Panu Rajala

Tilinpito ei ole ihan miinuksella henkisesti, kun ajattelen kulunutta vuotta. Ahoa on tietysti plankattu, mutta tehty myös kiinnostavia matkoja ja valmisteltu yhtä ja toista lupaavaa. Marjalle jäi parhaiten mieleen Ranskan periodi Maintenonissa maaliskuussa, mutta muistamme lämmöllä myös Israelin, Islannin ja Mustanmeren näkymiä. Paino on pudonnut vain ajoittain, mutta ei ole kyllä noussutkaan.

Lunta tuli sen verran, että maa on valkoisena. Torilla käytiin, tavattiin papillisesti Ari ja Kirsti. Ari arvioi kiittävästi Aho-kirjaa. Jotkut panevat kehuvat kommentit heti laajempaan jakeluun kuten pitääkin, mutta tyydyn tässä yleisesti kiittämään: ihmeen paljon on aktiivisia lukijoita, joita tällainenkin elämäntarina on puhutellut. Ari myönsi epäilleensä, ettei Ahosta mitään uutta irti saa, mutta yllättyi tekstini imevyydestä. Ilahdutti myös että Matti Kuusela muisti Aamulehden katsauksessa vielä kirjaani miehekkäällä tunnustuksella. Karo Hämäläinenkin näkyy valinneen sen lukulistalleen. Niin sitä pitää.

Silti hyvästelen kuluneen juhlavuoden helpottuneena ja kevein mielin. Aika aikaa kutakin, nyt uusiin seikkailuihin.

Ajelimme illalla oikein syömään ja tanssimaan Ikaalisten kylpylään. Sali kauniisti koristettu, täpötäynnä väkeä, buffet yllättävän tasokas, bändi melko hintelä mutta yritteliäs. Tulimme toki kotiin vaihtamaan vuotta. Mikä siinäkin on, että minusta se vanha karun hyytävä juhla Senaatintorilla oli oikeampi kuin tämä nykyinen amerikkalainen show-meininki. Mutta nuorta väkeä tämä kerää tietysti enemmän. Trendeillä mennään sielläkin.

Skoolasimme menneelle ja varsinkin tulevalle. Vielä riittää voimaa ja intoa elämään. Aino ja Heidikin palasivat Ranskanmaalta kotiin monta kokemusta rikkaampina. Alma siellä vielä huristaa pitkin Euroopan mannerta kohden Wrosclawia. Ja Vilho ja Mari pitävät vaihteeksi majaa Helsingissä. Marjan jälkikasvu voi hyvin Turussa. Kaikkia tervehdimme ja muitakin. Onnea joka ainoalle. Tehdään hieno vuosi 2012!

Sittenkin painui vasta pystytetyn kevytautotallin seinä sisään puolisen metriä, mutta vaurio korjattiin Taunon neuvoin muutamassa hetkessä. Siinä ainut tuntuva myrskyhäiriö. Sillanpääntien varrella on kaatunut muutama kuusi, Ylivakerin mettästä kuulemma viitisenkymmentä runkoa. Norjan rannalta on nousemassa vielä uusia tuulia.

Kun omat aamujuontajat vetävät vielä joululonkkaa, onkin kiintoisaa katsella FST5:n kautta Ruotsin aamutunnelmia. Ovat vähän vakavampia kuin meillä, vähemmän viihdettä ja ruokaa, enemmän pohdintaa. Vai tuntuuko vain siltä näinä totisina aikoina.

Westön romaaniin perustuva sarja parantaa edelleen. Tässä tuli suorastaan eleganttia 20-luvun kuvausta, mukana sodan mustat varjot. Olen kai lukenut kirjan kiireessä ja huonosti, en läheskään muista sen monitasoisuutta, josta sarja muistuttaa.

