Kävivät vireän keskustelun aamulla radiossa nämä Matit, Apunen ja Mäkelä. Ja olivat virkistävän epätrendikkäitä, jopa suorapuheisia. Huvitti Mäkelän huomautus siitä, että lännen vankkurit pysähtyessään preerialla eivät heti ryhtyneet kysymään seudun sosiaaliturvaa ja terveydenhuoltoa. Mäkelän reipas maalaisuus ja Apusen urbaani ironia loivat hyvän vastaparin.

Kävin saman tien Kansallisteatterissa kuulemassa, mitä asiaa Sauli Niinistöllä on juhlapäivänä. Hänen puheensa oli oikein hyvä, karu ja tyylikäs. Se korosti vastuun merkitystä itse kunkin kansalaisen kohdalla, puolusti vaatimattomuutta ja pidättyvyyttä tulevissa talouskahinoissa. Pieni pohjoinen kansa on toistuvasti pystynyt ihmeisiin erityisesti vaikeissa tilanteissa, Niinistö totesi. Patrioottiset kumahdukset tulivat ikään kuin ohimennen, rivien väleissä. Presidenttiehdokas vahvisti entisestä asemaansa silmissäni.

Juhlimme kotona Marjan ja poikani Vilhon kanssa, joka haastatteli täällä ruotsalaisia rokkareita ja kävi Jäähallin keikalla. Me linnan juhlia tuijottelimme, minä varsinkin vuoden 1968 kertausta. Olihan erilaista, ikimuistoista, kun ajattelee silloista poliittista tilannetta. Kilpailijat Veikko Vennamo ja Matti Virkkunen jonon viileimmät kumartajat. Kekkonen ikään kuin vetäisi vieraansa ohitseen eikä paljon sanaa vaihtanut. Ei ollut paljon poppareita ja urheilijoita, kirjailijoita ja tiedemiehiä sen sijaan enemmän kuin nyt. Puvuista ei puhuttu juuri mitään. Nykyisen vastakohdan tunnemme, siihen ei ole paljon lisäämistä.

Enkä nyt suuremmin ryhdy pukuja kommentoimaan. se on liian kuuma alue. Hoitakoot alan tuntijat tämän juhlien tärkeimmän puolen. Haastattelut olivat yhtä löysiä ja pinnallisia kuin ennenkin. Vain Tuomas Kyrö yritti urhoollisesti virkistää harkituilla sarkasmeillaan. Varsinaista asiaa ei ollut muilla kuin Antti Henttosella, veteraanilla. Mutta juhlittuhan on, ja tasavallassa kaikki hyvin.