Kaksi hiihtolenkkiä, kaksi elokuvaa, yksi kirjakahvila, neljännes romaania. Raikas talvipäivä, pakkasta ja lunta, aurinkoa. Pururadan lenkin vedin ja sitten näillä lähitienoilla, missä Järvelinin Kari tekikin jo moottorikelkalla latua.

Yritän pitää sunnuntain tietokonevapaana päivänä. Joskus on pää puhdistettavana. Luin David Grossmanin romaania Sinne missä maa päättyy lähelle puoltaväliä, paksu opus, kovin tiheästi kerrottu, Israelin sisäinen todellisuus suorastaan hengittää vastaan.

Hannu Syväoja vieraili kirjakahvilassa, puhuttiin P. A. Gaddista, Mauno Rosendahlista, Finnestä ja Kiljusista, vähän Yrjö Koskisestakin. Leppoisa tilaisuus. Yllytin miestä kirjoittamaan Jalmari Finnen elämäkerran, värikäs tyyppi sen ansaitsisi.

Miss Marple ei aina inspiroi, mutta tämä jakso elokuvatähden traumasta oli tavallista kiintoisampi ja hienosti tehty. Sen sijaan en tiedä tuleeko minusta nyt alkaneen amerikkalaisen kieltolakisarjan ystävä, paljon väkivaltaa ja ennestään tuttua ajan ja tapain kuvausta.

Vieläkin Matti Salon lahjoittama Neljän tuulen talo odottaa kyllin keskittyvää ja muusta kohelluksesta tyhjää iltaa. Se tulee. Sängyssä olen lukenut aina jonkun Roald Dahlin jutun alkukielellä, helppoa eleganttia englantia, ovelaa kehittelyä, hyvä uni tulee.