loppu sujui kotioloihin asettautuen ja lepäillen, lehtiä lueskellen.

Matkan kokemukset sulautuvat vasta vähitellen mielen maisemiin. Emme kumpikaan uskoneet, että Israel voisi olla niin voimakas elämys kuin sitten osoittautui. Moni joka lähti vähän pelokkain mieli sai huomata, kuinka rauhallinen ja leppeä, tosin eloisa ja dynaaminen maa tämä on. Syyrian rajalla kävimme Golanissa, mutta mitään levotonta ei ollut havaittavissa, yksinäinen Syyrian lippu vain lekutti sillä puolen aselepolinjaa. Vasta uutisista kuulimme, että tankit vyöryivät ja veri virtasi maan muissa osissa.

Israel on alueen ainoa länsimainen demokratia, kun ympärillä kuohuvat, diktaattorien johtamat arabimaat joutuvat selvittämään asioitaan kaduilla ja toreilla, väkivalloin ja summittaisesti. Onhan Israelissa omat ongelmansa, joista oppaamme Ariel Sella kertoi avomielisesti, mutta ero politiikan keinoissa naapureihin nähden on melko jyrkkä. Palestiinan kysymystä ei ihan hevin ratkaista. Ariel tuntui odottavan Israelilta aloitekykyä, neuvottelujen avaamista, ennen kuin Palestiinan on määrä julistautua itsenäiseksi valtioksi ensi syyskuussa. Ehkä Netanjehun oikeistohallitus yrittää pelata aikaa ja lykätä hanketta taas kerran kaikessa hiljaisuudessa.

Mutta täällä katse kääntyy jo kotimaan asioihin. Kiintoisaa oli lukea lehtien kommentteja persujen jytkystä. Arviot vaihtelevat viileistä analyyseistä hysteerisiin purkauksiin. Jälkimmäisiä edusti puhtaimmillaan entisen oppilaani Anne Moilasen vuodatus pääsiäispyhien Ilta-Sanomissa. Manattuaan persut maan rakoon ja heitettyään tulikiveä heidän ylleen Anne ilmeisen kirkkain silmin vaati meiltä suvaitsevaisuutta ja erilaisten ymmärtämistä! Kas suvaitsevia tulee olla, mutta ei missään nimessä tavallisia perussuomalaisia kohtaan, selvähän se.

No monet kommentit menevät ensishokin tiliin. Niitähän meidän matkaseurueessammekin kohtuullisesti ilmeni. Olipa harvinaiset vaalivalvojaiset silloin sunnuntai-iltana Jerusalemissa, ne muistamme pitkään. Kaukaa oikein tunsi kuinka suomalaisen valtiohistorian lehti kääntyi äänekkäästi rytkähtäen. Siksi näyttikin vähän oudolta, kun tallennuksesta silmäilimme silloisia valvojaisia täällä kotimaassa: kuinka vakaasti ja rauhallisesti siellä otettiin vastaan tyrmäävät tulokset. Kuinka vaikkapa Ranskan televisiossa olisivat kädet viittilöineet ja kommentaattorit tukehtuneet sanoihinsa tällaisen vyörymän edessä. Meillä Matti Rönkä ja Risto Uimonen ja muut pitivät vakavan pokkansa ilmeen värähtämättä. No valvojaisissa vähän hihkuttiin, mutta sielläkin hillitysti. Meillä taisi olla suorastaan jännittävämpää Leonardon kabinetissa, kun tietoja tihkui tipoittain. Oli aikaa ällistellä.

Nyt sitten hallitusta muodostelemaan. Kaikki hokevat samaa: eipä käy kateeksi Kataisen poikaa. Hänelle on tarjolla ainutlaatuinen politiikan mestaruuskoe, jossa on myös kaikki katastrofin ainekset, kuten muuten oppaamme Ariel totesi ennen paluuta loppukiitoksissaan Waltari-seuramme lievästi sanoen persoonallisesta ryhmästä. Kun siellä selvittiin loistavasti, eiköhän hallitusneuvotteluistakin jotain kehity.