Jumesniemen kylä, omaleimainen kuten usein todettu. Keskuksenaan Sasslinin vanha kirkko ja koulu, perustettu kauan ennen Cygnaeuksen aloituksia. Siellä se seisoo vieläkin, toimii edelleen, vaikka pontevia yrityksiä on tehty koulun lakkauttamiseksi. Yksityiskouluksi sitä on viimeksi yritetty, mutta ei mennyt läpi, vaikka yksityistäminen muuten on suurta huutoa.
Tähän maineikkaaseen miljööseen ajelimme (olisimme pyöräilleet, mutta pilvet uhkailivat) pieneen kesäjuhlaan, jonne minut oli haastettu puhumaan ystävyydestä. Missä määrin kirjallisuus on kuvannut aitoa ystävyyttä? Ei ollut ihan helppoa löytää esimerkkejä. Rakkaus ja väkivalta ovat taiteen aiheita, rikos ja seksi, sorto ja insesti jne. – mutta missä on todellista ystävyyttä? Muistin sentään Päätalon teoksista miehistä ystävyyttä, Toivo Pekkasen Tehtaan varjossa kehkeytyy kaunis ystävyys poikien kesken, on Huovisella vekkuleita miespareja. Onko uudemmassa? Kukaties nuorten kirjallisuudessa, viihdekirjallisuudessa.
Piti kääntyä maailmankirjallisuuteen ja siihen tutuimpaan, Steinbeckin Tortilla Flatiin eli Ystävyyden taloon, mutta eihän siinäkään Dannyn ystävilleen avaama talo tarjoudu miksikään yhteisyyden paratiisiksi. Meillä ei kai ole samantapaisia kokeita kuvattu, vaikka idealistien kolhooseja esiintyykin Matti Kurikasta alkaen, sopusointuisimmat vanhoissa työläiskortteleissa vaikkapa Tampereella, ainakin Sillanpään mukaan. Hänen korkeimpia arvojaan olivat ”äitiys, toveruus ja heräävä lempi”, mutta vähän on silti toveruuden saati ystävyyden kuvauksia paitsi joissain ylioppilasaikoihin palautuvissa novelleissa.
Joten omien ajatusten puutteessa oli turvauduttava filosofeihin, Senecaan, Russelliin, jopa Markku Envallin aforistiikkaan. Sekä sentään omiin muistoihin, jotka liittyivät Jumesniemen ihanaan kesään 1972 ja myöhempiin retkiin tähän ainutlaatuiseen kylään, missä entinen yhteishenki edelleen elää uuden ajan murroksissakin. Saimme käväistä Jaskaran talossa ihailemassa Usko Nyströmin suunnittelemaa taiteellista salin kattoa. Talon isäntä Matti Jaskara oli aikoinaan vahva tuki Töllinmäen tohtorin esityksissä, siitä seinällä vieläkin näyttelijöille annettu kiitoskirja vuodelta 1978.
Päivä huipentui Hämeenkyrön kirkkoon, missä Cynthia Makris ja Raimo Sirkiä antoivat upean konsertin, ohjelmisto hengellisistä ooppera-aarioihin ja kansanlauluihin. Cynthia oli uljaassa vireessä, eläytyi ja kujeili ja säteili tummaa kauneutta niin äänellisesti kuin ulkoisestikin. Sirkiäkin ponnisteli urheasti ja sai lämmetessään tenorinsa hyvin soimaan. Kirkko oli kansaa täynnä, alan ihmisiäkin kuten Anssi Hirvonen ja Valtteri Yrjölä. Tällaista täällä, ei hullumpaa.
Istuttiin hetki meillä verannalla Kirstin ja fiksun miniänsä Anun kanssa, sulateltiin konserttia ja kuultiin Nokian nykyisistä markkinatunnelmista ja kaikenlaisesta. Olihan hieno päivä, huokailimme Marjan kanssa kaiken päätteeksi.
