Panu Rajala

Huolet ovat väistyneet, sillä lehtien aamujakelu palautui nopeasti entiseen malliin. Emme ehtineet Taunon kanssa edes reklamoida.

Voimalliset talkoot Töllinmäessä. Nyt näitä museoita toden teolla kunnostetaan. Anna Lassila johti hyvällä asiantuntemuksella raivaustöitämme. Turhat puuntaimet saivat kyytiä ja aukkoa tuli tiheikköihin. Maisema puskittuu ihmeen nopeasti. Hätösen Juha teki heinikoista selvää jälkeä siimaleikkurillaan. Vilja Pylsy toi hernesoppaa ja kahvia, joten pysyimme hyvin tolpillamme. Saatoin kertoa, että olen jo pikkuhiljaa kokoamassa divareista ja omien hyllyjeni uumenista kunnon kirjastoa Töllinmäkeen ja kirjanäyttelyä Myllykoluun. Jos jollakulla on nurkissaan Sillanpään ensipainoksia tai 1910-luvulla ilmestynyttä kotimaista kaunokirjallisuutta, lahjoituksia otetaan vastaan. Harvinaisempia voidaan jopa ostaa.

Ehdin hyvin lämmenneenä Marjan pihajumppaan. Muistivat häntä oikein lahjakorteilla, varmaan jumppa ensi kesänä lisää suosiotaan.

Peter von Bagh on mainio mies, kuten illan henkilökuvasta voitiin todistaa. Vaikutuin hänen massiivisesta työhuoneestaan ja kirjastostaan, jonka luokituksessa on tarvittu myös Salon Matin rautaista järjestelykykyä. Sammumattoman filmihulluutensa ohessa Petteri on kirjallisuuden tuntija, ytimiään myöten sivistynyt dokumentaristi. Odotan kiinnostuneena hänen uutta Aho-elokuvaansa.

Myös Reijo Nikkilän dokumentti Neuvostoliiton viimeisistä päivistä ja öistä oli harvinaisen läheltä tapahtumien keskeltä talletettu, raju juttu. Terapiassa Paulilla menee yhä heikommin. Onkohan hyvä sarja laskusuunnassa.

Kun lehdessä on oikein hyvä juttu, se valaisee koko pyhäaamun. Sellainen on Viivi Luikin hieno kuvaus Viron kohtalonhetkistä Hesarissa, Anja Salokanteleen suomentama. Tällaisia kirjailijoiden valiotekstejä voisi julkaista useammin. Kuviota täydentää sunnuntailiitteen tarpeellinen kertaus juntan kaappausyrityksen reaktioista täällä Suomessa. Mutta lopultahan Viron tunnustaminen hoidettiin tyylikkäästi ja nopeasti, vaikka alku oli hapuilua. Kukaan ei voinut tietää kuinka tulee käymään. Koiviston erikoissuhde Gorbatshoviin ja Bushiin hidasti lämpenemistä, kaikki kolme tahtoivat edistää Neuvostoliiton uudistumisprosessia, ja romahdus oli yllätys kaikille. Historian kauneus on joskus todellisuutta.

Lähdettiinkin illan suussa ajelemaan Tottijärven kirkolle, missä pidettiin P. Mustapään inspiroiman Elämän kauneus -tapahtuman päätöstilaisuus. Polveilevaa maantietä seurailtiin Karkusta Kutalan ja Sarkolan kautta mutkitellen perille. Arkkipiispa Kari Mäkinen puhui hyvin kielen ja tarinan tasoista: kuinka runous ei paljon eroa Raamatun kielestä ja tarinoista, samalla asialla ollaan, mutta molemmat ovat kaukana talouden latteasta kielestä, joka nykyisin hallitsee maailmaa. Mäkisen arvion mukaan kukaan ei tule kirkosta hakemaan parempaa kilpailukykyä.

Sina Kujansuu tulkitsi runsaan ja vaihtelevan ohjelmiston Katri Valasta ja Eeva-Liisa Mannerista aina Maaria Leinoseen, Eeva Heilalaan ja Raili Malmbergiin, Mustapäätä tietenkään unohtamatta. Japanilainen Araki soitteli lomassa kitaraa. Sina on parhaimmillaan vahvoissa kansanomaisissa teksteissä, mutta ylsi sävyihin myös Leinon Nocturnossa. Mieleeni jäi parhaiten Hellaakosken Poutapäivä, pienistä havainnoista nouseva maailmanselitys. Heilalan miete Sillanpään Hiltusta ja Linnankosken Heikkilän emännästä oli kiintoisa yllätys ohjelmassa. Kiitimme Sinaa, tapasimme myös Maila Böhmin ja Mustapään jälkeläisiä, joita oli paikalla edustava joukko. Hyvin on pysynyt elossa tämä kirjallisuustapahtuma.

