Tästä Lucian päivästä joulu varsinaisesti alkaa lähennellä. Äidille Lucia oli tärkeä, ja minä poikasena seisoin siellä Suurtorilla pimeässä ja pakkasessa kummastelemassa kynttiläkulkuetta kyllikseni. Niistä ajoista on vierähtänyt yli puoli vuosisataa, ja vasta nyt uudistin tämän elämyksen Marjan kanssa. Ihmeen paljon oli väkeä liikkeellä, tori täynnä, kadunvierillä sankasti katsojia, ja liikuttavahan tämä perinne on: todellista monikulttuurisuutta, Italiasta lähtenyt katolinen legenda ruotsinkielisten protestanttien ylläpitämänä täällä synkässä Pohjolassa. Vihtiläinen Lucia säteili herttaisuutta ja selvisi hienosti kovasta koettelemuksestaan. Uskomme taas valon voittoon, hyvyyteen ja kauneuteen.

Ennen tätä tapausta nautittiin jouluateria Suomalaisella Klubilla, missä kokoontui suomalaisen kirjoituskilpailun raati. Kirjoituksia on lähetetty eri kouluista toistasataa, teemana yksinkertaisesti Murros. Tekstejä ryhdymme seulomaan pyhistä päästyä. On aina kiintoisaa katsoa, mitä kansamme kasuava nuoriso ajattelee ajankohtaisista asioista. Raadin opettajajäsenet todistivat yhdestä suusta, että esseen kirjoittaminen on huudossa ja nuoret kirjoittavat tosissaan muutakin kuin lyhyitä rykäyksiä sosiaalisiin viestimiin. Sepä varsin lohdullista.

Kuljin kaikessa rauhassa joulukaupoilla ja silmäilin ympärilleni. Kaikkea on mutta vähän sellaista, jota todella tuntisi tarvitsevansa tai millä voisi läheisiä aidosti ilahduttaa. Ainahan sitä jotain keksitään, symbolista ja sympaattista. Vanha norssi ryhtyi Stokkalla juttusille, muistelimme menneitä. Toinen kaveri tarttui kraiveliin ja vaati selitystä kirjallisuuspalkintoihin. Mikä tää Lik-som siis on? Oikeasti joku venakko vai? Valistin että Anni Ylävaara Lapin perukoilta, ihan kunnon kirjailija. Vastaus tyydytti, kaveri lähti hohotellen jatkamaan joulunalusvaellustaan. Toivottavasti kirjat käyvät kaupaksi, markkinat kuumimmillaan.