Kaikessa rauhassa luen sen sijaan Dostojevskia, joka on vallannut sijan uudemmilta joulukirjoilta. Siitä ei pääse irti. Martti Anhavan jälkilause Köyhään väkeen on valaiseva. Merkitsen muistiin kirjailijan aikalaisen ja ystävän Valerian Maikovin ajatuksen, joka osuu romaanin ytimeen:

Ei pahoja myrskytuhoja, ei edes sähkökatkoksia. Ollaan onnellisessa segmentissä keskellä Pirkanmaata. Kaksi kuusta on kaatunut saunatontilla, nekin vaarattomasti. Toinen konkelossa, tarvitsee Taunon varmaa taitoa. Seurataan myötätuntoisesti muualla myrskyn tuhoissa sinnitteleviä talouksia.

Dostojevskilla tuhot kohdistuvat ihmisten sisäiseen maailmaan. Karamazovista jää vaivaamaan, pitikö siihen tulla jatkoa. Kaikki jää tässä avoimeksi, vaikka muoto sulkeutuu. Dmitri tuomitaan syyttömänä, mutta toteutuuko pakosuunnitelma? Ja mitä sen jälkeen? Tästä puuttuu Rikoksen ja rangaistuksen suuri sovitus. Perusteellisia rikosromaaneja molemmat. Sanottava tulee kyllä liiankin monisanaisesti selväksi, mutta onko romaani teema tosiaan

Laiskotellen laupiaasti liukuivat joulunpyhät. Musiikkia paljon, ei liity työhön, ei kysy ponnistuksia. Risto Nordellin valitsema vanha musiikki Euroopasta viehätti erityisesti, samoin tv-elokuva Nannerlista, Mozartin sisaresta. Omaa levykokoelmaa tuli pöyhityksi. Mutta onhan myös seurusteltava kotijoukkojen kanssa, luettava, taikka vain kummasteltava tätä autuutta.

Tytöiltä tuli Ranskasta reippaita viestejä. Oli aterioitu aattoyönä klo 22-03 ja tanssittu aamuun peruukit päässä, sitten messuun rukoilemaan. Jaa, emme kyenneet täällä lähimainkaan niin raisuun meininkiin. Mutta tyytyväiset olimme, varsinkin itse paistamaani kinkkuun ja Artsin keittämään lipeäkalaan ja Marin lohikakkuun ja oman emännän kaikkiin ihmeellisiin luomuksiin. Vilho oli ansiokas pukki sekä kylillä että täällä meillä. Kaikkien aikojen rehevin joulukuusi, itse katkaisemani, komeilee keskellä lattiaa.

Levännyt mieli kaipaa uusia askareita. Aloitin kevyesti ja luin Hannu Syväojan tuoreen esseekokoelman Finnen ja Sillanpään lumoa (Mediapinta 2011), kulttuurikuvia Tampereen tienoilta. Pitkästä aikaa joku tutkija paneutuu Sillanpäähän, ei nyt kovin mullistavin tuloksin, mutta leppoisasti tarinoiden. Palautui muistiin yhtä ja toista. Kiintoisin juttu koskee Hiltun ja Ragnarin vastaanottoa, jossa tosin minua on tulkittu väärin, mutta samapa tuo. Sympaattinen, vilpitön, kotiseutuhenkinen opus yhtä kaikki. Jalmari Finne, Eino Hosia ja monet tuntemattomat kansankirjailijat saavat arvonpalautusta. Samoin Hämeenkyrön rikas kulttuurihistoria ja Tampereen musiikkielämä lisävalaisua. Kirjoitin opuksesta heti pienen arvion Hämeenkyrön Sanomiin.

