Panu Rajala

Täysikuu tervehtii aamulla postin hakijaa. Tästä kolme kuun kautta olkoon uusi työkausi. Valmista saisi olla kevätpäivän tasausta seuraavan täysikuun aikaan, josta lasketaan pääsiäinen. Vähimmäismäärä, kolme liuskaa, tänään kirjoitettu.

Sari Essayah on kaunis ja tyylikäs presidenttiehdokas. Tekisi mieli kannattaa häntä. On nopea kävelijä ja vastaa hillitysti. Ainoa ehdokkaista, jonka maahanmuuttajaisä on hylännyt. Kansainvälistä näkemystä löytyy. Puolustaa urheasti vakaumustaan.

Paavo Lipponen vasta vakuuttava ehdokas on. Esiintyi tyynesti ja horjumatta, vaikka kaikki painavat: Aamulehti, Suomen Kuvalehti ja Hermunen. Asiaosaamista on vaikka muille jakaa. Olisiko kannatettava Lipposta, hän on varma. Ei mene kaikkiin narutuksiin. Näyttöä löytyy.

Kumpikin päivän ehdokkaista suorastaan kilpaili kristillisen vakaumuksen aitoudella. Sari ja Paavo ovat pelastetut, on suora suhde Jumalaan ja Paavolla vielä omaan pappiin. Molemmilla kova kunto. Ei näistä ehdokkaat enää paljon parane.

Miten hauskaa, että pitkästä aikaa kohtasimme Alcantaran rakastettavan perheen. Pariskunnat seikkailivat Gran Canarialla hupaisin ja traagisin tuloksin. Alkoi tehdä mieli heti etelään, mutta tästä talvesta on nyt nautittava kun se viimein saatiin. Pienempi hiihtolenkki tehty, laituri oikaistu.

Iltakävelyllä ei kuuta enää näkynyt.

Railakka vanhan ajan talvi, yhtäkkiä! Hiihtelin Myllykolun lenkin, aurinko nousi ja punasi lumiset metsän puut. Aivan taivaallista paitsi että taksvärkkitien yli on kaatunut kymmenkunta runkoa, olihan vaikea keinotella suksinensa niiden yli. Vain Tauno on oman osuutensa (tai siis Laurin) polusta raivannut. Saisitteko muutkin metsänomistajat mukavan lenkkireitin vapaaksi?

Näin kumminkin alkoi hiihtokausi ja jatkoa toivotaan. Alkava viikko näyttää suotuisalta.

Täällä on ollut Sallan perhe useamman päivän pienine lapsineen, mutta minullapa on hyvä rauha omassa nurkkahuoneessani ja tarpeen mukaan voin seurustella. Lastenhoito vie nykyajan vanhemmilta kaiken ajan ja voimat. Mummi on täällä suurena apuna. Ruokaillessa saamme kaikin keskustella. Tänään juhlakauden viimeiset lipeäkalat.

Onhan tv edelleen pyhien hyvä toveri ja radio vielä parempi. Kirjoista puhumattakaan. Joskus kuulee outoja väitteitä. Toimittaja haastatteli Pentti Holappaa, joka vielä jaksoi olla terässä. Mutta hölmistyimme, kun nainen laukaisi, että tv:n suuri homokeskustelu synnytti valtavan vihan homoja vastaan. Niinkö se tosiaan oli? Homovihaa osoittaakseen tuhannet erosivat kirkosta?

Kun nyt ryhdyin Vesan kilpailijaksi, kehuttakoon radion hyvä kirjallisuusohjelma, missä kuultiin Mika Waltarin ja Antti Tuurin matkakokemuksista. Siinä oli Waltarista haastattelu, jota en ollut ennen kuullutkaan. Huhtikuussa on meillä edessä uusi kirjailijoiden Istanbulin matka, johon tämä antoi kiintoisaa lisävirikettä.

Huippu oli tänä iltana, jolloin FST5 lähetti mainion elokuvan Moli

Alkoi putoilla sadunomaisia lumihiutaleita. Maa on valkea, puitten oksat huurteiset, kuin entisinä jouluina joskus.

Ajelimme Tampereelle katsomaan Sudenmorsianta. Aino Kallaksen väkevä juttu, virolaisen kansantaruun perustuva, sävähdyttävänä esityksenä vanhalla kunnon Salmelaisen näyttämöllä, jolta on häpeällisesti menty poistamaan tämä teatterin kunniakkaasta historiasta kertova nimi.

