Panu Rajala

Taas taapertelua täällä pakkasen kourissa: istun arkistossa, käyn kokouksessa, istun taas arkistossa ja painelen illan suussa esittelemään näytelmäämme Kaupunginteatterin lämpiöön. Ihmisiä tulee ihmeen paljon siihen nähden, että Sanomatalossa on joku kilpaileva tilaisuus. Presidenttiehdokkaat siellä tentattavina, meillä täällä entisen presidentin naiset puheenaiheina. UKK, Sylvi ja Anita tunnettiin tässä kuulijakunnassa hyvin, mutta näytelmän tarkoitus on näyttää heidän pinnanalaiset tunteensa. Pian nähdään kuinka onnistutaan.

Marja palannut Turusta, katsottu Downton Abbeyn todella raskasta ja suruntäyteistä tarinaa. Miten arvokasta on tämän rauhan aika, se toisinaan tuppaa unohtumaan.

Aamulla Eeva-Liisa ja Heidi vilkkaina tv:ssä, Vapautuneempia kuin perjantaina radiossa. Ehkä silloin hämääntyivät toimittajan ylevistä Haavikko-sitaateista.

Matkustuspäivä. Illalla katson läpi esityksen vainajan omaisten kanssa Kaupunginteatterissa, Ilahdun monella tavoin, siitäkin että yleisö nappaa hereästi esityksen melko hienovireisen komiikan. Näyttelijät kerrassaan ihailtavia! Joitain kohtauksia kohennettu. Lupaava tunnelma, ei syytä vielä mihinkään murheeseen. Kerätään rohkeutta torstain ensi-iltaan.

Vaali etenee omalla painollaan. Uskon Niinistön etumatkan kestävän, tuskin sitä tukikonsertit tai muut sosiaalipippalot enää horjuttavat. Haavisto-liike kiehuu etelän kaupungeissa, kansa äänestää oman päänsä mukaan. Kipakka pakkanen säestää tapahtumarikasta viikkoa.

Paras hiihtopäivä. Pari havaintoa:

Mikä murhe, että jäällä hiihtäminen on ollut vuosia estetty tehtaan mainion voimalaitoksen ansiosta. Sieltä pumpataan epäsäännöllisesti vettä tänne alavesistöön, niin että sitä on salakavalasti jään ja lumen välissä kovallakin pakkasella kuten nyt. Ei ole nautinto, kun suksi losahtaa lumen läpi äkkiä sulaan veteen. Hiihtoretki melkein pilalla, pirullista hinkata jäätyvää paakkua pois eikä kokonaan lähdekään. Mutta mitäpä emme uhraisi työn ja tekniikan hyväksi.

Toinen onkin iloinen havainto: taksvärkkitiellä oli hyvä latu ja rungot korjattu pois tieltä. Suurkiitos metsänomistajille siitä! Eilen hiihtelin lentokentän mailla Pirkan loistoladuilla, vähän jo liiankin ylellistä menoa. Vastaan porhalsi Ikaalisten Veikko Huuska lasit huurussa ja selvitti lyhyesti ajankohtaisia Titanic-tutkimuksiaan. Emme antaneet hien jäähtyä.

Aamulla ilahduin siitäkin, että Eeva-Liisasta on niin hieno ja tyylikäs juttu Aamulehdessä: siinä peilailee Sylvin roolissa Tamminiemessä. Kiitos innostavasta tekstistä Simopekka Virkkulalle. Näytelmämme ensi-ilta lähestyy peljättävää vauhtia. Huomenna pääsen minäkin katsomaan läpi

Katja Kettu on lupaava kirjailija (voi saada Runebergin palkinnon), mutta aloittaa Aamulehden kolumnistina vähemmän onnistuneesti. Miksi pitää jatkaa pilkkakirveiden iänikuista perinnettä ja tölväistä heti alkuun rumasti Jenni Haukiota? Tätä kaunista ja nuorta runoilijaa, kaiken lisäksi Ketun ikätoveria ja kollegaa. Jota todellakaan ei ole kierrätetty liikaa toreilla ja turuilla kuten Kettu yliolkaisesti heittää (