Mutta joulunpyhiä hallitsi totta puhuen vanha veijari F. M. Dostojevski. Tempauduin viimeinkin lukemaan kunnolla loppuun Karamazovin veljekset ennen tv-sarjan päättymistä. Siitähän riittäisi paljonkin puhuttavaa. Rikasta rönsyilevää romaania olisi mahdotonta sulloa 8-osaiseen tv-formuun, mutta ihmeen hyvin se silti oli ytimeltään siihen pelkistynyt. Romaanin monitahoista muotoa ihailleet (kuten Alex Matson) pitäisivät tällaista silpomista häpäisynä. Joku taas voisi katsoa romaanin kaipaavan reipasta editoimista. Itse olen välttänyt kaikkia teatteriversioita romaanista ennen tätä; minusta merkittävä romaani pitää tuntea ennen kuin voi katsella siitä erilaisia versioita ja lyhennelmiä. Dostojevskin pääteos jysähti nyt kahdella tasolla tajuntaani melko täyteläisesti. Luin myös ne Matsonin tunnetut analyysit sekä Henri Troyat’n taustoittaman elämäkerran. Näihin varmaan tulee palatuksi, järkäle on vielä liian lähellä.

Olihan koskettavaa pitkän illan päätteeksi kuunnella vielä Seela ja Eelis Sellan juutalaislauluja, niihin liittyviä synkeitä muistoja. Arvokas juttu.

Aamu ei valkene, vaikka vuoden pimein kohta on sivuutettu. Vettä putosi eilen siinä määrin, että Kierikkalan ulkoilmakirkkokin jäi käymättä. Täällä nautiskeltiin sisätiloissa Camilla Nylundin ja Karita Mattilan laulutaiteesta. Vilho ja Mari jo saapuivat kuin kansanlaulun pari. Artsia ja Saaraa odotellaan. Tytöiltä Ainolta ja Almalta tulee terveisiä ja paketti eteläisestä Ranskasta. Turussa Salla ja vauva voivat kaiketi hyvin, samoin muut. Serkkuni Riitta täytti eilen vuosia.

Hiljaista, herkistävää. Radio lähimpänä kumppanina. Hesarista luen Tuomas Kyrön oivaltavan joulutervehdyksen. Aamulehdestä huomaan itseäni siteeratun. Katja Ketun joulukertomuksen jätän myöhemmäksi. Posti on hukannut jo kolmannen kerran Hbl:n, olkoon sitten. Eihän paljon tarvitse päivien virikkeeksi. Martti Talvela laulaa, uskoakseni puhtaasti, vaikka Ilkka Kuusisto kirjassaan toista vihjaa. Eilen ilahdutti viimein Pekka Tarkan ilmestynyt arvio Kuusistoa koskevasta kirjasta Sävelten siivilä.

Vielä käymme Ylivakerilla joulutervehdyksellä, kunhan poikani tuosta virkoaa. Sitten on kaikki niin hyvin kuin hoidettu ja joulu voi ryhtyä tuleskelemaan. Alakerrasta kuuluu jo toimeliaita ääniä. Kynttilät palavat. Kostea mustuus sihisee ikkunain takana. Hiljaisissa, kiitollisissa mietteissä toivotamme koko huonekunta Hyvää Joulua maanpiirin kaikille asukkaille, varsinkin niille jotka ovat jaksaneet silloin tällöin vilkaista näitä rivejä ja pieniä mietteitämme. Olkaat onnelliset keskenänne!

Kiertelyä kylillä ja kaupoissa. Vepan baari on taas vaihtanut omistajaa ja uusittu. Nyt siellä on pehmustetut istuimet! Tuore Hesarikin ajelehtii pöydällä. Onkohan Pitko raportoinut tästä ja mitä miettinee. Rämäkkä baari muuttuu pian liian salonkikelpoiseksi.

Kirjakauppa lopettaa! Siitä on kuulunut tietoja, mutta silti Marianna Paukkusen järkkymätön päätös pysäyttää. Jatkajaa ei kuulu. Kirjakauppa on ollut tasokas, valikoima asiakaskuntaan nähden runsas, paikalliset kirjat aina hyvin edustettuina. Tein vähän jouluostoksia, olisi aina pitänyt tehdä enemmän. Marianna antoi perinteisen joululahjan. Taas yksi valopiste pitäjässä sammuu.

