meni pääsivun kuvan osoittamalla tavalla riippumatossa, lukien loppuun Jonas Jonassonin aivan hulvattoman (vaikka sana on loppuun kulunut) naurattavaa kirjaa Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. Marja kuunteli kummissaan miltei tauotonta hohotustani. Mikähän siitä niin hauskan tekee?

Kaiketi etevästi punottu absurdien sattumien juoni sekä tietty totisella naamalla kertomisen kyky, jota ei aina ole humoristeilla. Jos kovin korostaa, että tämä on HAUSKAA, nyt naurakaa, hymy yleensä hyytyy. Mutta Jonasson pudottelee ikään kuin toisesta suupielestä. Meidän Paasilinnakin vyörytti joskus niin hartiavoimin että vähempikin väritys olisi riittänyt. Mutta Paasilinnan oppilas tämä Jonasson ilmiselvästi on, oppi-isäänsä keveämpi käänteissään, mutta myös mielettömämpi maailmanpoliittisissa keksinnöissään.

Vaikka tässäkin huomaa lopussa, kuinka vaikea on päättää huiman hullu seikkailu ikään kuin tyveneen laskuun tai sitten suureen pamaukseen. Mistä tempoisi vielä kaiken edellä keksitynkin ylittävän finaalin? Paasilinnalta loppui veto tavallisesti puolta aikaisemmin kuin Jonassonilta, mutta viimeiset 50 sivua tässäkin uhkaavat väljähtää. Ehkä alku ja yleinen kuljetus on liiankin räjähtelevää ja lupaa mahdottomia. Joka tapauksessa loistavaa kesälukemista, erityisesti näin helteellä riippumatossa.

Kun on tyyni helle, kipakka kirja ja hehkuva heili helluntaina, ei muuta saata kaivata. Voimme laskeutua taas viileämpään ja vetisempään työviikkoon.