Panu Rajala

Järvenpään taidemuseossa avattiin kiintoisa kaksijakoinen näyttely.

Minut sai paikalle ”Sanoin, kuvin, elein” -osuus eli Venny Soldanin, Maggie Gripenbergin ja Juhani Ahon kolmio, siitä noussut kuva- ja tanssitaide. Monia entuudesta minulle tuntemattomia kuvia, luonnoksia ja tauluja, jotka avasivat taas yhden kulman Ahon miljööseen ja häntä ympäröineisiin naisiin. Kirjassani tanssitaiteen uranaukaisija Gripenberg jää vähälle huomiolle, koska hän liittyi kuitenkin enemmän Vennyyn kuin Jussiin, eikä esim. tv-sarjassa Venny vihjatusta lesbosuhteesta ollut ulottuvillani mitään todisteita. Nykyihminen heittää oman aikansa käsityksiä mieluusti sata vuotta sitten eläneiden asenteisiin.

Kun Juhani Kolehmainen oli paikalla rouvineen, sain todellisen asiantuntijan vastauksia joihinkin Eero Järnefeltin maalauksia koskeviin kysymyksiin. Se harvinainen Lapin pöllö liittyi kuulemma Ahon lastujen kuvitukseen, ja yksi Suvirannan interiööri on aivan oikein se Suomen vanhin aitio. Myös Kansallisteatterin historia oli hyvin kuvissa esillä.

Toinen osa näyttelyä koostuu tämän ajan taiteesta, Antti Vuoren humoristisesta surrealismista ja Paul Osipowin voimakkaista väritauluista. Kannattanee käydä näyttelyssä uudelleen syksymmällä, avoinna syyskuun loppuun. Ahon juhlintaan tämäkin tavallaan liittyy.

Osuipa poskettoman hauska kirja kassiin siellä WSOY:n tilaisuudessa Tervasaaressa. Juhlin hellepäivää riippukeinussa lukien ja nauroin tämän tästä sydämellisesti ääneen. Kirja on Jonas Jonassonin Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. Taas Ruotsi hakkaa meidät. Tämähän on parempi painos Paasilinnaa!

Illalla sonnustauduimme Kangasalle Ramppi-teatterin ensi-iltaan. Tästä alkaa taas jokavuotinen kesäteatterikierros. Poimimme Kirstin ja Jussi Suvannon kyytiin Tampereelta. Mitä Aulis nyt on kehittänyt? Mutta näytelmä olikin viimevuotisen uusinta vain eri nimellä, Muistat sie Monrepos’n? Kun jatkosotaa nyt muistellaan, entinen aihe tietysti puolustaa paikkaansa. Ja menestys kannattaa hyödyntää. Mutta vielä väliajalla odottelimme, että jotain uutta ilmenisi.

Esitys oli kohentunut ja sujui varmaan tapaan. Ahdin ohjaama kokonaisuus oli jäntevämpi kuin viimeksi. Uusista näyttelijöistä ilahduttivat aidot ja läsnäolevat nuoret, Henriikka Heiskanen, Laura Parviainen, Mikko Nikkanen ja Mika Eerola. Koko laaja kaarti oli tyypitteleviin rooleihinsa hyvin iskostunut.

Jäin vähän miettimään, tuleeko koskaan aika jolloin idealisti otetaan todesta ja oikeana ihmisenä, jopa kansallismielinen intoilija. Vai onko hänet aina tuomittu näytelmien karrikatyyriksi, sotahulluksi papiksi tai kiihkomieliseksi opettajaksi, mustavalkean maailman mustaksi tyypiksi? Joku vastasi väliajalla, että yhden sukupolven päästä muutos on jo mahdollinen.

Käytiin aamulla läpi joitain korjauksia vedoksiin Bulevardilla. Kansiehdotuksenkin näin, aika jännä. Sitten Tervasaareen, missä oli välitön kesäinen tunnelma, toimittajia runsaasti ja kirjantekijöitä kertomassa teoksistaan. Sain avata puhumalla vähän Ahosta, kolme teemaa: suhde Elisabetiin ja naisiin yleensä, kansainvälisyys ja Nobel-ehdokkuus sekä kiivaat hajamietteet vuonna 1918. Voisi poimia muutakin, aletaan nyt näistä.

Karo Hämäläisen tulossa oleva romaani Erottaja, paksu trilleri talouselämästä, herätti ensikuulemalla kiinnostukseni. Tätä aihepiiriä on kaunokirjallisuudessa vähän käsitelty, Waltari sen hyvin hallitsi jo muinaisessa Egyptissä ja tietysti Haavikko kirjoitti paljon taloudesta. Mutta onko kukaan tehnyt trilleriä? Muutenkin WSOY:n uusi kotimainen tuotanto vaikutti lupaavalta, paljon esikoisia. Hävikki korvataan uudella kasvukärjellä. Mieliala kauttaaltaan valoisa. Tiedot kustantajan kuolemasta hivenen ennenaikaisia.

Jälleen maantielle: kohti Tamperetta. Kun poikkesin Iittalan Shellissä kahville ja nousin autosta, helle henkäisi vastaan kuin olisi saunaan astunut. Nyt se alkaa. Ehdin hyvin pääkirjasto Metsoon, missä pidettiin runoviikon Studia Generalia Yrjö Jylhästä. Tampereesta on tullut varsinainen runojen kaupunki. Jarmo Heikkinen ajeli lausumaan näytteitä, joita varasin luentoni lomaan riittävästi: näin illansuusta kehittyi aika painava panos Jylhää. Jarmo lausuu joustavasti vaikka ex tempore ja intoutui tulkitsemaankin loppupuolen runoja paneutuvasti. Saimme raikuvat aplodit, ihme kyllä kuulijoitakin oli kertynyt sali melkein puolilleen – ehkä ihmiset tulivat hellettä pakoon. Talvisodan tunnot varmasti viilensivätkin.

