Radion lukupiirin keskustelu Lauri Viidan Moreenista oli parempi kuin jotkut aiemmat löysäilyt. Heti kun mukana on Yrjö Varpion kaltainen tuntija, se antaa ryhtiä muillekin puhujille. Kontaktiohjelmien vika on ylenpalttinen yleinen myönteisyys. Puheena olevaa kirjaa ja kaikkea siihen liittyvää on kehuttava silmät soikeina. Leena Laakso (Waltari-seurasta hyvin tuttu) toi nyt tervetullutta kritiikkiä ja ironiaa ohjelmaan.

Ihmettelin vähän kertojia, joilla oli niin raskaita ja pelästyttäviä muistoja romaanista. Kansalaissotaan paljolti keskityttiin, kuinkas muuten. Itse muistan romaanin, jonka luin kai neljään-viiteen kertaan eri vuosina, pääasiassa sen raisun, dynaamisen, riemukkaan kerronnan vuoksi. Kirjoitin siitä ylioppilasaineen ja päätin lukea sen joka kolmas vuosi. Jonkin aikaa tätä noudatin. Synkätkin vaiheet siinä jollain tapaa taianomaisesti kullataan. Sitä kai Väinö Linna tarkoitti, kun hän totesi, että romaanista puuttuu pahuus. Innostuin siitä soittamaan ohjelmaan, mitä en ole aiemmin koskaan tehnyt. Kerroin kuinka Urho Johansson luetutti meillä Norssin pojilla kirjan 1962. Kaikki eivät innostuneet, liian kaukainen maailma stadin kundeille.

Myös ihmettelin pikkuisen Yrjön käsitystä, että romaani on poliittinen. Minä en ole koskaan sillä tavoin mieltänyt sitä. Jos nyt kuvataan talouspulan ilmeneminen tai yhteiskunnallisten tarpeiden luominen tai sodan mieletttömyys, niin se kuvataan elämään kuuluvana, näin on käynyt, näin maailma toimii, ei voi mitään. Ihmisen on kestettävä. En lue Viidan tekstistä varsinaista kritiikkiä, ironiaa kyllä ja teräviä viiltoja, mutta että hän olisi poliittisesti orientoitunut… Niin siis mihin suuntaan? Puolueisiin hän ei kuulunut, joukkoliikkeisiin ei osallistunut. Monen kertoman mukaan hän julisti mielellään, että