Juomme aamukahvia parvekkeella, selaamme lehtiä ja ihmettelemme ympäröivän maailman kauneutta. Alman tuomi kukkii hulluna, samoin rannan rehevät tuomet. Tämä on oikein tuomien kevät. Huumaava tuoksu täyttää ilman.

Toukotyöt on tehty, maat kylvetty, nurmi leikattu, pari katiskaa järvessä, kirjakin hyvää vauhtia menossa painoon. Kaikki niin hyvin kuin kunnossa eikä kuitenkaan.

Suuret tapaukset vyöryvät ylitsemme. Suomi tippui euroviisuista, mutta Ruotsi rynnistää. Prinsessakin siellä kastettiin juhlavin menoin. Mitä meillä on? Hesarin Toisen miehen tavoin voimme vaipua myöhäisiän masennukseen, ellemme pidä varaamme. Kun kaikki menee metsään, lehtikin omistaa metsäteemalle monta sivua.

Vakava juttu on, jos joku ammuskelee huvikseen ihmisiä. Minusta on selvää, että tämä on osaksi virtuaalipelien ansiota eikä vain ahdistuksen seurausta. Joku haluaa jännitystä elämään ja kertoilee vapautuneesti poliisille, kuinka kaikki tapahtui. Presidentti vastasi hyvin toimittajalle, joka kysyi mitä tämä kertoo arvoistamme. Niinistön mielestä tapaus ei kerro arvoista mitään, vaan pikemmin epäarvoista.

Tässä huminassa eivät pienen ihmisen tekemiset paljon paina. Ajattelen silti lämpimästi naisia, jotka vetivät perjantaina viimeisen näytännön Sylvistä ja Anitasta. Ansaitsevat kunnon loman. Esitykset jatkuvat elokuulta näköjään vuoden loppuun saakka. Hyvin ehtii vielä. Poistan pikkuhiljaa haikeana näiden sivujen otsikkokuvan, joka kertoo helmikuun ensi-iltatunnelmista. Pannaan se galleriaan talteen, syksyä odottamaan.