Ei suurta huolta vaalista enää, eiköhän kaikki ole jo sanottu. Tellervo Koiviston kanssa samaa mieltä, että näihin alkaa kyllästyä. Mutta hyvä oli huomata, että Niinistö terästyy, alkaa ottaa tosissaan. Ennakkosuosikki saattoi vähän passata alkukierroksia. Tätähän eivät tiukat dosentit ja kommentaattorit ota huomioon. On eri asia olla haastajana kuin suosikkina.

Onko pakko muuten riidellä ja ottaa eroja, jollei niitä erityisesti ole? Nyt elämme niin yliherkässä korrektisuusyhteiskunnassa, että on kaikki syy kaihtaa irtiottoja. Niistä tulee vaan lunta tupaan. Ihmiset eivät enää kestä suoraa, pelkistettyä, kärjistettyä puhetta. Ne puretaan nimettömästi nettiin, kun julkinen kenttä on pakko pitää puhtaana. Väittele siinä sitten kieli keskellä suuta jotain sanallista nyrkkeilymatsia.

Miksi muuten toimittajilla on aina kiire hoppuilla aiheesta toiseen? Tämä toimittaja Skön voisi keksiä jo muun ylimenon kuin

Mauno Koivistolla on edelleen huumorintajunsa: nyt peruutti katumuksensa valtaoikeuksien rajoituksesta nähtyään vaalituloksen. Helppo tulkita tunnelmansa. Suora valinta houkuttaa jos minkälaiseen karnevalismiin. Kevyt ehdokas voi nousta korkeuksiin, painavin pudota.

Eikö Mikael Jungner luvannut heittää tuolit syrjään ja ottaa mehulasit käteen ja porukan lattialle päättämään asioista. Ei ihan toiminut tämä vaalistrategia. Pitäisi kohdata myös äänestäjiä eikä vain työtovereita. Muodikkaat johtamisen oppaat sopivat firmoihin, heikommin vaalikentille. Ihmisjoukot ovat arvaamattomia.

Kun katseli postiin tullutta vertailua kahden ehdokkaan urasta, taustasta ja ansioista, tulos näyttää musertavaa ylivoimaa Niinistölle. Mutta asiaperusteet eivät ratkaise. Ihmiset valitsevat intuitiolla ja tunteella, ja hyvin usein äänestetään jotain vastaan, ei niinkään puolesta. Nyt vapaamieliset joukot rynnistävät liikemaailmaa, rikkaita, juridiikkaa, kaikenlaista asiapohjaa, otsanrypistystä, talouden kylmiä realiteetteja vastaan. On kuvitelma, että jossain on pehmeämpi maailma ja sen tuo meille vihreä kandidaatti, joka syleilee koko globusta.

Muuten kun kaikki pitävät koulutusta tärkeänä ja Suomea koulutuksen mallimaana, näissä vaaliasioissa sillä ei näytä olevan mitään merkitystä. Peräti kolme ehdokasta yritti ponnistaa korkeimpaan virkaan ylioppilaspohjalta. Eikö opintojen jättäminen todista jotakin luonteen lepsuudesta? Ellei sitten boheemista itseluottamuksesta. Tai sitten kiireestä eli ahneudesta työn ääreen. Nykyinen presidentti on usein vedonnut juristin koulutukseensa, laillisuutta hän heti virkansa alussa korosti yhtenä kolmesta peruspilareistaan. Kyllä uusikin presidentti hyötyisi juristin kokemuksesta enemmän kuin kiertelystä Afrikan kapinapäälliköitä toppuuttamassa. Puhumatta talouden reaalisesta tajuamisesta.

