Sinne ne kiikutin Bulevardille viimeiset muutokseni ja korjaukseni. Loppu on Herran ja Vuokon käsissä. Malmilla kävin viemässä neilikoita äidin haudalle ja huristelin kohti Lahtea.

Siellä pidettiin taas Lahden Kansanopiston ja Historian Ystäväin Liiton kesäseminaaria teemasta ”Sankaruus ja syyllisyys – kommentteja suomalaisten historiakuvaan”. Teema sopi kuin nyrkki silmään (anteeksi onnahtava vertaus) omaan aiheeseeni: Aho ja Sillanpää armon ja epäoikeudenmukaisuuden tulkkeina. (Pitko tosin ihmetteli baarissa, mitä yhteisiä armon käsityksiä Esko Aholla ja Jari Sillanpäällä voi olla.)

Saatoin lasketella sekä vanhasta kirjasta F. E. Sillanpään että tästä uudesta Juhani Ahon kokemuksia vuonna 1918. Pari kiintoisaa kommenttia seurasi. Kerroin Ahon suuresta ideasta hänen katsellessaan säälien punaisten vankijonoja Helsingissä ennen kuljetusta Suomenlinnaan: miksi ei vietäisi niitä yksin tein Saksaan työleirille reipastumaan, saisivat ruokaa ja tekisivät työtä sen sijaan että viruvat täällä ja kuolevat nälkään vankileireillä. Kuvittelin ettei tätä käytännöllistä ajatusta sen enempää käsitelty, mutta Jyrki Vesikansa korjasi tietojani. Eduskunnassa saakka tätä pohdittiin, tosin ilman päätöksiä. Syksyllä Saksa jo romahti.

Painava kommentti tuli Kari Hokkaselta, joka kirjoittaa kirjaa Santeri Alkiosta ja hämmästyi, kuinka samankaltaisia Ahon ja Alkion mietteet kapinaviikoilta olivat. Kumpikin koki ne Helsingissä, kumpikin vihasi punaisia, kunnes kääntyivät ymmärtämään murhenäytelmän uhreja. Kumpikin teki tuoreita havaintoja tapahtumista kaduilla ja kirjasi niitä muistiinpanoihinsa. Kumpikin pani merkille jopa sen, että pappien palkat lakkautettiin. Odotetaanpa Hokkasen kirjaa, ehkä vuosi 1918 kääntyy vähitellen hiukan uuteen asentoon historiantajussamme.

Aamulehdessä eilen muuten Putte Wilhelmsson teki lähes majesteettirikoksen tamperelaisittain kirjoittamalla erääseen arvosteluun vasemmiston aatteellisesta kadosta seuraavaa: ”Aatteena sitä ei ole enää olemassa, ei ainakaan kulttuurieliitin parissa, jonka Väinö Linnan sepitelmät tyhmensivät.” En ole toistaiseksi huomannut mitään kiivaita vastalauseita, eikä Puttea ole vaadittu kieritettäväksi tervassa ja höyhenissä. Ilmeisesti kulttuurisivuja ei kukaan enää jaksa kovin tarkasti lukea.

Kun pääsin Lahdesta kotipihaan, aavistelin että entisiä vapaampi kesä voi osaltani viimein alkaa.