toisaalla lapsen leukemia sekä vielä avioero kaiken tuskan päälle. Viimemainittu kuvattu riuskasti, kerrankin naisen syyttävät ja raivoisat mietteet saavat tehokkaan julkitulon. Ei mitään hienostelua tai surun voittamista tai muuta psykologista mallisössöä. Naisen suoraa puhetta. Ala-Harja tykittää lyhyin lausein, nopein assosiaatioin, pitäen lukijan hyvin hallussaan. Olipa hauska lukea kotimainen teos, jonka lause elää ja toimii ja vie. Vaikka eihän se hauska kirja ole, todellakaan. Varmaan antaa monille (naisille) kiitollisia samastumismahdollisuuksia.

Ainon kanssa lounaalla rav. Juuressa, hyvää nieriää. Satoi. Painelin asioilla, lepäsin ja keskityin iltaan. Oma pieni osuuteni Taiteiden yössä, Akateemisen kohtauspaikalla. Sitä ennen katselin tovin Chaplinin Nykyaikaa (kun mykkien makuun olin päässyt) tuossa nurkalla Agricolan kirkossa, kunnes joku tekninen vika keskeytti esityksen. Uusi musiikki (Orma ja kumpp.) ei kuulostanut taustalla ainakaan Chapen omaa sävellystä paremmalta.

Ei kai se haastattelu Huovisesta huonosti mennyt, varsinkin kun Anna-Riikka Carlson teki hyviä kysymyksiä. Väkeä ilahduttavan paljon, tuttujakin näkyi, Sirkku tuoreen sulhonsa kanssa ja Vuokko testaamassa kuinka pärjään. Kirjaakin meni kai toistakymmentä. Kivoja kontakteja, pari Veikon tuntenutta ystävääkin. Törhönen kysyi, teenkö mitään muuta kuin kirjoitan. Onhan tässä jotain elämäntynkää välissä. Osuuteni taasen hoidettu.

En jäänyt yöhön hillumaan, vaan talsin kämpille. Kuka voisi kiinnostua kaatuilevista betoniharkoista? Taiteen nimissä voi keksiä mitä vaan. Ehdin sentään kuulla pätkän J. Heinämäen ja toisen tyypin moraalikeskustelusta. Kaupungilla kohtalaisen vilkasta, Fredan torillakin oli jotain musiikin möykkää. Tyytyväisenä nukkumaan.