Ihanaa oli kellahtaa kotipihaan retken päätteeksi, ottaa kylmä olut parvekkeella, kertoilla Marjalle kuulumisia ja selata postia. Vähemmän ihanaa sitten katsella Suomen murskatappiota Ruotsille futiksessa. Tässä lajissa emme ikinä pärjää. Mutta Zlatan oli vaikuttava ja Ruotsin joukkue muutenkin, heja vaan heille.

Melko vilkas viikko alkamassa.

Tein aamulla kaupunkivaatteissa kaksi maalia kentällä ja hurautin Helsinkiin. WSOY:n kustannuspäällikkö Sari Forsström tarjosi ystävällisesti lounaan Savoyssa Ahon valmistumisen kunniaksi. Maineensa veroinen ruoka tässä uljaiden näköalojen paikassa ja todella ystävällinen palvelu. Parsan ja lohen ohessa sinkoili ideoita monestakin tulevasta aiheesta, katsotaan sitten mitkä niistä tosimielessä alkavat nousta.

Lounaalta kokoukseen Tietokirjailijoiden toimistoon Ritarihuoneelle. Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmavaliokunta hioi vielä viimeistelyt tulevan kesän Rikos-teemaan, tarkasteli omaa tulevaisuuttaan, ja sitten paineltiin joukkuepaidat päällä Akateemiseen kirjakauppaan ja johtajan Annamari Arrakoski-Engardtin huoneeseen, minne kertyi kirjallista kaartia, dekkaristit Outi Pakkanen ja Eppu Nuotio sekä Kurt Nuotio ja lopulta Lasse Lehtinen, jolta tiukkasimme hallituksenmuodostustilannetta. Lasse toiveena oli, että Jyrki ja Jutta vielä tapaisivat jossakin intiimissä paikassa ja päättäisivät, että yritetään vielä kerran… Mutta toiveajatteluksi Lasse tämän myönsi. Toivotimme onnea hänen presidenttikampanjalleen, joka näin julistettiin alkaneeksi.

Mehän kahautimme sitten todistamaan rikosten moninaisuudesta ja käyttökelpoisuudesta, jopa kannattavuudesta kohtauspaikan estradille. Puhutin Outia ja Eppua, mikä oli erittäin helppoa, ja Kirsti Mäkinen kiristi Lasselta käsityksiä poliittisista rikoksista. Ei siinäkään vaikeuksia ilmennyt. Kaikesta tällaisesta sitten jatkamme Vammalassa eli suuressa Sastamalassa esitelmin ja paneelein, eikä unohdeta myöskään juhlivaa Juhani Ahoa, rikoskirjailijaa eräältä kantiltaan. Lopuksi Lasse muistutti tärkeästä asiasta: Vanhan kirjallisuuden päivät kerää tuhansin määrin ihmisiä sanan ja sävelten ja näyttelyiden äärelle maksuttomiin tilaisuuksiin, mutta tapahtuman valtionapu on häpeällisen pieni. Siihen korjaus ja äkkiä!

Vesan laskujen mukaan kuulijoita oli sentään seitsemisenkymmentä näin kesäisenä maanantaipäivänä, jopa Hannele ja Michael Branchin tapasimme vasta Lontoosta Suomeen saapuneina. Kallistimme Vesan kanssa oluet Teatteriravintolassa, minkä jälkeen oli vielä paineltava tekemään viimeisiä kuvatekstejä kämpille. Iltaurakan jälkeen katsoin ansainneeni kevyen iltapalan ja lasin punaviiniä kulmakuppilassa Korkeavuodenkadulla. Huomenna programmi jatkuu.

Sittenkin lippu salkoon, vaikka ensin laiskotti. Puolustusvoimia pitää kunnioittaa. Tänään saavat ylioppilaatkin osansa. Lämmittää nähdä nuorten jäykkää iloa, joka illalla ja yöllä repeää r(i)emuksi, kaiketi täälläkin. Liputus on maalla yleistynyt, taannoin oli kaksi liputuspäivää: äitienpäivä ja juhannus. Jaa vainajia sentään muistettiin ja sitten isännän viiskymppiset. Viiritkin ovat yleistyneet.

Luen saunakamarissa taittovedoksia ja lisäilen välillä puita pesään. Tuulen viri järvellä, aurinko lämmittää, tuli lekuttaa. Voiko olla mitään ihanampaa. Kun lukee tekstin yhtäjaksoisesti, huomaa jonkin verran toistoa. Mutta haitanneeko tuo? Elämäkerrasta etsitään määrättyjä kohtia, yksittäisten teosten analyysejä ja vastaanottoa; silloin on hyväkin että tärkeät asiat ovat useammassa yhteydessä, sentään erilaisin painotuksin.

Piti tehdä vähän kevyempi kirja Ahosta, mutta tulikin näin pirun seikkaperäinen. Kunpa se kuitenkin eläisi ja kiinnostaisi, herättäisi uinuvan klassikon. Savusaunassa iltamyöhällä huolet sulavat suloisen ajattomaan olotilaan. Sasu Punasen jäljillä. Viillytellään kamarissa, kuunnellaan radiosta himmenevän suviyön säveliä Marjan kanssa. Oi onnea lauantain.