Eiköhän Hämeenkyrössäkin olisi syytä pian elvyttää

Janajevin juntan kömmähtänyttä vallankaappausta muistellaan. Hyvin se palaa vielä omaankin mieleen. Tuntui että lähimaailma tärähteli täysin arvaamattomasti. Hotakaisen uusi kirja saa myönteisen, mutta lievästi pettyneen vastaanoton. Kuisma Korhonen osaa Hesarissa kertoa mitä kirjassa on. Toisaalta kun sitä hyvin esitellään ja kirjailija itse puhuu siitä pian eri kanavilla, tuntuu kuin olisi jo lukenut pääasiat.

Sienessä, saunassa ja niin pois päin. Syötiin järvestä noussut kuha, mutta kalastus vielä heikkoa.

Saunaa lämmittäessä on lahja, kun radiosta tulee hyvä ohjelma. Sellainen oli Teivas Oksalan levyjuttu iltapäivällä, rikkaasti Teivas valaisee musiikkinsa taustoja ja pitää miehuullisesti latinaa esillä. Myös laululyriikan toivekonsertti jatkoi tunnelmaa saunomisen jälkeen kamarissa.

Kun palaa reissulta eikä heti malta keskittyä mihinkään ja on vähän raukea olo eilisistä juhlista, voi katsella vanhan elokuvan. Professori Kassilan Tulipunainen kyyhkynen piti hyvin vieläkin, vaikka loppuratkaisu on jo kulunut mutta silti. Tauno Palo oli ihmeen venyvä näyttelijä, luontevista komedioista tällaisiin raastaviin vainoharhoihin. Kaikkein parasta on kun voin katsella Helsingin katunäkymiä nuoruuteni ajoilta.

Helsinkiin ja pitkästä aikaa Arkadiankadulle, missä tehtiin esittelyvideo Ailan uusista ja vanhemmistakin runoista. Toimin haastattelijana, varsin vaivatonta, Aila puhuu eloisasti ja luontevasti, kun vain asiasta hiukan tönäisee liikkeelle. Sanoi viettäneensä hyvän kesän Takaniemessä.

Jatkoin Otavan pihalle, missä avattiin vilkkaasti syyskausi. Erityisen kiva oli tavata Lilja, Katrin entinen nyttemmin syrjäytetty manageri, sekä nykyinen suojattinsa Arja Saijonmaa. Siinähän riitti paljonkin puhetta lauluista, saunoista ja estradeista. Kaupunginteatterista olivat kuulolla Merja ja Marketta, tulevan kassamusikaalin kynnyksellä. Lähettivät ystävällisesti kutsun ensi-iltaan, mutta ehdimme vasta vähän myöhemmin tätä uutuutta ihmettelemään.

Vielä näkee kirjallisia suuruuksia 50-luvulta: Lassi Nummi ja Veijo Meri paikalla. Pekka Tarkka sanoi panneensa pisteen Lehtoseen. Klassikoita elvyttelemme, kirjani Ahosta julkistetaan naapurikustantamossa syyskuun alussa. Mielenkiintoa sekin tuntuu herättävän, puhetilaisuuksia tulee jo liian kanssa ja lehdetkin valpastuvat. Edessä aika jännä alkusyksy.

Tampereella pienellä divarikierroksella, kivaa, liian harvoin. Ihailin myös tyhjennettyä Tammerkoskea, kuulemma kerran sadassa vuodessa se on näin kuivillaan. Sieltä keräilevät aarteita kosken pohjasta.

Tuula Kouvolasta käymässä, olemattoman fan clubini epävirallinen puheenjohtaja, kiihkein lukijani ja kommentoijani. Kyllä me silti pärjättiin.

Viron tilanne 1991 oli paljon vakavampi kuin silloin meillä tiedettiin. Dokumentti illalla valaisi asiaa ansiokkaasti. Meillä poliittinen ja kulttuurinen eliitti suhtautui penseästi Viron vapauspyrkimyksiin. Koivistokin oli kylmäkiskoinen, pakottavista syistä. Muuan kirjailija teki jo näytelmän, missä Viron kansa kärvisteli vankileirillä, eiköhän sitä Porissa esitettykin. Näin innostavaa täällä. Muistan näkyvän historianprofessorin lausahduksen:

Meidän aamurytmi on sekaisin Taunon kanssa! Lehdet, jotka tähän asti ovat olleet viimeistään viideltä laatikossa, myöhästyvät lähemmäs seitsemää! Teemme hukkareissun tavalliseen aikaamme kuuden uutisten jälkeen. Tällainen koettelee hermoja. Vaadimme jakelun palauttamista aiempaan aikaan!

Haimme Kolmoskirppikseltä kohtuullisen työpöydän, se korvatkoon tyttöjen vanhan pulpetin, jolla olen konetta nakutellut. Pinta on vain lakattava uudelleen. Ehkä tekstikin tästä kohenee. Syyskauden häämötys innostaa uusiin järjestelyihin.

