Helenan päivää vietetty täysipainoisesti aamusta alkaen. Ensin uimaan, sitten marjoja keräämään ja lehtiä hakemaan, sitten aamiaisen rakentelua, kunnes päivän tähti saapuu vuoteeltaan. Tänään illalla hänen juhlajumppansa koittaa.

Mutta ensin olympia-asiaa. En ole kai koskaan katsellut uintia niin paljon kuin näinä päivinä. Jotenkin sitä tempautuu altaan kiihkeään loiskeeseen ja oppii tuntemaan näitä vesipetoja. Murhetta vain siitä, että Suomi on edelleen niin näkymätön. Kuinka tämä tuhansien järvien ja satojen uimahallien ja kylpylöitten ja kuntosalien maa ei tuota enää maailmantason uimareita? Ja miten ihmeessä muualla kehittyy noita häikäiseviä menijöitä ja taistelijoita. Ranskan ja Etelä-Afrikan uimarit ovat valloittaneet sydämemme. Arvostamme myös amerikkalaisia, australialaisia, italialaisia, englantilaisia ja saksalaisia, jopa ruotsalaisia polskijoita.

Muistakaan lajeista ei suomalaisten osalta kannata paljon mainita. Onko Ville Lång ainoa, joka taisteli kuin mies ja silti hävisi paremmalleen, ei voi mitään. Sulkapallon sivaltelua on kiva katsella, jotensakin antoisampaa kuin judon nuhjailu tai staattinen ammunta, jota presidentti ryhdikkäästi kiitteli. Aktiivinen Niinistö viettää täydet olympialaiset, mikä on ihan oikein, ja ehtii siinä sivussa antamaan moniaita lausuntoja.

Takaisin juhlajumppaan. Totta on, että neiti Tyyni Nyström, Marjan joku isoisotäti, osallistui Tukholman olympialaisten naisvoimistelunäytökseen tasan 100 vuotta sitten, ja tätähän täytyi tietysti juhlistaa siten, että jokatiistainen jumppa tapahtui tällä kertaa Tyyni-tädin rakennuttaman Törmän nurmikolla. Tämä Marjan puoliksi omistama rakennuskin täyttää sata vuotta, joten juhlien aiheita riittää. Jumppasimme ryhdikkäästi isänmaallisen marssimusiikin tahdissa, ja jumpan jälkeen tarjottiin skumppaa. Kun soudin sinne mennen tullen ja uimassakin kävin, päivän liikuntakiintiö täyttyi äärilleen. Paluumatkalla tarttui uistimeen kunnon hauki, kalastuskausi alkaa taas.

Mainituista Tukholman olympialaisista 1912 katselimme äsken hillittömän hauskan dokumentin, jossa mm. yksi jeppe hyppäsi korkeutta lierihattu päässä. Herrasmiesmäistä meininkiä muutenkin, katsomon pukukoodi noudatti knallia ja shakettia, pukua ja kovia kauluksia simpsetteineen vähintään. Uimahyppykuningattaren ja japanilaisen maratoonarin tarinat säväyttivät. Tyyni-tätiä emme Suomen marssirivistöstä erottaneet, mutta varmuudella hän siellä paineli. Tällaisia katselisi joka kisoista.

Näin on urheiluinnostus vallannut meidät täydelleen. On helppoa sikäli, ettei tarvitse pariin viikkoon vilkaista tv-ohjelmia, nappaa vain oikean kanavan ja kisoja alkaa virtailla huoneeseen. Muustakin kannamme vastuuta. Olen sitä mieltä, että rikollisuutta pitää kohtuullisesti meillä tukea, sillä se työllistää poliisivoimia, oikeusistuimia ja mediaa sekä tarjoaa materiaalia kukoistavaan rikoskirjallisuuteen ja elokuviin ynnä muutenkin pitää yhteiskuntaa vireässä käymistilassa.