Kiersin vielä aurinkoladun (10 km helppoa tasamaata ja jäätä, loistokeli) ja sitten on hiihdot tältä talvelta hiihdetty. Ei ihan tule 100 kilometriä täyteen, mutta enemmän kuin edellistalvena jolloin vietettiin maaliskuuta Maintenonissa Ranskassa. Ei ollut hiihtokelejä.
Hengen virikettä kaipaa mies myös, joten suuntasin Kajaaniin ja Kaukametsään, missä pidettiin kirjailijaydistysten neuvottelupäiviä. Varmaan tärkeitä asioita, mutta minua kiinnostivat pari esitelmää: Esko Piipon juttu Eino Leinon perheestä ja sisaruksista ja varsinkin Reijo Heikkisen esitys Kiannosta ja Huovisesta rajaseudun kirjailijoina. Huovisesta nyt ei voi rajaseudun miehenä puhua, mutta Kianto kyllä luuhasi Raja-Karjalassa ja Vienassa ja missä painelikaan porokyydillä. Yllättävän paljon tuli puhetta vielä kainuistit-nimityksestä, joka vastoin näköjään täällä vieläkin vallitsevaa käsitystä oli alkuaan Matti Kuusen keksimä positiviinen kannuste vastavoimana modernisteille (Pohjoiset reservit!). Kainuulaiset sitten itse pahastuivat siitä, herkkänahkainen Huovinen varsinkin, pitivät leimaavana. Olisi pitänyt ottaa kunnianimenä. Mutta siinä oli se Helsinki- kompleksi ja ”uushövelöläisyys”, jonka Huovinen kehitti vastanimitykseksi pääkaupungin Eino Leinon seuralaisista.
Muistettava sekin, että päämodernisti Tuomas Anhava oli alusta saakka Huovisen kannustaja ja tukimies ja Paavo Haavikosta tuli myöhemmin hänen kustantajansa. Ei pitänyt olla kainuistilla kovin suurta valittamista sillä suunnalla.
Toinen juttu joka ponnahti esiin oli Kiannon tuittuilu sen sikaarilaatikon kanssa talvisodassa, mutta siitä voin joskus muistella laajemmin. Kun käsikirjoitin Mikko Niskasen elokuvaa Omat koirat purivat tutkimme asiaa perusteellisesti ja lensimme haastattelemaan jopa ilmiantajana pidettyä Onttoni Miihkalia Ruotsiin. Sekään ei ollut ihan niin yksinkertainen asia. Mutta siitä joskus lähemmin.
Hannu Remes muuten kertoili aulassa hyvin tunnusomaisia seikkoja Helsingin Juhani Ahon seuran johtokuntakeskeisyydestä, sisäänlämpiävyydestä ja puolueellisuudesta, mikä ei minua mitenkään yllättänyt. Vähän samoja piirteitä kuin tuossa Huovisen hammastelemassa uushövelöläisyydessä. Kaikki toistuu muuttuvin muodoin.
Näin alkaa viikko olla pulkassa täällä Kainuun Katinkullassa, vielä saunassa ja uimassa ja sporttibaarissa, missä tapasimme yllättäen Minnan ja Kalevin Porvoon rantamailta, Ullan (Paulan) ja Acken naapuruudesta. Kutsuivat huomenna aamupalalle, sitten onkin edessä enää kotimatka.