Sadepäivät ovat oivallisia lukemiseen ja vanhojen valokuvien järjestämiseen.

Nyt pitäisi olla huolissaan Espanjan taloudesta. Ylipäänsä pitäisi hölmöjen dekkarien sijasta lukea taloudesta kertovaa kirjallisuutta, kuten Jan Thorvalds neuvoi Hbl:ssä. Minä vaan tätä Colin Dexteriä jatkan, mutta tiedä vaikka vielä iskisin Björn Wahlroosin painavan näköiseen opukseen, jonka lainasin kirjastosta. Ei nyt suorastaan houkuttele.

Sitä paitsi tuhlaan aikaa katsomalla vanhoja kotimaisia elokuvia päivällä. Niissä kiinnostavat eniten miljööt, kuvauspaikat, ajankuva. Usein toivoo että tää typerä juoni pyörisi nopeammin, jotta taas päästäisiin joihinkin katunäkymiin. Toisaalta ymmärrän Petterissäkin virinnyttä innostusta vanhoihin kotimaisiin. Niissä on löytöjä. Tänäänkin Vaalan Dynamiittitytössä oli jotain näppärää, tosin myös tolkutonta. Hauska oli nähdä Didrichsenin taidemuseo (Henry Nielsenin huvila) entisessä asussaan Kuusisaaressa.

Brittien Olympiaseikkailu (To 2012) pitää kutinsa, Marja ihmettelee yläkerrassa mikä saa minut ulvomaan naurusta. Odotus kiihtyy kohti Lontoon megakisoja. Kuinka oli mahdollista, että olympialaiset saatiin täällä aikaan 1952?

Urpilaista ja Kataista ei käy kateeksi. Olli Rehnin tehostetun viileästä olemuksesta huokuu jonkinlainen tyydytys hankalista tilanteista, jotka käyvät yhä hankalammiksi. Suomi taiteilee temppelin harjalla. Mistä tulee ensimmäinen pudokas?

Kaikesta huolimatta olisi kiva, jos tulisi vaihteeksi pikkuisen aurinkoa ja hellettä.