Kirjastossa voin sentään lukea maakunnan lehdet. Runsauden lähde, ystävällinen palvelu. Paitsi milloin tiskillä on uponuori harjoittelija, jolle piti kerran selventää erikseen sekä sukunimi että etunimi! Vasta 40 vuotta olen kuulunut aktiiviseen asiakaskuntaan.

Kävin tervehtimässä Ronkan Yrjöä palvelukodissa. Tervaskanto, kova insinööri ja pirkanhiihtäjä (34 kertaa). Opiskelee espanjaa, näin pysyvät aivot liikkeessä, vaikka jalat toppaisivat. Omasi vuosikymmenet Kyröskosken kenttäennätyksen 100 metrillä.

Kotimatkalla poikkesin Tarkin Helmin luona. Varsinainen joulumuori, Myllykolun ikimuistoinen äite-Miina. Yksin elää ja touhuaa pirtissään 86-vuotiaana, hakkaa puut ja hoitaa pihatyöt. Naapurinsa ex-pääjohtaja Pekka Tuomisto oli juuri tuonut ja koristellut joulukuusen. Jos on notkahdus itsetunnossa, kannattaa poiketa Helmin luona: sitä kehumista ja paapomista! Yhteisissä teatterimuistoissa viivähdimme. Varjopuolena ylenpalttinen tarjoilu, näin joulun edellä.

Vielä Ylivakerilla hoitamassa tilit tasan autotalliurakasta. Tauno selvitti kuulumiset. Presidenttitilanne päivitettiin. Joulupussinkin sain jo Hilkalta, kakon, limpun ja tuoreesti säilyneen vihdan. Toinen limppu killui kotiovessa. Tää on joulua hei! Hyvä Tuomas sen taas toi ja nää kanssaihmiset.

Koska V

Päästy maalle Villa Viehätyksen rauhaan. Eilen jo piti, mutta sattui yllättävä este. Ei ehditty Sillanpään Seuran joulukahveillekaan, mikä on jo harvinaista. Tavallisesti joulunvietto alkaa niistä.

Tunnelmaa haettiin ennen Rauhamäen rikkumattomasta hirsiseinäisestä miljööstä, sininen hämärä, tuikkuja lumisen polun varrella, muhkea kuusi, kaunis koristelu, pirtti täynnä väkeä, kaikenlaista ohjelmaa ja lopuksi Taatan joulusaarna nauhalta. Nyt on siirrytty pysyvästi kirkolle isoon pappilaan, mikä helpottaa järjestelyjä.

Hienosti selvisivät ilman meitäkin kuulemma. Puheenjohtaja Jussi välitti avauksessa terveisemme. Päivi Juhanintytär Vuorinen kertoi lähetystyöstä ja kokemuksista Mongoliassa, Hannu Syväoja selvitteli Hiltun ja Ragnarin kipakkaa vastaanottoa aikanaan (1923) ja Anssi Hirvonen veteli Mailan säestämänä muhkeita laulunumeroita. Eikä unohdettu Taatan saarnaakaan.

Märkää on täälläkin, vähän lumenrippeitä rinteillä. Tauno on avustajineen pystyttänyt bungalov-tyyppisen talviautotallin pihaamme. Olen ilmoittautunut taas kylän muonavahvuuteen. Marja laittelee innoissaan taloa joulukuntoon.

Pari Marlon Brandon rikoslänkkäriä katsottu, molemmat kiintoisia, varsinkin Armottomat, joka peilasi pikkukaupungin oloihin laajemmin amerikkalaista yhteiskuntaa. Vihan riivaama olikin perinteisempi jännäri, joka onneksi päättyi toivoa herättäviin vapauden kuviin. Vielä pysyttelemme tiiviisti Karamazovin veljesten tuntumassa, luen samalla romaania, joka aikanaan jäi tyhmästi kesken. Marilyn Monroe kantoi romaania käsilaukussaan, joten kuuluuhan se tuntea (huumoria).