Parhaat hiihtokelit jatkuvat, sauna ja sahti lenkin päälle maittavat. Sitten rauhaisa ilta radion äärellä. Chopinia, Savikangasta, Janáčekia. Oli virtuoosimainen pianisti, sitten modernia natinaa ja värinää ja lopuksi jylhää kuolemansoittoa. Tein kokeen: silmäilin Gogolin Taras Bulbaa Janáčekin säestyksellä, mutta vaikea on äkkiä tavoittaa yhtymäkohtia tarinan ja musiikin väliltä. Tunnelmat joka tapauksessa yhteneväiset.

Kaikenlaisia alkuvaikeuksia. Pieni vesivahinko pannuhuoneessa, omaa huolimattomuutta. Sitä sitten kuivateltava. Yritän säädellä pattereita. Lehdet luettava. Lumityöt odottavat.

Sitten on koneella yksi haastattelu, jota yritän korjata. Ei niitä koskaan saa oman tyylisekseen, kun on ensin varomattomasti pulissut niitä näitä. Toimittaja ne valikoi ja suodattaa ja painottaa. Pitäisi noudattaa Tyyrin linjaa, joka ei antanut haastatteluja: jos on asiaa, kirjoitan itse. Sehän olisi taloudellisestikin järkevämpää. Toisaalta on vaikea kieltäytyä, kun virkeät tytöt haluavat tavata.

Aikaa kuluu ennen kuin pääsen työhön. Ja sitten huomaan, että tärkeä muistiinpanovihkoni on jäänyt kaiketi Kansalliskirjastoon! Marja sitä kävi kiltisti etsimässä uintimatkallaan, mutta tyhjin toimin. Jos joku löytää pienen mustakantisen vihkon, jonka sisus on kansista irronnut, viekää please vaksille. Persana soikoon! Kirjoitettava toistaiseksi muistin varaisesti ja katso: se käy suorastaan sujuvammin.

Juuri kun viimein alkaa tulla vire päälle, auringon punerva suunnikas heijastuu seinään. Hitto, nousee upea talvipäivä. Ei muuta kuin hiihtämään. Valkea lumi on kertynyt kuusten oksille, latukin peittynyt ohuesti pehmeään lumeen, mutta hiljalleen kun hiihtelee, nautinto kasvaa.

Sainhan sitten jotain aikaankin, kävin yhden luvun läpi. Ja palkitsin itseni illan suussa uudella hiihtolenkillä. Taivaallista.

Hauskan Joanna Lumleyn Niilin matkakertomus on ollut hienoa seurattavaa. Lisää persoonallisia retkiä ihmeellisille seuduille! Ja Kekkosen valtiovierailut vasta huvittavilta näyttävät nyt jälkikäteen. Silloin oli leikki kaukana. Siellä Sylvi tepsutteli ja Anitakin vilahteli, oli poliittista eliittiä rivissä Karjalaisesta ja Väyrysestä alkaen, vakavia naamoja. Juhani Suomi teki taustalla alustavia muistiinpanoja elämäkertaan. Kirgisiassa UK kiitteli kuinka luonto on tehokkaasti alistettu palvelemaan talouselämää. Vihreä liike oli vielä tuntematon, kestävästä kehityksestä ei kuultukaan. Mitä ukko tuumaisi Haavistosta virkansa mahdollisena perijänä?

Hautautuneena hankien keskelle. Juuri pääsin kahlaamaan ulkorapuille. Reipasta lumentuloa Pirkanmaalla. Huomenna lumitöitä.

Vaalien jälkipyykkiä. Nyt vasta Haaviston joukot innostuvatkin. Puheltiin poikani kanssa Tampereella Napoli-pizzeriassa aiheista ennen kuin jatkoin Kyröön. Saan tuntumaa mitä nuorten päissä liikkuu, lisäksi hyviä vinkkejä keskusteluihin ja haastatteluihin, kun olen kankea liikkumaan netissä.

Uskottava kuitenkin, että Niinistön etumatka kestää kovankin rynnistyksen. Halonen näytti virnuilevan uutisissa siihen malliin, että ääni menee Haavistolle. Tuskin olisi vahva suositus. Globaali pehmoilu presidentin perintönä jatkuisi. Niinistö toisi muutoksen, uutta jämäkkyyttä.

