Bussilla Helsinkiin, missä lumi on likaisempaa kuin maalla, muuten hauska tulla taas vaimon hyvään hoitoon.

Tapaan Ekbergillä nuoren tutkijan, jolla on tekeillä hyvä suunnitelma Mika Waltarin suhteesta Istanbuliin ja Turkkiin laajemminkin. Historiantutkijana hänellä on laajempi näkökulma kuin tekstiin pitäytyvällä kirjallisuudenpilkkojalla. Kuulenkin että Turun yliopiston kulttuurihistorian puolella minunkin kirjani ovat kovassa käytössä, ilahduttavaa.

Katselemme kotona yhdessä Francon jälkeen kuten ennenkin. Merkillistä että näinkin pitkä sarja jaksaa pitää tasonsa ja heijastaa paitsi pienen yhteisön elämää myös yhteiskunnan liikahduksia, nytkin francolaisuuden uutta nousua. Marjan outona harrastuksena on katsella suomalaisia satuhäitä ja ällistellä joka kerta groteskia (tahatonta) komiikkaa, jota pariskunnat pursuavat.

Prinsessa Estelle on äitinsä kuva, kuten saatoimme vahvistaa. Muistan Estelle Suomalaisen, joka turkissaan ulkoilutti suurta likaisen väristä koiraa Johiksen puistossa kouluvuosinani. Hän oli Karin äiti, kuvausten mukaan aika hullu tai vähintään omaperäinen nainen. Nimillä on enteet ja perinteensä.