Kun lehdessä on oikein hyvä juttu, se valaisee koko pyhäaamun. Sellainen on Viivi Luikin hieno kuvaus Viron kohtalonhetkistä Hesarissa, Anja Salokanteleen suomentama. Tällaisia kirjailijoiden valiotekstejä voisi julkaista useammin. Kuviota täydentää sunnuntailiitteen tarpeellinen kertaus juntan kaappausyrityksen reaktioista täällä Suomessa. Mutta lopultahan Viron tunnustaminen hoidettiin tyylikkäästi ja nopeasti, vaikka alku oli hapuilua. Kukaan ei voinut tietää kuinka tulee käymään. Koiviston erikoissuhde Gorbatshoviin ja Bushiin hidasti lämpenemistä, kaikki kolme tahtoivat edistää Neuvostoliiton uudistumisprosessia, ja romahdus oli yllätys kaikille. Historian kauneus on joskus todellisuutta.

Lähdettiinkin illan suussa ajelemaan Tottijärven kirkolle, missä pidettiin P. Mustapään inspiroiman Elämän kauneus -tapahtuman päätöstilaisuus. Polveilevaa maantietä seurailtiin Karkusta Kutalan ja Sarkolan kautta mutkitellen perille. Arkkipiispa Kari Mäkinen puhui hyvin kielen ja tarinan tasoista: kuinka runous ei paljon eroa Raamatun kielestä ja tarinoista, samalla asialla ollaan, mutta molemmat ovat kaukana talouden latteasta kielestä, joka nykyisin hallitsee maailmaa. Mäkisen arvion mukaan kukaan ei tule kirkosta hakemaan parempaa kilpailukykyä.

Sina Kujansuu tulkitsi runsaan ja vaihtelevan ohjelmiston Katri Valasta ja Eeva-Liisa Mannerista aina Maaria Leinoseen, Eeva Heilalaan ja Raili Malmbergiin, Mustapäätä tietenkään unohtamatta. Japanilainen Araki soitteli lomassa kitaraa. Sina on parhaimmillaan vahvoissa kansanomaisissa teksteissä, mutta ylsi sävyihin myös Leinon Nocturnossa. Mieleeni jäi parhaiten Hellaakosken Poutapäivä, pienistä havainnoista nouseva maailmanselitys. Heilalan miete Sillanpään Hiltusta ja Linnankosken Heikkilän emännästä oli kiintoisa yllätys ohjelmassa. Kiitimme Sinaa, tapasimme myös Maila Böhmin ja Mustapään jälkeläisiä, joita oli paikalla edustava joukko. Hyvin on pysynyt elossa tämä kirjallisuustapahtuma.

Eiköhän Hämeenkyrössäkin olisi syytä pian elvyttää