Saattoi olla hyväkin, etten saanut lippua Tristaniin ja Isoldeen – sehän oli viimeistä sijaa myöten pakattu. Viisituntinen wagneriaani olisi ollut hermoilleni epäilemättä koettelemus. Saatoin huojentuneena hilpaista Bottalle kaljalle ja kierrellä vähän kapakoita, joihin siis Art goes and so did P. Rajala. Kauneinta oli Irina Björklundin ranskalainen laulelu Kluuvikadun Fazerilla. Myös St Urho’s Pubin irlantilaishenkinen rämpyttely meni mukiin tumman oluen ohessa. Paljon riitti folkkaa tätäkin ns. taidetta nautiskelemaan.

Mutta korkeakulttuuri on kurssissa kun katseli lippujen tavoittelujonoa Musiikkitalossa. Tapasin Kirstin päivällä Akateemisessa ja puolustimme E-P Salosen kannanottoa ministerin merkilliseen linjaan. Mutta kun täällä joku jotakin painavaa lausuu, heti ovat virnuilijat kimpussa. Nytkin joku peräti Kritiikin Uutisten tyyppi keuhkosi radiossa, ettei ole enää mitään korkeaa ja populaaria, vaan kaikki on samaa sössöä, amen. Salonen naulattiin uinahtaneeksi konservatiiviksi. Karita Mattila tuli miehen avuksi, samalla sanomalla. Vaikea väittää, että ainakaan klassisen musiikin rahojen puolesta taistelisivat omakohtaisesti. Alansa edustajina kyllä. Kannatettavaa.