Reklaamireissulla Tampereella.

Tulihan ne kirjatkin viimein pakettina postiin. Sieppasin laatikon Tampereelle kiitäessäni ja lehteilin vähän päällimmäistä: mukavasti käteen käypä kirja. Näin sitten Hirmuista humoristia markkinoimaan.

Mutta ensin selvitin yhden näytelmän teatterikesässä: The Talented Mr Ripley – tuotu Berliinin Schaubühneltä. Ensin ajattelin, että tätä tyypillistä festarikamaa, helppo kierrättää, mutta sitten esitys tihenikin kunnon kolmiodraamaksi, joka onnistui käsittelemään pakollista homoteemaakin tavallista raikkaammin. Lopulta kiva juttu, julma mutta kummallisen keveä.

Kolme kirjakauppaa selvitin peräjälkeen – Tiedon, Akateemisen ja Suomalaisen – ja kaikissa riitti kohtuullisesti yleisöä. No ei nyt sellaista menestystä kuin Mielensäpahoittajalla, mutta kelpo keskitasoa. Kirjaa ostettiin vielä varovasti. Tapasin tuttuja, olin puheissa, vastailin hyviin kysymyksiin, haastattelijat kaikki kirjaan perehtyneitä. Tuskin tämä Huovinen silti mitään suurempaa villitystä saa aikaan, seurataanpa varsinaisia kritiikkejä. Turun Sanomissa olikin jo ilahduttavan asiallinen juttu sunnuntaina, Kalervo Mäkinen se valppaana meille lähetti.

Siellä Karjalaisen ja Keski-Suomalaisen mailla ei nyt oikein ole tajuttu tätä satiirin selvitystä (musiikkimies kriitikkona), Kaleva ja Kainuun Sanomat vielä vaikenevat, samoin Hesari. Hyvä kun ottavat maltillisesti.

Vähän flaneerasin taiteiden yössä, yllättävän hiljaista oli viileässä illassa. Alma oli kotiutunut Puolasta ja myi lippuja vakiopaikallaan teltan suulla, mukava tapaaminen. Sitten ajoissa kotiin. Ajelin juuri Sasin aukeita, kun radion Puhe räjähti uudesta maailmanennätyksestä. Se jäi näkemättä, mutta tuli totisesti kuulluksi. Rudishan ihmejuoksu on sikäli harmillinen, että vanha kunnon puolimaili menee nyt tämmöiseksi kahden kierroksen pikajuoksuksi. Menetetään perinteisen sähköinen taktiikka- ja tönimislaji. Vaikka eihän kaikki ole näin suvereeneja, onnea vaan Keniaan.

Usain Boltin upean voiton 200 metrillä sentään näin ja sitä juhlistimme seisaalleen nousten. Tuo huippukunnon, rentouden ja show-hengen yhdistelmä on ainutlaatuinen. Jesse Owens oli värinsä puolesta vielä puristuksissa Berliinissä 1936 eikä paljon pelleillyt. Jamaikan pikajuoksun juhlaa tämä on muutenkin, mustia hurjimuksia, välkkyviä hampaita, ihailtavia ihmissalamoita. Veikko Huovinenkin olisi hyvillään näitä seuraillessaan, vaikka murtaisikin mustoa haventa suomalaisten yleisurheilijoiden edesottamuksista (no keihäs, keihäs lauantaina…).