Terveiset Sastamalasta. Päivät takana, kerrassaan onnistuneet.
Alku aurinkoinen kuten aina. Raha toimi teemana yllättävänkin hyvin. Puheet, tapahtumat, keskustelut kietoutuivat tiiviisti teeman ympärille, samoin tietysti kirjapöydät, huutokauppa, näyttelyt, jopa Heikki Kiljanderin jokavuotisesti uusiutuva Ex Libris näyttely.
Avajaiset eivät tosin vieläkään pysyneet aikataulussa, mutta erilaisten palkinnonjakajien puhehalut ovat toisaalta ymmärrettäviä. Heikki Ylikangasta juhlittiin elämäntyöstä Warelius-palkinnon saajana. Pääjohtaja Erkki Liikanen oli poiminut vähän tunnettuja kohtia Adam Smithin, Anders Chydeniuksen ja J. V. Snellmanin teoksista. Talousoppineet osoittautuivat sosiaalisesti ajatteleviksi, ajankohtaisiksi filosofeiksi. Timo Harakka kietaisi vauhdikkaasti avajaiset loppuun.
Suomen Pankki tarjosi nähtäväksi Peter von Baghin tekemän dokumentin 200-vuotisjuhlansa kunniaksi: raha, taide, talous ja kauppa nivoutuivat Petterin tutulla tyylillä yhteen iskevien elokuvakatkelmien siivittäminä. Hyvä idea oli J-P Pietiäiseltä haastatella Tuija Braxia mielilukemisista; tuli esiin monia kirjoja, joihin heti virisi kiinnostus. Vallankin Henrik Meinanderin kirja vuodesta 1944 pitäisi viimeinkin lukea.
Murean lihamurkinan jälkeen saatoimme keskittyä pääseminaariin, Raha ja sana. Juonsin Leinon, Jotunin ja Huovisen sitaatein ja päästin kirjailijat valloilleen. Karo Hämäläinen heitteli eloisasti mietteitä rahamarkkinoiden raadollisista ja antoisista puolista trilleristin kannalta, Taina Haahti taas pohdiskeli rahan vaihtuvia arvoja, kaikkinaista suhteellisuutta. Kumpikin kertoi myös tuoreiden kirjojensa taustoista, romaaneista Erottaja ja Kaikki mitä tiedän huomisesta. Tuli selvästi esiin, että kirjailijoiden suhde rahaan ja vaurauteen on muuttunut: entiset nousukkaiden satiirikot ovat saaneet seuraajikseen monipuolisempia, räväköitä kertojia ja voisiko sanoa positiivisempia pohdiskelijoita.
Odotetuin ja vetävin juttu taisi sittenkin olla Anna Baijarsin tunnustuksellinen, kirpeä ja suorasukainen puhe rahan ja sanan suhteista entisen kustannusjohtajan ja toimitusjohtajan näkökulmasta. Osansa saivat niin kustannusmaailman muutokset, omistajien ja kirjan ystävien vastakkaiset intressit kuin myös ristiriitaisesti reagoivat kirjailijat, jotka haluavat menestystä ja hyvää markkinointia, mutta vihaavat a priori puhetta kirjallisuuden kaupallistumisesta. Huomasimme että Annaa ja vähän muitakin selostettiin mutkat suoriksi Hesarissa, mutta ilahduttava juttu kumminkin ja hyvä kuva, kiitos siitä.
Loppu perjantain osalta meni Eino Leinon merkeissä Heikki Sarmannon ja Juki Välipakan uudistetuin soundein. Esitys jatkui ehtoohuveissa.
Sitten täytyikin pitää kiirettä, sillä oli ehdittävä Marjan kanssa Sirpa Eskelä-Haapasen tohtoriskaronkkaan Hämeenkyrön vanhaan pappilaan ja sieltä minun vielä karattava Myllykoluun, missä Eemelin ensi-ilta oli lopuillaan. Runsas yleisö, hiukan vielä vaimea tunnelma. Ruusuni sain ja kiitin ohjaajaa, näyttelijöitä ja tekijöitä antaumuksellisesta ponnistuksesta. Jos puutteita näkyy, ne johtuvat vanhasta tekstistäni ja kenties kertojan runsaasta käytöstä. On myös liikuttavia kohtauksia, kuten olen kai jo todennutkin. Uusittu katsomo edesauttaa elämystä.
