Markku Envallin esseekokoelma on tuossa lojunut ja odottanut uutta lukemista. Heti ilmestyttyä luin ne viimeiset kirjailijaelämää käsittelevät jutut, muun jätin odottamaan otollista aikaa. Se tuli nyt poutaisena sunnuntaina, kun lapset edelleen vallitsevat taloa ja Haimelin lomailee ja Herkon vuoro oli grillata vankkaa lihakimpaletta couscousin seuraksi.
Heti Markun nimiessee Toinen jalka maassa aktivoi lähtemään välittömästi sauvakävelylenkille Sikomäen ympäri, niin vakuuttavasti Markku todistelee kävelemisen siunauksellisuuden sekä ruumiin että hengen kannalta. Sauvakävely on supisuomalainen keksintö (ei mikään nordic walk) ja kuinka yksinkertainen. Markku kuvaa hyvin kuinka hän voitti ennakkoluulonsa sauvoja kohtaan. Tunnistan saman tunteen ja koukkuun jäämisen.
Myös kadonnutta hiljaisuutta teoksessa käsitellään oppineen kaipaavasti. Mehän elämme jatkuvaa äänikakofoniaa, todistaa Markku, mutta tämä Vanajankylä on sentään suhteellisen hiljainen paitsi nyt, kun autojen virta pörisee kohden Myllykolua ja hyvä niin Kun Marja oli kuuntelemassa yökehrääjää, hän havaitsi että kolmostien jylinä ei yölläkään lakkaa.
Kirjallisuusesseistä teki vaikutuksen ensin Runebergin Torpan tytön perinpohjaisen ideologinen teilaus, vaikka runon idealistisen vanhentuneisuuden, lähes julmuuden olisi kyllä uskonut vähemmälläkin. Hienoa kuitenkin, että nykykirjoittaja tarttuu näinkin paneutuvasti Vänrikkien yksittäiseen runoon. Uuno Kailaan abortti-kysymystä käsittelevä essee on minulta aikanaan Parnassossa (2/2003) mennyt ohi, joten ilahduin nyt Markun häpeilemättömän biografisesta otteesta ja tulkinnasta. Siinä tukeudutaan rohkeasti jopa Maunu Niinistön vanhaan väitöskirjaan, joka ei nauttinut suurta arvostusta aikanaan kirjallisuuden laitoksella.
Envallin kirjasta jäi vieläkin reserviin muutama juttu, jonka alkuaihetta en riittävästi tunne. Sellaisiin tulee joskus hyvä sysäys palata. Mutta mietin uudelleen Markun melko rigoristista suhdetta kirjailijan elämään ja tähän alati ongelmalliseen julkisuus- tai markkinointisuhteeseen. Kysymys kosketti taas minua, kun Iltalehteen ilmestyikin pieni (onneksi) pala Porin pohdinnoistani. Yritin Jokisen kanssa puhellessa kierrellä, että jotain omaelämäkerrallista tekisi mieli vaihteeksi kirjoittaa, joten hänpä toimeliaana lehtimiehenä täräyttää otsikon: Kirja Katri Helenasta jo aloitettu! Mikäs siinä sitten auttaa, kun lehdessä näin lukee.
Nykytrendin mukaan minun pitäisikin reilusti rummuttaa kaikin kapuloin tulossa olevaa sensaatiota, mutta mistä lie tullut taipumus pikemmin väistää ja pitää lopullista ideaa piilossa mahdollisimman pitkään – johtuu kaiketi liian julkisuuden tuomista huonoista kokemuksista. Olisi kiva kun kirja vain putkahtaisi ilmoille, mitä Markku pitää ihannetapauksena. Eihän se onnistu. Jos kirjailija vähänkin huomiota nykyisin haluaa, ei hän piilosilla olosta paljon ainakaan voita. Ellei juuri siitä teekin brändiä.
Envallin esseet joka tapauksessa ansaitsisivat suuremman huomion kuin muutamat vähän huitaisevat kritiikit ovat niille suoneet. Hyvin sopivaa poutasunnuntain pihalukemista dekkarien lomaan. Niitä lukiessa voi vaikka viisastua kuten Matti Mäkelä taannoin Hesarissa hiukan hilpeillen ilmoitti.