Tuure Vierros on kuollut. Muistan hyvin miehen, tapasin ja luin, arvostelinkin yhden kirjansa aikanaan Hesariin. Vierros jäi kirjailijana liian heikolle arvostukselle, mikä ei toisaalta ole harvinaista kirjallisessa maailmassa. Elämäntyönsä hän teki SYK:n historian lehtorina. Muistan hänen leppoisan, monitietoisen ja hyväntahtoisen olemuksensa.
Kiinnostuin 1970-luvulla Vierroksen Kankaanpää-trilogiasta, joka satakuntalaisen maattoman väestön kuvauksena sivusi joiltain osin Sillanpään tuotantoa. Kutsuinkin Vierroksen ja hänen teoksiaan tutkineen Hannu Syväojan Sillanpään Seuran vieraiksi syksyllä 1977 tänne Holvin kabinettiin, missä aiheista vilkkaasti keskusteltiin. Hyvin tutkittuja romaaneja, ehkä hieman kuivakiskoisia, mutta ehdottoman luotettavaa kuvausta. Vierros ei koskaan oikein päässyt irti historioitsijan roolistaan, ja siinä hän kirjoitti jykeviä kuvauksia mm. Pietari Brahesta ja Tarton rauhanneuvotteluista.
Hain esiin varastostani Vierroksen teokset, joista omistuskirjoituksella varustettu Kultasantainen raitti (1977) Amerikan siirtolaisuuden kuvauksena on hyvinkin Tuurin tasoa. Tuskin sitä kuitenkaan luen uudestaan. Vierroksen opettajakollega Kirsti Mäkinen kehui kovasti trilogian ykkösosaa Taivaassa torpan maa, sitä ei ole hyllyssäni (tietysti lainassa jossakin), joten se pitäisikin joskus lukea. Tein aikanaan peräti pienen näytelmäntapaisen Vierroksen teoksesta Komeetta, jota esitettiin joissakin tilaisuuksissa Hämeenkyrössä – aiheena täällä syntynyt ja 32-vuotiaana kuollut monioppinut nero Andreas Thuronius, 1600-luvulla Turun Akatemian professori ja rehtori. Aiheesta olisi saanut enemmänkin irti. Joku voisi vielä yrittää.
Olin Kalevalan juhlavuoden näytelmäkilpailun raadin puheenjohtaja 1985, jolloin Vierros voitti näytelmällään Tangenttibussoli – vieläkin se on esittämättä missään! Ehkä se on liian sivistynyt näytelmä, kertoo fyysikosta ja runoilijasta J.J. Nervanderista. Materiaalin Vierros kirjoitti sitten romaaniksi Puhuva kivi (1994). Anneli Pukeman Rakastettu Johansson sijoittui samassa kilpailussa ja on saanut pitkän esityshistorian. Kansanomainen vanhuskomedia kiinnosti enemmän kuin kulttuurihistoriallinen keskustelunäytelmä.
Vierroksen päätuotanto taisi olla oppikirjojen puolella, mutta kaunokirjallinen toiminta oli hänen henkireikänsä, kuten Kirsti on todennut. Totta on myös hänen havaintonsa, että oppikirjailija varjostaa kaunokirjailijaa – näin kävi Vierrokselle. Kirjoilla on kohtalonsa, niin myös kirjailijoilla.
Kuollut on myös vanha ystävä Aarni Krohn, monien kirjallis-historiallisten matkojen vetäjä mm. Maakuntakirjailijoiden puheenjohtajana – aina iloinen, ystävällinen, innostava kaveri. Erinomainen yhdessäolon johtaja. Hänkin hajotti toimintaansa monille aloille mainostoimistosta alkaen ja olisi varmaan toisissa olosuhteissa keskittynyt syvemmin kirjoittamiseen. Risto Rytiä tutki, oopperalibrettoja kirjoitti, Ilmajoelle Jaakko Ilkan. Samoilla apajilla on siis oltu. Historian miehiä oli Aarni, krunikkalaista kulttuurisukua, rohkea vastavirran mies vahvimman vasemmistolaisaallon aikana. (Muistatteko kuinka hän keräsi Aleksilla rahaa Tuglaksen silmälaseihin…) Monessa suhteessa voisi siis lyödä kättä toisen historioitsijan Vierroksen kanssa. Näin maailmamme köyhtyy, tietoa katoaa, viisaat vaipuvat hautaan.