Malttamattomana noudin vielä Marjan pois karonkasta, ja kiidimme suviyössä takaisin Ellivuoreen, missä Kirjatoukkain ehtoohuvit jatkuivat. Olihan siellä vanhoja kavereita: Vesa, Pekat Tarkka ja Pesonen, Touko Siltala ja monet muut seurueineen. Tietokilpailu oli just pidetty, ja hurraten huuteli pöytämme, että olisivat voittaneet jos olisin ollut paikalla. Niinpä tietysti. Ja sitten vähän hillutttiin ja paljon tanssittiin (kustantajat Anna ja Jane vauhdissa, Vesakin tanssi!) kohden seuraavaa vuorokautta. Olihan totisesti päivä.
Kun tää oli vasta ensimmäinen päivä, täytyy lyhentää litaniaa ettei tule ihan liikanainen. Tänään toinen päivä alkoi uutisella: presidentti on tulossa. Olihan yllätys. Miksei kukaan kertonut ennalta. Sain selityksen myöhemmin.
Sauli Niinistö seurasi aamun seminaarin, jossa Pekat puhuivat komeasti ja urheasti klassikoiden suhteesta rahaan: Pesonen Balzacista, Dickensistä, Dostojevskista ja Tarkka Lehtosesta, Joenpellosta ja Haavikosta. Jämeriä juttuja, kelpasi presidentin kuunnella. Sari Kivistö viimeisteli viisaudet satiirisilla huomioilla osin samoista kuin minäkin eilen, mutta syvemmin: Leinosta ja Jotunista, myös Onervasta ja muista nousukkaiden kuvaajista.
Sain tilaisuuden kiittää Jenni Haukiota hänen hyvästä puheestaan taannoin Tuusulassa Aholan pihamaalla. Hienoa että meillä on nyt kirjallisesti harrastunut presidenttipari. Heitä tuntuivat nämä päivät aidosti kiinnostavan. Edellinen presidentti täällä oli Martti Ahtisaari parikymmentä vuotta sitten.
Mutta olihan aika sopimatonta, että kaupungin johto valtasi presidenttiparin täysin omaan hoitoonsa sivuuttaen päivien toimivan johdon. Johanna toiminnanjohtajana sai vain äkkikäskyn adjutantilta näyttää paikat ja reitit, mutta lounaalle ei häntä kutsuttu. Näin kohdellaan ansioitunutta työvoimaa Sastamalassa, mutta emme anna sen mieltämme pahoittaa.
Pari vilkasta keskustelua kuultiin vielä iltapäivällä kirjallisista liikemiehistä sekä flopeista ja bestsellereistä. Varsinkin jälkimmäinen toimi hyvin ja jaksoi kerätä vielä suuren yleisön ja nousukohtia päivien päätteeksi. Raija Oranen, Virpi Hämeen-Anttila, Mikko Aarne ja Jussi Lähde heittelivät kyllin provosoivia väitteitä suhteestaan yleisöön, menestykseen ja kustantajiin, jotta keskustelu pysyi vireänä. Jarmo Papinniemi heitteli heille sopivia virikkeitä.
Olihan sentään helpotus suunnata auton nokka kotia kohti. Kyyditsin ensin Kirstiä sateessa Mouhijärvelle ja seuloimme päivien saldon. Positiivisen puolelle meni kirkkaasti. Kirsti kokeneena konkarina antoi ohjelmalle vahvan tunnustuksen, niin moni muukin. Miten sitten sujui kirjamyynti? Ainakin minulle kertyi kaksi painavaa kassia, toivotaan että antikvaaritkin ovat kohtuullisesti hyvillään.
Mikä putous sitten kotituolilla: muuan juoksija kiersi stadikalla yksinäisenä kymppitonnin viimeistä kierrosta päälle 31 minuutin aikaan! Ville Ritolakin pystyi parempaan. Tätä ei voi käsittää. Mitä murisikaan Veikko Huovinen päiväkirjassaan: jollei Suomi pärjää juoksulajeissa, koko kansallinen menestyksemme ja itsetuntomme on vaarassa. Hohhoh. Paras pysyä vain vanhoissa kirjoissa.