Finaalien päivä. WSOY:llä allekirjoitin sopimuksen, joten uuteen työhön on syöksyttävä, ei auta. Mikä on suuri ilo pitkän sosiaalisen syksyn jälkeen. Kuohuvassa kustannusyhtiössä on taas väkeä siirrelty ruudusta toiseen ja toisia ulos. Sarin menetän pokkaripuolelle, mutta pysyyhän sentään talossa. Vuokolle maalailin vauhdikkaasti uuden kirjan aiheita esittelyä varten. Kaikki hyvin, kunhan vain ehdin kirjoittaa kuvailuni.

Tallailin Amos Anderssonin taidemuseoon katsastamaan vinttikappelin Mami Wata -näyttelyä, toverien Pultsi Karilan ja Juha Vakkurin kokoelmista keräiltyä. Oli siellä jumalankuva poikineen ja tyttärineen. Tulivat Beninin ja Villa Karon ajat elävästi mieleen. Hyvä idea kalastajilla: taittoivat jumalankuvalta raajan, jotta hait tyytyisivät siihen ja jättäisivät ihmiset rauhaan.

Sitten Juhani Ahon juhlavuoden ihan vihonviimeiseen tapaukseen eli Kansallisoopperaan katsastamaan kohistua Juhaa, Aarre Merikannon aikanaan avantgardistista oopperaa. Vahvistimme itseämme loistavalla kala- ja kasvismenulla Caf

Milja Sarkola: Perheenjäsen. Teatteri Takomo.

Tässä teatterissa, vaikka se on lähin kulmillamme, tulee harvoin käydyksi. Ennen siinä oli leffateatteri Alice. Käynti kannatti!

Ilahduimme vilpittömästi tämän hienon esityksen näkemisestä. Miten rohkeasti ja raikkaasti Milja Sarkola oli tarttunut omakohtaiseen perhetraumaan ja saanut sen laajenemaan yleispäteväksi. Näin yksinkertaisesti voi teatteria tehdä, neljällä näyttelijällä ilman juuri mitään lavasteita tai härveleitä. Riittää älykäs teksti, joka taiteilee ironian ja tunteenomaisen tunnustuksen herkällä rajaviivalla.

Näyttelijät olivat mukana joka solullaan, erityisesti ihailimme Lotta Lehtikarin mimiikkaa ja ruumiinkieltä, joka ilmaisi ihmeen paljon vähässä. Terävästi oivallettu oli myös Hanna Raiskinmäen hyökkäilevä kipakkuus, Antti Holman huolekkaasti korostuva artikulointi ja Seppo Merviän riemukkaasti ärsyttävä pikkupoika. Hyvää tekevä juttu, jonka sanoma on ikuinen, ajaton ja taas mitä tarpeellisin. Perheessä ei tarvita muuta kuin rakkautta, läsnäoloa ja kuuntelemista. Ei niinkään suorituksia ja pärjäämistä. Mutta kun isällä on taiteellista kunnianhimoa ja huippusuorituksia vaativa ammatti, yhtälö mutkistuu ja käy mahdottomaksi.

Näytelmä on kirkkaasti, syövyttävästi oivallettu, mutta Milja on kyennyt kirjoittamaan ja ohjaamaan sen ilman katkeruutta. Siinä ymmärretään myös etäiseksi jäänyttä isää. Siinä on hiven bergmanilaista henkeä, mutta se on ehdottomasti omaperäinen, luennoivalta ja episodimaiselta rakenteeltaankin. Esitys on paikoin hervottoman hauska, heti perään liikuttava. Jokainen perheasioista kiinnostunut, mars katsomaan. Esitykset jatkuvat keväällä kovan kysynnän johdosta.

Hienoisen ylpeänä lisään, että Milja Sarkola oli lahjakas oppilaani Tampereen yliopiston Teatterin ja draaman tutkimuksessa taannoin, mutta sillä oppijaksolla tuskin oli suurta osuutta hänen kauniiseen kehityskaareensa näin kypsäksi dramaatikoksi.