Sieltä myös virkistyvät hälyttämään työpaikoilleen palanneet aktivistit. On suunniteltava yhtä ja toista. Aina ensin kavahduttaa, mutta sitten karistamme kesän uneliaisuuden. Vielä sumuisen tihkuva lämpö rauhoittaa korjaamaan suven satoa.

Illalla kokous Myllykolun kesäteatterin tulevaisuudesta. Sen organisaatiota on väännetty monet vuosikymmenet, mutta nyt tuntui tunnelma sovinnolliselta ja optimistiselta. Ehkä viimein löytyy kestävä, pitkäjänteinen pohja suunnitella tulevia kesiä. Siihen velvoittaa myös Hämeenkyrö-seuran suursatsaus Myllykolun alueen kunnostamiseksi. Kuntaa toivotaan kumppaniksi, mutta sillä suunnalla on perinteisesti nihkeämpää. Toisaalta joku riemukas valitti taas lehdessä kunnan liiallista (!) satsausta tällaiseen joutavuuteen. Vilja Pylsy polkaisi heti terävän vastineen.

Yhtä mieltä oltiin kokouksessa siitä, että Myllykolu on jatkuvasti matkailun paras valtti Hämeenkyrössä ja vetää muita yrittäjiä imuunsa, kun asiat oikein hoidetaan.

Saunottiin vaihteeksi vanhalla leirimontulla Vatkan Tertun emännyydessä, Suutarlat ja Artsi lisäksemme. Marja piti ensin tiistaijumpan. Ari muisteli montussa pitämiään leirihartauksia. Täällähän Elinakin oli ennen isosena. Hoidin tulta, käristin makkaroita. Vesi on vielä lämmintä.

Teemalta tuli vanhoja folk-viisuja, Hootenanny Trioa ja Päivi Paunua, oi nuoruutta. Karmeita kuvauksia parinkymmenen vuoden takaisista taisteluista Liettuassa ja Latviassa, Virossakin, ne totisesti muistamme. Terapiassa vain Sunil jaksaa kiinnostaa entiseen tapaan, ei niinkään tää näyttelijätär sisarongelmineen.

Marjan päivä otettiin asiallisesti kukin, kahvein, lahjoin ja

Hesari avaa näkyvästi syksyn kirjamarkkinat, aika paljon kiinnostavaa löytyi varsinkin täältä tietopuolelta. Vyöttäydyttävä pian mukaan kehiin. Aamulehti ei enää kilpaile ennakkotiedoilla kuten vanhoina kultaisina aikoina, jolloin Erkka Lehtola puri korskuen suitsiaan aina kun rata avautui. Lohtuna Pitko julkaisi eilen kerrassaan hauskan pakinan.

Pitäisikö jo pohtia presidentinvaalin toista kierrosta, vaikka vasta ollaan alkuasemissa. Matkalla näin netistä Lipposen harkitsevan ehdokkuutta ja kerroin sen seurueelle, jolloin pitivät uutista myöhästyneenä aprillipilana. Nyt olemme jo totuuden äärellä, edessä kova kisa. Uskon silti, että Niinistön etumatkaa on vaikea tavoittaa. Lipposella on jykevä kokemus, Niinistöllä ehkä enemmän värinää talouteen ja tulevaisuuteen. Toivon hartaasti Väyrystä mukaan kisaan, ihan vain värikkäiden keskustelujen vuoksi, eikä Soinikaan ole vielä lopullista sanaa sanonut. Voi tulla virkeä poliittinen talvi.

Mitä sanovat nyt ne viisaat, jotka ovat hyvästelleet presidentin viran tarpeettomana muodollisuutena. Kovimmat tyypit kisaavat kohta tästä tarpeettomuudesta. Samalla presidentin asema vaivihkaa ja väkisin vahvistuu, riippumatta lakiin kirjoitetuista valtaoikeuksista. Eikä se varmaankaan suista kansaa nykyistä suurempiin vaikeuksiin, kukaties päinvastoin.

Pihagrillissä laittelin ahvenseläkkeitä (torilta) ja herkkutatteja (metsästä) ja kaffiakin juotiin samojen sukulaisten kanssa, ja illalla katseltiin kova islantilainen salakuljetusleffa. Eipä paljon Reykjavikia näkynyt, mutta muuta elämänmenoa kyllä. Yhtä kiintoisa oli taannoin tallentamani tarina islantilaisäidin ihmepojasta, jolla oli salainen amerikkalainen isä. Artsi suosittelikin islantilaisia dekkareita, liittyvät tähän pohjoismaiseen buumiin, johon Häkämieskin poliittisen poliisiromaanin saralla kuuluu.

Tapahtumia Hämeenkyrössäkin, vaikka ei ihan yöhön saakka