Jatkakoot loputtomia keskusteluja, mä käärin hihani ja ryhdyn yläkerrassa omiin töihin. Onhan työ Niinistön vaalislogan.

Vaalikävelyllä Eliaksen koulun kautta Kaivarin rannoille. Hiljaista oli äänestyspaikassa vielä yhdentoista jälkeen. Tapasimme Matti Klingen, joka ulkoili jälkeläisineen ja kommentoi viileän tyynesti vaaleja: – Pintaväreilyä, lehdistön juhlaa.

No tähän väreilyyn kumminkin väkisin tempauduimme. Nautimme blinejä Kappelissa ja käväisimme kahvilla vielä Niinistö Caf

Tein vertailevan vaalikokeen.

Kävin ensin Paavo Väyrysen vaalijuhlassa Finlandia-talossa. Mahtava tunnelma, väkeä sali ääriään täynnä, monet seisoivat. Vanhan ajan vaalijuhla lämmittelyineen (mm. Ilkka Herlinin hyvä puhe) , musiikkiesityksineen, maakuntalauluineen. Ja ehdokkaan kieltämättä loistelias, laajakaarinen, sopivasti pateettinen juhlapuhe. Jos joku ehdokkaista yleensä käsittelee maapallon ongelmia ja ekologiaa, niin sitten Väyrynen. Vuokkoa juhlittiin kovasti. Väki lämpeni ja veteli Maamme-laulua täysin palkein. Toista kierrosta pidettiin jo täysin varmana.

Puheltiin katsomossa Risto Volasen kanssa Alkiosta, joka viettää juhlavuottaan. Samoja teemoja tulee esiin kuin Aholla. Risto sanoi tunteneensa Paavon 40 vuotta ja silti hämmästyneensä miehen voimaa ja sitkeyttä. Kampanja on jo nyt ollut suuri menestys. Tuntui että historian siivet viuhahtivat.

Kun illalla poikkesin Apollo-teatteriin Sauli Niinistön vaalijuhlaan, tuntui kuin olisin tullut eri maahan. Täällä rokkasivat nuoret pukeutuneet jupit ja istuivat tyylikkäissä ryhmissä kuohuviinisyylareitten äärellä, näkyi kokoomuslaisia vaikuttajia, tunnettuja naamoja. Mutta ei mitään tungosta eikä kovin tiivistä tunnelmaakaan. Kun Väyrysellä oli tupa täynnä lämminhenkistä kansaa, täällä selvästi viileämpää, yksilöllisempää. Hyviä kannatuspuheita sentään, muiden muassa kirjailijat Arno Kotro ja Outi Pakkanen. Samaa mieltä kuin Outi: kyllä Niinistö on ehdokkaista selvästi paras kirjoittaja. Tärkeä suositus, Kekkosen ja Koiviston jälkeen ollutkin hiljaisempaa presidenttien kirjallisella rintamalla.

Kun ehdokas sitten saapui, hän tajusi tilanteen hyvin, otti rennosti, jutteli kevyesti kuin tottunut lavaesiintyjä (kahdeksas puhe tänään), mutta vakuutti myös uskottavasti sitoutuneisuuttaan tulevaan virkaan. Jenni Haukio kiskaistiin hiukan vaivautuneena lavalle. Siinä on nätillä runoilijalla kova tehtävä edessä, jos ja kun miehensä valitaan. Täällä vain jännitettiin, meneekö kerralla läpi.

Näistä nyt on valittava, molemmat todella kovia ja tavallaan tasaisia ehdokkaita, vaikka aivan erilaisia. Kummankin johdolla maa menestyisi. Kumpikin panisi itsensä täysillä peliin, Paavo vähän ylikin. Niinistö on kaikesta huolimatta varma voittaja, ja hyvä niin. Vaaka kallistuu