Lounaalla Qulmassa Senni Timosen kanssa. Senni oli vähän eri mieltä Elina Grundströmin kolumnista: hänestä riittää, että humanistit hoitavat omat työnsä ja tutkimuksensa. Enää ei tarvita sellaisia yhteiskuntaheeroksia kuin Vilkunan ja Kuusen aikoihin. Voihan olla niinkin. Yhtä mieltä olimme Sirkka Paikkalan kolumnin ansioista tänään Hesarissa: on totta, että paikannimistö hämmentyy pahan kerran tulevassa kuntauudistuksessa. Hyvä kun Sirkka siihen puuttui, se on tuore aspekti, jota politiikan pauhinassa ei muuten huomattaisi. Siispä kansalliset tieteet ovat sentään hereillä, kun tarvis vaatii.

Arkistosta yliopiston kirjaston kautta Bio Engeliin, missä kohtasimme Marjan kanssa ja katsoimme näin myöhään Aki Kaurismäen Le Havren. Mehän pidimme tästä, minä enemmän kuin muistan mistään Akin leffasta pitäneeni. Onhan hienoa, että joku kuvaa myös hyviä ihmisiä ja arvokkaita köyhiä eikä aina saatananmoisen riitaisia ja huoraavia ja tappelevia mulkkuja, kuten kotimaisissa tv-filmeissä pääsääntöisesti. Kaurismäki kirjoitti ennen kirjallisia repliikkejä, nytkin sulavia vuorosanoja kouluranskalla. Hän säästää korviamme, elokuvissa ei huudeta eikä kiroilla eikä sylki roisku. Olkoon että tarinalla on ihmesadun piirteitä, hyvällä asialla joka tapauksessa ollaan, hyvä mieli jää palkkioksi.