Mutta esitys korvasi senkin kömmähdyksen. Erityisen hienoja olivat tietysti Jukka Haapalaisen ja Sirpa Suutari-Jääskön tanssitulkinnat. Siteeraan vaimoani, joka huokaili, ettei ollut koskaan nähnyt niin lihallista, sensuellisti vaikuttavaa tanssia, ei missään baletissakaan. Koreografia oli heidän omansa ja sen huomasi. Muu Tiina Puumalaisen ohjaama toiminta kertoi keskitetysti maagisen legendan, jota sopii tulkita kuinka symbolisesti hyvänsä. Kallaksen ja Leinon suhdetta siinä ainakin on uumoiltu taustalla ja vaikka mitä.

(Täällä maalla ei ole nyt käsillä Laitisen elämäkerran toista osa, joten en voi tarkistaa mitä Kai asiasta on arvellut.)

Näyttelijöistä jäivät hauskasti mieleen Kristiina Hakovirran hyvin annostellut huumorinpilkahdukset Lembra-Liisun osassa. Joukko näytteli muuten yhtenäisesti, kuoron tavoin, joukkosuggestio tuli hyvin esiin. Musiikki toimi hyvin, Jarkko Tuohimaa ja kumppanit asialla, Kimmo Pohjostakin kuultiin (nimi väärin käsiohjelmassa).

Tapasimme pitkästä aikaa tuttuja, entinen esimieheni yliopistolta Aarre Heinon Tarjoineen ja vanhan opiskelukaverin Seppo Kangasniemen vaimoineen. Tarjosin väliajalla kuohuviinit Sinalle ja Mailalle, ja jälkimmäisen taiteilija Böhmin luo ajoimme pikkujatkoille, joista tulikin muistettavat valloittavassa Peppi Pitkätossun talossa Siurossa. Herkuttelimme eleganttia iltapalaa, kuulimme pianonsoittoa ja tyttöjen huvittavia juttuja kylliksi saakka.

Kotiin ajellessamme maisemat olivat peittyneet kauttaaltaan pehmeään lumivaippaan. Pehmeästi keinahdimme yön tuntina perille, eikä yhtään ajoneuvoa tullut vastaan. Olipa nautittava loppiaisaatto.

Tampereen teattereita kilpailutetaan tavan mukaan, ja Anne Välinoro huomaa Aamulehdessä että TTT on taas TT:n edellä taiteellisesti ja yleisön suosiossa. Näin on ollut lähes aina toisen maailmansodan jälkeen. Kummankin teatterin historiat kirjoitettuani vahvistan, että tämä on vahva perinne lehdistössä. Aamulehti piti jo Veistäjän aikaan työväen puolia Salmelaisen johtovuosista alkaen. Olisiko Rauli Lehtosen alkukausi ja West Side Story ainut vaihe, jolloin TT paistatteli jonkinlaisessa arvostuksessa.

Katsoimme tässä pyhien painikkeeksi TT:n musikaalin I love you because, eikä se mikään ihmeteos olekaan. Vähän kuin annos lipeäkalaa: hulahtaa kevyesti, sulaa nopeasti eikä jätä ihmeempää jälkivaikutusta. Mutta eri mieltä olen kuin Välinoro siitä, etteikö siinä olisi sanomaa. Onhan siinä kohottava message: ei pidä paneskella ilman rakkautta. Nuoreen yleisöön se tuntui uppoavan aika hyvin.

Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että suppeahkon otantani perusteella TT-Frenckellin Hiiriä ja ihmisiä on taiteellisesti parasta teatteria Tampereella.

Tv viettää Meriluoto-viikkoa, mutta en saa katsotuksi uudelleen niitä putoavia enkeleitä, siinä määrin teennäisesti yhdistetty tytär-äiti rooli kiusaa. Tommi Korpelan tulkinta Viidasta on kyllä komeaa nähtävää ja kuultavaa.

Vietin loppuiltaa sen sijaan Tshaikovskin (Pateettisen) ja Dostojevskin (Muistelmia kuolleesta talosta) synkässä seurassa. Kun lukee riittävän kurjasta kärsimyksstä, oma elämä alkaa tuntua peräti valoisalta.