Istanbul-teema jatkuu itsepintaisesti.

Aamulla Studio55:ssä Maarit Turtiainen kertoi kaupungista ja sitä koskevasta kirjastaan Punainen paasto. Keskustelu pysyi keveällä turistitasolla, kirjasta en osaa sanoa. Illalla teema syveni huomattavasti: dokumentti Orhan Pamukin Istanbulista näytti murhemielisen Nobel-kirjailijan, jolle kotikaupunki kertoo surusta ja tappiosta, esittäytyy etupäässä mustavalkoisena ja on kauneimmillaan lumen peitossa. Paljon tuttuja näkymiä, äsken juuri käyskenneltiin noita Cihangirin kujia. Kirjailijan työhuone, jonka seinän mittainen ikkuna antoi Bosporille, herätti vilpitöntä kateutta.

Pamuk sai Nobelin, kuten hän itse myönsi, aikaisin ja kesken kirjailijanuransa. Hän jatkaa kirjoittamista täydellä höyryllä. Monet ovat palkittuina lopettaneet, myös meidän Sillanpäämme, joka sai sen 51-vuotiaana, siis nuorempana kuin Pamuk. Ohjelma herätti halun käydä vielä viidennen kerran Istanbulissa.

Kaiken lisäksi pääministeri vieraili Turkissa, mukanaan kauppaministeri ja sisäministeri. Saadaanko Turkin EU-into enää nousemaan? Maa on taas kääntymässä itään ja sisään, islam valtaa menettämiään asemia.

Kotimaassa tapahtuu hurjia, tuomioita jysäyteltiin Ike Kanervalle ja liikemiehille. Merkillistä etteivät osanneet olla varovaisempia. Surettaa vanhan työkaverin Tapani Överbastubackan ankara vankilatuomio, iloisena veikkona hänet muistan MTV:n käytäviltä, kovasti solmi kontakteja jo silloin. Luulen että hän on heilunut kovempien miesten apukaverina, sinisilmäisesti. Tässä jaeltiin rahaa ronskisti ja julkisesti; hakeutuuko poliittinen taustavaikutus vastedes salaisempiin kanaviin? Virtaava vesi kovertaa padon kohdatessaan uusia uomia.