Tuli tärkein arvio tästä Hirmuisesta humoristista, kun vanha kustantaja Ville Viksten tokaisi Siltalan syysbileissä: ”Kirjoitit yllättävän hyvän kirjan Huovisesta.” Ville jos kuka Huovisen tunsi ja tämän teokset sisältä päin. Käsittelen kirjassa miesten suhteita, joissa oli omat mutkansa, mutta tärkein tukipylväs Ville aina Veikolle oli. Keväällä haastattelin lyhyesti Villeä, joka tunnetusti ei turhia kirjailijasuhteistaan puhele. Sitä paremmalta tuntui nyt saamani tunnustus.

Toista laitaa edustaa sitten tämän laulajan ja sanoittajan Suonna Konosen kriitikontoiminta, joka on levinnyt jo kolmeen maakuntalehteen. Siellä poika päästelee outoja arvioitaan. Koskaan ennen ei minua ole syytetty akateemisesta kuivuudesta, päinvastaisesta useinkin. Pitäisikö ottaa kunniana? Sain näet Lahdesta viestin, että ”Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa potaskaa”. Totta puhui sanansaattaja. Mutta sama juttu on kiertänyt aiemmin jo Karjalaisen ja Keskisuomalaisen. Eikö lehdillä tosiaan ole varaa enää omiin kriitikoihin? Onko Arvostelijain Liitto kiinnittänyt asiaan jyrkkää huomiota? Näin kritiikin kirjo kapenee, työt vähenevät ja lukijain valinnat köyhtyvät.

Siltalassa oli sentään fiksua väkeä koolla, hyvinkin erilaista: Seela Sella, hänen elämäkerturinsa Anne Mattsson, Kalle ja Ritva ja Anninakin Holmberg, Peter von Bagh, Matti ja Marketta Klinge, Pekka ja Hanna Tarkka, Pekka ja Paula Pesonen, Matti Suurpää, Anja Snellman, Aulikki Oksanen, Taina Haahti, Teemu Keskisarja – muista puhumatta. Toukon ja Aleksin firma kerää ystäviä. Sanoin Kallelle, että yritän kirjassani kumota hänen Petterin Sinisessä laulussa heittämänsä väitteen, että Huovinen tyhjeni jo Havukka-ahon ajattelijassa. Kalle täsmensi, että arvio oli hänen subjektiivinen lukijan kokemuksensa. Kaj Kalin osoittautui suureksi Sillanpään taiteen ystäväksi, minkä tiesinkin. Sanoi hankkineensa viimein elämäkertani kolmannen osan. Design-mies liikkuu suvereenisti myös kirjallisuuden sarakkeilla.

Tulin siinä ravintola Siltasen terassipöydän äärellä iltapäivän auringossa miettineeksi, kuinka arvokkaita ovat nämä hetket, jolloin vielä tapaamme ja voimme puhella monista asioista vanhojen kunnianarvoisten kaverien Pekan ja Villen, Matiaksen ja Vesan kanssa. Pekka totesi, että hänen ikäluokkansa alkaa olla jo kypsää kauraa korjattavaksi. Kunhan ei vielä sentään.

Katsoin vasta nyt päivänäytöksenä Oscar-voittajan The Artistin – erinomainen, tyylejä lainaileva, hauska ja sentimentaalinen pastissi. Taitavasti tehty! Kummeksuin keväällä, että mykkäleffa sai pääpalkinnon, mutta en enää. Eeva-Liisa paineli Pitkääsiltaa, näin ratikan ikkunasta. Illalla taas Sylvin ja Anitan esitys, voimia heille.